Kuulumisia.

Hei! Mitä kuuluu? Minulle hyvin monenlaista. Se on tänään lauantai. Eilen luulin eläväni maanantaita. Viikonpäivät ovat nykyään omituisia. Illat näyttävät päiviltä, eikä väsytä ollenkaan, edes yöllä. En ole kokenut kesää Suomessa kahteen vuoteen, ehkä tämä on vain sitä. Voiko asioita unohtaa niin nopeasti?

Tein sellaisen typerän teon, että päästin yhden ihmisen lähelleni. En osaa olla tunteettomasti kenekään kanssa, vaikka yrittäisin. Yleensä en muista edes yrittää, kuten en tässäkään tapauksessa. Ehkä se oli minun pelastajasyndrooma, mikä taas otti yliotteen. Tuntuu kurjalta tulla torpatuksi, varsinkin jos siihen ei ole mitään selitystä. Silloin nuorena, kun olin vähän ylimielinen ja käytin häikäilemättä hyväkseni nuoruuttani ja hyvää persettäni, silloin kyllä miehiä roikkui mukana. Särjin julmasti sydämiä. Mutta nyt, kun olen nöyrtynyt ja haluan oikeasti olla hyvä toiselle, ei ole mitään toivoa saada ketään kiinnostumaan. Sanoisinko, että pikkuriikkisen vittumaista.

Sain tänään tehtyä käännöshommani kunnialla loppuun, pientä hienosäätöä vaille valmis. Ole hyvä, italialainen ystäväni! Tai italialaiset ystäväni. Viime kesää ja Firenzen lomaa lämmöllä muistaen, tuo oli todellakin vähintä, mitä pystyin tekemään.

Ostin elämäni ensimmäisen kerran pesupähkinöitä. Halusin kokeilla, että onko ne oikeasti niin hyviä, kuin ihmiset väittävät. Ekologisia ja reiluja kyllä, mutta nähtäväksi jää mitä vaatteet niistä tykkää. Ostin myös luomuruokaa. Ajattelin, että jos en osaa/pysty/saa auttaa ihanaa poikaystävääni (jota ei siis edelleenkään ole) voin ainakin keskittyä auttamaan minua. Horstikin lopetti juomisen ja tupakoinnin. Se jos mikä laittaa miettimään omia tapoja, vaikka en tupakoikaan. Serkku muutti takaisin Jyväskylään ja piti palopuheen ruokailutottumuksistani. Juu, ei ollut ensimmäinen tuossa porukassa, mutta kokki kai tietää mistä puhuu. Saatan jopa uskoa. Ainakin alustavasti.

Ainiin, sain aika pahan allergiakohtauksen tuossa yksi päivä. Ei sattunut lääkkeitä mukaan, mutta kokeilin reikittää itseäni. Viisi minuuttia ja silmien kutina loppui. Viisitoista minuuttia ja turvotus oli kokonaan poissa ja silmämuna oli niin valkoinen, kuin se vain voi olla. Monen vuoden kokemuksella voin sanoa, että mikään lääke ei poista allergiakohtausta noin nopeasti, se vie vähintään kaksi tuntia, jos lääkkeen saa otettua heti. Onneksi tämä tapahtui erittäin skeptisen todistajan läsnäollessa, muuten en itsekään olisi uskonut. Hämmentävää. Mutta näillä mennään. Sonmoro!