Täydellisyys.

Olen aina ihaillut niitä ihmisiä, jotka pystyvät tekemään asiat vähän sinne päin ja lopputulos on täydellinen. Eli ei ollenkaan täydellinen, mutta täsmälleen niin hieno, että se näyttää täysin suunnitellulta. Tapahtuu tehokkaasti. Olen pilannut monen monta hyvää juttua pilkunviilauksellani. Se on tosi sääli.

Seth kirjoitti tuossa yksi päivä siitä, että täydellistä ei olekaan, on vain asioita ja meidän omia rajojamme. Eli se, mikä on kullekin tarpeeksi hyvää. Minun tarpeeksi hyvä on tähän asti aina ollut utopistisen täydellinen. Mikä on työmoraalillisesti ihan hyvä asia, mutta työsuorituksen kannalta täysi katastrofi. Olenko joskus saanut jotain oikeasti valmiiksi? Löydän aina vikoja jostain upeasta asiasta, jonka olen tehnyt, koska minun tarpeeksi hyvä on niin hirvittävän korkean riman takana. Olen yrittänyt opetella tässä lähiaikoina siihen riittävän hyvään. Siis niille normaaleille ihmisille riitävään hyvään. Vaikeaa on, mutta kehityn koko ajan. Tietysti tässäkin asiassa minun pitää tulla parhaaksi, ei riitä että opin joustamaan vähän. Minun pitää joustaa juuri oikeassa tilanteessa, juuri oikealla tavalla ja juuri oikean verran. Jeesus kun ihminen voi tehdä elämästään vaikeaa.

Töissä on ollut tosi mukavaa toistaiseksi, uskon suuntauksen jatkuvan samana. Olen oppinut joka päivä enemmän kuin oletin vaikka silti tuntuu, että on vielä hyvin pitkä matka siihen, kun osaan. Opettelin ihan ensimmäisenä sellaisen järkevän asenteen. Minä olen uusi täällä, eikä minun edes kuulu osata näitä juttuja valmiiksi. Tuo ajatus on kieltämättä helpottanut asiaa. Olemista ja oppimista. Minun työntekijärima on nyt laskettu sellaiselle aloittelijatasolle.

Edessä ensimmäinen kuuden aamu, sitten pari iltavuoroa ja sitten pari yövuoroa. Odotan innolla. Ja menen tänään nukkumaan kahdeksalta.