Päivä 7.

No niin. Nyt se on sitten tehty. Tänään sain mennä kinuamaan isoa jätskiä Facebookiin. Voisin myös kiljua suurin kirjaimin, että Povero Marco tulee viiden päivän kuluttua, mutta taidan säästää sen huomiselle. Kyllä tuo riemu alkaa sittenkin jo vähän tuntua mahanpohjassa... Vaikea uskoa, että tänne se Marco on nyt tulossa sitten kuitenkin. Ihan oikeasti. Vain minua katsomaan. Ehkä tämä oli tarkoitettukin näin. Minun pitää kirjoittaa vielä se Venetsia osuus. Marco tulee sopivasti muistuttamaan itsestään ja arvatenkin niistä fiiliksistä, missä kesällä lentelin. En kylläkään tiedä onko se hyvä vai huono asia sitten loppujen lopuksi.

Kävin aamulla kuvakävelyllä Sanin kanssa. Sillä on uusi kamera, mitä vähän testailtiin. Istuttiin Lounaispuistossa juttelemassa ihanan lämpöisessä auringon paisteessa. Voi miten mahtavaa, kun on niin kesä jo! Muuten olen viettänyt tavallista sunnuntaita. Kotitöitä hiljaisella tahdilla ja sen sellaista. Maalasin kangasta, Sani teki siihen ihanan majakan. 

Iranilainen vieraani ei tullutkaan tänään, viisumiongelmia. Mutta huomenna tulee se tyttö kuitenkin. Mitähän sille kannattaisi tästä paikasta näyttää? Onko paikallisilla antaa jotain vinkkejä?

Ei mulla muuta. Tällä kertaa.