Työ.

Olen hämmentynyt. Mutta ennen kuin kerron siitä, kerron jotain muuta. Minä sain uuden työpaikan. Älä huoli, en hylkää kirjaani, aion kirjoittaa jokaisena vapaapäivänä ja vuorottomana päivänä. Mutta aloitin työn, johon liittyy puhelin ja asiakkaat ja kuljetus. Minä sohlaan jokaiseen osa-alueeseen jollain tavalla. Työ on ollut toistaiseksi aivan älyttömän kiinnostavaa, uutta opittavaa on niin paljon, että aivokapasiteetti alkaa olla maksimissa jo näiden parin koulutuspäivän jälkeen. Mutta minä pinnistän. Sain tänään tietää elämäni ensimmäiset oikeat työvuorot. Ihan rehellistä iltaa ja yötä niiden perinteisten päivävuorojen perään. Olen innostunut, enemmän kuin mistään pitkään aikaan. Suora seuraus tästä on myös se, etten ehdi/pysty/jaksa kirjoittaa joka päivä blogia. Pyydän sitä jo tässä vaiheessa anteeksi.

Minulla on ystävämies. Unto on ensivaikutelmalta melkolailla turmeltunut. Mutta kerrankin ensivaikutelma on täysin väärin. Välinpitämättömyys voidaan tarkemman tarkastelun jälkeen todeta olevan vain pelkoa. Ilmeisesti en ole ainoa, jolle on tullut turpaan. Unto on hyväntahtoisin, lempein, kiltein ja herkin mies, jonka olen koskaan tavannut. Kerrankin kokonaan positiivisessa mielessä. (Minä kun en siedä niitä nynnyjä.) Vaikka hörökorvia ei nyt olekaan, Untolla on todennäköisesti maailman upeimmat silmät. Sellaiset uskollisen harmaat, silmäkulman pilkkeelliset ja niin sydämelliset, että se katse sulattaa kyllä kenet tahansa. Niin, tämä on se mies, joka minua hämmentää. Paljon. Myös tavoilla, jotka siveellisyyssyistä jätin nyt kertomatta.