Päivä 4.

Sain eilen äidiltä pääsiäisviiniä ja uuden Avotakka-lehden, missä oli yhtenä aiheena unelmakeittiöt. Huomaan, etten ole aivan täysin tuota oikeaa kohderyhmää, vaikka ikähaitariin osunkin. Kokkaustaidon lisäksi puuttuu se talo, avioliitto, lapset, lapselliset ystävät, jotka tulevat koko onnellisen perheen voimin viettämään iltaa ja niin edelleen. Eikä edes harmita. Katson nykyään joka aamu peiliin ja kysyn itseltäni, että mikä voisi tehdä sinut tänään onnelliseksi. Sitten vain toteutan sen, mitä saan vastaukseksi. Yleensä se ei ole mitään niin kovin ihmeellistä. Ihminen tulee hyvin vähästä onnelliseksi.

Minun punaisessa unelmien keittiössä on kaasuliesi ja kokki. Ja pinkkejä ja omenanvihreitä asioita. Ja sellainen italialaista kahvia yskivä ihmeelinen Mocca-laite.

Kun selailin tuota lehteä, niin en voinut kuin ihmetellä. Minä olen joskus tilannut tuon ja monta muuta vastaavaa lehteä kotiini. Luin niitä innosta piukeana ja suunnittelin ja haaveilin. Nyt vain katson tyhjää asuntoa ja hymyilen. Täällä on paljon sellaista millä on oikeasti merkitystä. Okei, asiat ovat ehkä rumia, mutta ainakin niillä on tarina. Niihin liittyy muistoja. Minulla on tavaroita vain niiden todellisen merkityksen vuoksi, ei sisustuksen. Olen hirmu ylpeä itsestäni. Voin sanoa, että olen onnistunut kitkemään materialismin melko lailla kokonaan pois. Se on minunlaiselle, nyt onneksi jo entiselle hamsterilla aikamoinen saavutus.
Things you own end up owning you. (Fight club)

Niinhän siinä kävi, että Marcon lipun kanssa oli kuin olikin ongelmaa. Lippua ei ollut. Olin jo ihan varma, ettei se tänne tulekaan, meni niin säätämiseksi. Mutta eilen tuli uusi viesti, missä sanottiin, että lippu on nyt sillä kädessä. Enää voi tulla esteeksi ainoastaan se, että Marco hukkaa lippunsa. Tai se, että meteoriitti osuu Maahan ja tuuppaa sen pois radaltaa ja sitten Marcon lentokone ei enää löydä tänne takaisin.