Povero Marco.

Tänään se sitten tapahtuu. Odotin tätä hetkeä 234 päivää. Se on älyttömän pitkä aika ja samalla hieno numero. Minua jännittää. Paljon. Vaikea muodostaa kokonaisia lauseita. En edes yritä. Olisi tosi kiva olla terve. Sen kerran kun Marco tulee tänne, on vappu ja minä olen kipeä. Great.

Juttelin eilen muutaman sanan Anguksen kanssa. Taisin valita vähän huonon laastarin, ei auttanut ollenkaan. Olen ihan yhtä innoissani Marcon vierailusta, kuin olisin ollut syksyllä. Uskottelin itselleni ja muille, että olen ihan kokonaan unohtanut italiaanoni. (Kukaan muu kuin minä ei sitä kyllä uskonut.) Ihan hyvin se menikin siihen asti, kunnes Marco päätti tulla käymään luonani. Ja sitten Angus päätti olla tulematta. Erittäin huono ajoitus. Tai hyvä, mistä sen vielä tietää...

Tulee kyllä ikävä niitä korvia. Ja ääntä. Koko Angusta, vaikka minulla ei ole hajuakaan siitä, mitä se tarkoittaa. Ehkä Angus ei päästä ketään lähelleen. No, ainakin yritin. Pakka pitää nyt vain järjestää uudestaan, ei tässä muuta. Teen sen ensi viikolla. Sitten kun Marco on mennyt takaisin kotiinsa ja minä jään kellariini ihmettelemään, että mitä hittoa oikein tapahtui.