Suomi.

Paluu Suomeen oli ihmeellinen. Jotenkin kuvittelin, että Aasian jälkeen täällä asiat sujuisivat helpommin. Muistin väärin. Ihan jo ensimmäisinä päivänä sain hienoja muistutuksia siitä mitä suomalaiset ovat. Haluaisin sanoa “itsekkäitä sokeasti sääntöjä noudattavia juntteja”, mutta se olisi varmasti loukkaavaa. Niinpä jätän sanomatta. 

Olen jo tämän ensimmäisen viikon aikana tuntenut aivan silmitöntä myötähäpeää muutamia tämän kansan edustajia kohtaan. Matkustaessa nämä viimeiset neljä kuukautta yritin ihan tietoisesti oppia pois sääntöjen liiallisesta noudattamisesta. Ja ilokseni voin nyt todeta, että olen todellakin oppinut. Se on aivan mielettömän hyvä juttu minulle. Tunnen nyt lähinnä myötätuntoa noita niuhottavia ihmisiä kohtaan. Ja aion yhä enemmän opetella tuosta typeryydestä pois.

Ensimmäinen saunailta ihanan tukevan Emma ystävän ja sotasankari Sandelsin seurassa oli aivan huikea. Saunan listaan ehdottomasti Suomen eduksi, Sandelsin ja Emman ohella. Saunan ulkopuolella olen palellut aivan sairaasti, mutta se ei ole pelkästään Suomen vika. Minua palelee melkein kaikkialla. Sen sijaan tämä kuiva ilmasto sai limakalvot ja ihon oireilemaan välittömästi. En ollenkaan muistanut, että olen tälle maalle näin allerginen. Siis ihan fyysisestikin.

Muun ajan olen käynyt äidin varastoa ja kaappia läpi, tehnyt suuren kuorman kirpparille meneviä asioita ja pakannut muuttovalmiiksi kaiken sellaisen, jonka aion vielä säilyttää. Ainakin jonkin aikaa. Tavaraa on siinäkin kasassa aivan hirvittävästi. Surullista tässä on se, että olen käynyt läpi ehkä kymmenesosan omaisuudestani. Varmasti vähemmän. Loput ovat Annen luona. Tai ei se ehkä surullista ole. Sanotaan vaikka haastavaa.

Tapasin tänään työvoimatoimistossa kanadalaisen miehen. Salakuuntelin hänen tuskallista keskustelua virkailijan kanssa. Mies tarvitsi suomenkielen opetusta, mutta häntä ei hyväksytty millekään kurssille, ilmeisesti koska ei ole pakolainen, vaan ihan normaali valkoihoinen työssäkäyvä kansalainen. Suomen byrokratia on kyllä niin syvältä. Lähtiessä hän totesi ystävälleen “I'm getting homesick...” Ymmärsin turhautumisen täydellisen hyvin, joten lähdin heidän perään ja sanoin miehelle, että voin opettaa suomea. Ei tässä nyt parempaakaan tekemistä ole.

Se oli ehdottomasti paras idea Suomeen tulon jälkeen. Juttelimme tovin, mies jäi odottamaan minua ja lopulta kiersimme keskustan kautta hänen työpaikalleen. Se on paikka, joka lahjoittaa tavaroita ja vaatteita ulkomailta tuleville opiskelijoille. Sellainen voittoa tuottamaton organisaatio. Paikka oli upea, juuri minunlaisen hörhön mieleen. Sanattomasti päätimme, että minusta tulee heidän vapaaehtoinen työntekijä. Kiersimme myös jollakin tallilla, sitten sain kyydin kotiin. Matkalla kävimme kuitenkin hakemassa minun rakkaan Jopon, se oli hoidossa Elinalla! Olikin jo aika kova ikävä. Se on niin kauniskin! Kiitos ihana Elina!

Tänään minä ajattelin vain virkata. Ja maalata. Ihan vain, koska voin tehdä niin. Nautin kylvystä ja lepään. Mitä muuta sitä voi ihminen haluta? (Jos rajoitteena on Suomessa olo.)