Päivä 1.

Kokeilen olla viikon pois Facebookista. Se oli sellainen heitto vain, mutta kaveri lupasi tarjota jätskin, jos pystyn siihen. Ison. Jäätelö on heikkouteni, joten kokeilen. Maanantaina klo 15:55 saan taas avata facebookin. Tai saan minä sen tietysti avata jo huomennakin, mutta sitten saan myös tarjota ihan itse omat jätskini.

Viikko ilman Facebookia - Päivä 1.

Hyvin tämä sujuu, ihan tosi. En tunne vielä minkäänlaisia vieroitusoireita. Vai oliko se niin, että ne oireet alkavat näkyä vasta muutaman päivän jälkeen? Joku tietysti oli laittanut sähköpostia ja linkin, että luepas tämä... Enempää miettimättä painoin linkkiä ja vasta sitten huomasin tuon sivun olevan Facebookissa. Painoin salamannopeasti punaista palloa ja toivoin, ettei kukaan huomannut. Helvetti! Eihän tuo haittaa? Sivu ei oikeasti ehtinyt aueta. Ei sitä lasketa. Olen edelleen kisassa mukana. Juu.

Olen keksinyt vaikka minkälaista puuhaa aikani kuluksi. Ensin siivosin. Sitten maalasin asioita pinkiksi. Ompelin verhoja. Pengoin viimeisiä laatikoita - vielä niitä löytyi kaapeista. Koti näyttää siltä, kun olisin vasta tähän muuttanut. Tyhjää ja avaraa ja esineet etsivät paikkaansa. Tai paremminkin, paikat etsivät esineitä. Kieltämättä omituista. Ensi viikolla tulee ehkä pari surffaria kylään muutamaksi päiväksi, joten ainakin mahtuvat. Tuntuu, että siivoan aika usein, mutta ei täällä silti kyllä näytä siivotulta kovin usein. Tämä on nyt vieläkin sitä kevätsiivousta. Kerran vuodessa pitää putsata kaikki omaisuus läpi. Ei kun kaksi kertaa, joulua ennen on se toinen kerta.

Haluaisin myös maalata sellaisen ison kankaan seinälle, senkin homman tekemiseen olisi nyt tilaa joka paikassa. Ja aikaa. Kangas minulla on jo valmiina. Ehkä kuitenkin laitan sen vain pyödälle ja piirtelen kuvia ja pyörittelen. Jospa siitä sitten ihan ohimennen tulisi taidetta. Tuo yksi seinä on niin ruma, että siihen on jotain kivaa saatava. Ehkä myös jotain värikästä. Ehkä.

Selkä aiheuttaa sellaisen epämääräisen kyvyttömyysjäykkyyden. Paksu kerros Linimenttiä lämmittää ja kylmentää, mutta ei ainakaan vielä auta. Enkä edes tajunnut, että olisin voinut myös reikittää itseäni. (En tiedä voiko tuota sanaa taivuttaa noin, mutta en minä ole sellaisesta ennenkään välittänyt.) No, teen sen tänään. Kipu veti mielen vähän maata kohti, vaikka tämä onkin tilapäistä. Mutta sitten sain yllättävän tekstiviestin, mikä nosti mielen taas yläilmoihin. Vieras numero kysyi, että onko tämä vielä ilonan numero, oli löytynyt jostain neljä vuotta vanhasta sähköpostista. Se oli entinen koulukaverini. Hirmu hauska puhelu päättyi siihen, että tavataan tänään. Sitä odotellessa.

Näin unta Venetsiasta. Ihanaa unta. Ei pitäisi lukea Donna Leonia ennen nukkumaan menoa. Mutta nyt taidan olla valmis kirjoittamaan Venetsiasta. Ja Marcosta. Tuli sellainen tunne. Mukavaa päivää!