Minulle on tullut uusi Sinkkuelämää herätys. Se oli ehdottomasti paras TV-sarja 10 vuotta sitten. Katsoin joka jakson, kasvoin teinistä aikuiseksi (buaaahhaahaaaa) niiden naisten kanssa. Kaikki mahdolliset helpot ja vaikeat aiheet tuli käsiteltyä Carrien ja muiden sinkkunaisten avulla. Se oli mahtavaa. En tietysti osannut sitä silloin arvostaa tarpeeksi. Nyt osaan. Ykköstuotanto oli ihan OK. Se on se ainoa minkä omistan. Mutta aion hankkia ne loputkin. Koska jotain siinä sarjassa vain on. Viimeksi katsoin jakson, missä Carrie täyttää 35 vuotta. Surkuttelee sinkkuuttaan. Kuinka paljon enemmän voi osua ja upota, kysyn vain. Ei kyllä kovinkaan paljon.
Tänään:
Kävin lenkillä. Eilinen rantapalloksi turvonnut maha, ikäkriisi slash miehettömyysv***tus muhi yön aikana mielessä ja teki minusta taas poliisin. Olin päättäväinen ja vahva ja hyvässä kunnossa ja vaikutusvaltainen. Se oli kiva tunne. Poliisikouluun olen auttamattomasti liian vanha, mutta ymmärsin, että nyt on aika tehdä jotain. Kaikille noille asioille. Niinpä aloitin lenkeilyn, ensin varovasti kävelemällä vain lyhyen aamulenkin. Kävi kuitenkin ilmi, että lenkki ei ollut ollenkaan liian lyhyt. Huono huomio on se, että hengästyin kävellessä. Hyvä huomio on se, että hengästyin vasta keskussairaalan mäessä, mikä on aika jyrkkä. En ehkä pärjää urheileville ystävilleni, mutta jos vertaa vaikka niihin Amerikan suurimpiin luusereihin, jotka lyllertävät lähes kaksisataakiloisena itsenään, niin kyllä minä ihan hyvin pärjään. Parasta oli silti se, että nautin! Muistin kuinka Italiassa kävin ihanan Rotta-koirani kanssa lenkillä siellä maalla. Ja vaikka tuli ikävä sekä maata että Rottaa, oli mukava olla täällä. Pitkä kuuma kesä edessä. Huomenna lenkkeilen uudestaan, aion vain herätä tuntia aikaisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti