Vappu.

Aivan ihana rakkausvappu. Nyt on vähän väsy. Kestoriemu vie voimia. Marco on täsmälleen niin ihana, kuin muistin. Näytti ja tuoksui ja tuntui ihan yhtä hyvältä, kuin ennenkin. Aivan suotta pelkäsin kielimuurin korkeutta, italengish on hyvä kieli ja sillä pärjää loistavasti.

Ihmetyttää kyllä vieläkin, että miten voi niin täysin erilaisesta kulttuurista tulla ihminen, jolla on samanlainen huumorintaju ja tavat ja asiat mistä pitää. Se on hämmentävää ja olin sen osittain jo unohtanut. Tai ehkä se meni kesän osalta jotenkin Venetsian piikkiin, silloin oli kaikki muukin niin ihmeellistä, mutta nyt tämä Jyväskylä pakkasviimoinen ei juurikaan tilanteita kullannut. Ehkä totuus tuli ilmi?

Myönnän, että nyt ei tunnu ihan niin pahalta, kuin syksyllä. Ihana oli nähdä vaikka pelkäsin, että revin vanhat arvet auki. Syksy oli niin kamalan vaikea ja tuntui, etten millään selviä. Mutta toisaalta, silloin ikävöin Marcon lisäksi koko Italiaa ja kaikkea kesällä koettua. Ja Suomen synkkyys vain tukehdutti. Ihan eri asia. Nyt on sellainen kyllä-tämä-tästä-fiilis.

Ensin lepään vähän, sitten kokoan pakan uudelleen ja mietin mihin seuraavaksi suuntaan. Ihan hyvä näinkin. Mutta fiilistellään nyt vielä tänään tällä vappukuvalla.

Rakkautta.