Kolmen päivän italiaputki on nyt sitten viimein juhlittu. Tuntuu, että tämä juhliminen voisi nyt riittää vähäksi aikaa, olen varmasti riemunnut jo sen 150 vuoden edestä. En muista milloin viimeksi olisi ollut näin vahva tunne siitä, että haluaa ihan tavallista arkea kaiken tämän juhlan väliin. Joten sitä sitten seuraavaksi.
Minulla on nyt vähän huonoja uutisia. En voikaan lähteä Italiaan vielä syksyllä. Harmittaa niin vietävästi. Mutta tuli asioita, mitkä täytyy ensin hoitaa alta pois. Tyhmiä asioita, mutta silti. Joten himpun verran katkerasti siirrän muuttosuunnitelmia parilla vuodella. (Paskapaskapaska!) Nyt sitten yritän asennoitua siihen, että onpas ihanaa olla täällä Suomessa talvella. Jos aloitan sen asennoitumisen nyt, niin ehkä sitten jouluun mennessä olen jo ihan sinut asian kanssa. Mutta toisaalta tässä on myös sellainen positiivinen puoli, että eipä ole enää sitä elämän tyhjyydestä tulevaa ahdistusta. Elämäni ei tule ollenkaan olemaan tyhjää, kun vastailen näihin haasteisiin.
Olenko kertonut, että olen menossa naimisiin Sotilaani kanssa? Se oli nuoren tytön loistava idea sata vuotta sitten. Että mennään naimisiin sitten kun täytetään kolmekymmentä, jos kumpikaan ei vielä ole. Kun Sotilaani täytti maagisen sovitun määrän, sain puhuttua asian niin, että mennään naimisiin sitten kun MINÄ täytän kolmekymmentä. Lisävuosi. Kun kolmekymppiä alkoi uhkaavasti lähestyä, sain nauvoteltua meillä viiden vuoden jatkoajan. Mahtavaa! Vuosi sitten anoin lisäaikaa, mutta sitä myönnettiin enää vain yksi vuosi. Tänä vuonna anomukseni hylättiin kokonaan. Syksyllä olisi siis naimisiin mentävä.
Eilen kesken juhlien sain omituisen puhelun. Esa soitti Norjasta. En tunne Esaa, mutta Sotilaani tuntee. En oikein tiedä mistä oli kysymys, mutta tämä erikoinen ryhmä oli matkannut Norjaan ja kaikesta päätellen alkoholin sivistymättömän käytön ohella avutunut erinäisistä asioista. Kaikki synkätkin salaisuudet paljastetaan. Joskus vain kuunnellaan, joskus asioihin pitää puuttua, näin Esa asian minulle selvitti. Ja tällä kertaa kyseessä oli asia, mihin piti puuttua. Niinpä Esa soitti ja kysyi, että mikäs juttu tämä tällainen on?! Että siellä hannataan ja siirretään vaan häitä. Hämmentyneenä änkytin ventovieraalle, että niin tuota, olen ehkä vielä liian nuori menemään naimisiin. Keskustelu oli pitkä ja omituinen. Sotilaani on ollut hyvin ymmärtäväinen ja joustava kaikki nämä vuodet, se on minunkin myönnettävä. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen, sillä sain Esan kanssa neuvoteltua lisäaikaa kolme ja puoli vuotta. Se sopii näihin muuttosuunnitelmiinkin paremmin. Silti, todella omituinen puhelu. Elämä on erikoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti