Tavallista arkea.

Minun arki on ollut yhtä juhlaa. Edelleen. Synkän päätöksen jälkeen tuntuu taas ihan hyvältä. Olen jopa vähän innoissani siitä, että saan asua vielä pari vuotta Suomessa. Niin kuin Sani hienon kannustavasti sanoi, nämä vuodet tulevat olemaan maailman parhaat viimeiset vuodet täällä. Kyllähän sillä ajatuksella jo vähän jaksoi pirteytyä ja alkupettymys väistyi. Onhan sentään kesä ja helle, mikäs sen mukavampaa! (No se Italian kesä ja helle, mutta ei nyt mennä enää siihen.)

Yksi asia on painanut mieltä. Siis edellisen lisäksi. Olen miettinyt tätä nyt muutaman päivän ja tullut siihen tulokseen, että väärin menee. Minulla on kaksi hyvää, mutta vähän pahaa kaveria. Kumpainenkin naimisissa (ei keskenään) ja kumpikin nauttii avioliiton ulkopuolisista iloista. En tuomitse - minä olen se viimeinen tyyppi jolla on varaa tuomita ketään. Jokainen on vastuussa itsestään ja ajattelen sen sillä tavalla, että niin kauan kuin pystyy katsomaan itseään silmiin peilistä, kaikki on ihan riittävän hyvin. Se on ainakin itselleni hyvä mittari, minulla kun on vahva omatunto. Se kyllä opastaa oikeaan suuntaan hyvinkin nopeasti. En siis tuomitse, piste. Mutta en myöskään valehtele, en kenenkään puolesta.

Huomasin tässä joku aika sitten, että minua käytetään alibina. Minun kanssa sovittu tapaaminen loppuu lyhyeen tai jää väliin kokonaan, kun parempi seura vie voiton. Tämä ei nyt ole sitä sellaista katkeraa tilitystä jos pettyy ystävään, ei ollenkaan. Ymmärrän tuon hirmu hyvin, olen minä itsekin ollut rakastunut. Sehän on ihan parasta. Ja kamalinta tietysti myös. Mutta silti. En aio olla siinä välissä, enkä ole se joka paikkaa puuttuvat palaset, kun totuus tulee ilmi (ja totuus tulee aina ilmi) tai kun tarinaan ilmestyy aukkoja. Ihan vain tiedoksi. Toki tuollainen käytös vaikuttaa myös minun luottamukseen. Kun tekee tarpeeksi monta oharia, se kyllä verottaa vähän.

Monesti sanotaan, että luottamus pitää ansaita. Itse olen sillä tavalla tylsä tyyppi, että luotan jonkin verran kaikkiin niin kauan, kunnes huomaan ettei kannata. Ja sitten kun huomaan ettei kannata - sen jälkeen on pirun vaikea luottamustani uudestaan saada.

Salaseurakaveri sanoi minulle eilen jotain, mikä tuntui upealta. "Sinä olet varmasti suvaitsevaisin ihminen, jonka minä tunnen."
Siistiä.