Viime yönä keskustelin Alex Stubbin kanssa. Sain kaverin niin hermostumaan poliittisilla näkemyksilläni, että tyyppi käveli kauemmaksi rähjäämään. Suu vaahdossa se pauhasi sen verran kaukana, etten kuullut selvästi kaikkea sitä kiroilua. Kun Alex viimein palasi, kysyin miksi se meni niin kauaksi vauhkoamaan. Kuulemma siksi, ettei voi käyttää sellaista kieltä äänestäjien kuullen. Että sellainen uni tällä kertaa. Minä selvästi tuon ihmisten parhaat puolet esiin. Yksi kaverini kehui Stubbia kauan sitten, että on siinä jämäkkä ja tyylikäs mies. Minusta se olemus on vain sellainen lipevä amerikkalaispoliitikko. Enkä minä oikein luota ihmisiin, jotka hymyilevät suupielet alaspäin.
Käsien palo on vähän helpottanut, mutta eron entiseen huomaa silti. Janottaa vieläkin koko ajan vaikka olen juonut vettä jatkuvasti. Iho menee vähän väliä ihan kananlihalle. Tänään on koulutuksen toinen osa, harjoitellaan niitä käden asentoja ja muuta sellaista. Aika jännä muuten, jos olisin tiennyt reikistä jotain ennen kuin menin tuonne koulutukseen, niin olisi varmaankin jäänyt menemättä. Sen verran rankkaa palautetta tästä on tullut. Tuttavapiirissäni on näköjään melko paljon niitä "uskon kun näen" juntteja. Vähän ristiriitaista kyllä. Ensin ajattelin tämän olevan huono juttu, pelkäsin että menetän ystäviä, kun nyt ne viimeistään pitävät minua ihan hörhönä. Sitten huomasin, että ne tuomitsevat ihmiset ovat myös hirmu negatiivisia. Minä olen yrittäänyt poistaa negatiivisuutta elämästäni tässä jo jonkin aikaa. Ja jos negatiivisuutta lähtee pois nyt näiden ihmisten matkassa, niin - minähän siinä taas voitan. Ehkä minä olen pitänyt mukanani vääränlaisia kavereita jo pitkään. Shun the non-believers.
30 Day Song Challenge, Day 29 - a song from your childhood.
Huomenna tämä vihdoin loppuu. Sitten pysyn pois Facebookista viikon. Ainakin. Tänään päivän pituus on 14 h 41 min. Eilen näin, kun blogisurffauksia oli 4343. Hienoja numeroita taas. Pidän numeroista vain silloin, kun ne näyttävät hyvältä tai ovat jotenkin rimpsussa. Joka tapauksessa, hyvää keskiviikkoa! (Se onkin kuulemma torstaina, siis se viikon keski.)
Pretty in pink oli niin ihku leffa joskus teininä. Molly Ringwald <3 (ja the Breakfast Club, tietty. Sit on kuulemma joku 16 candles mitä en oo nähny ja on ihan samaa settii!)
VastaaPoistaToi on niin tuttua että ihmisten negatiivisuus tulee jotenkin tosi voimalla esiin jossain vaiheessa! Shun the non-believers on kyl hyvä motto. Sit ne negat voi myhäillä, että joo sekin ämmä sekos totaalisesti eikä oo paljon sen jälkeen näkyny.
Mäkin oon aika pinkki. Paitsi nykyään mun lempiväri taitaa ennemminkin olla raidallinen!
Kivaa viikon keskeä eli torstaita ja kurssia!
Kiitos! :)
VastaaPoistaMä olen vielä silleen aika heikoilla, että se negatiivisuus jotenkin painostaa. Kun eihän sitä vastaan voi taistella - taisteleminen luo lisää negatiivisuutta. Mentor on neuvonut, että pitää vaan koittaa lähettää rakkautta niille, jotka kyrpii eniten, mutta on se kyllä vähän vaikeaa vielä. Suunta on kuitenkin oikea.
Tuo oli muuten minun lempparileffa teininä! <3
Sen tuntee itsessään ihan eri lailla sen muiden negatiivisuuden mutta se helpottaa kyllä pian, kun saat varmemmaks, vahvemmaks ja jotenkin stabiiliks sen oman "positiivisen varauksen". Alkuun siitä tulee jotenkin surulliseksi kun näkee ihmisiä ympärillään uusin silmin. Pinkkien lasien läpi?
VastaaPoistaKaikille niille ihmisille voi vaan sydänlämmöllä toivoa että maailma näkyis heillekin joskus positiivisena.
Oota mä oon yllättyny tosta leffajutusta.. eiku en ookaan. Hymyilytti vähän toi otsikko aamulla.
Oot syypää siihen että mun päässä soi Brandin Story! Ihan vissiin oot!
VastaaPoista