Näyttely.

Yksi vaihe elämässä on nyt saatu päätökseen. Kotikylän festat eivät tänä vuonna olleet aivan viimevuotisen veroiset, sillä tukeva ystäväni Emma oli kipeänä ja näin ollen pois leikistä koko viikon. Tosin migreeni veti minutkin toimettomaksi alkuviikosta. Eilen oli festareiden päätösjuhla, johin myös menin yksin. Tosin vähän vastahakoisesti. Kannatti kyllä sitten kuitenkin mennä, sillä juttelin erittäin mielenkiintoisen kaverin kanssa pitkään. Hänellä oli samansuuntaisia ajatuksia ja kokemuksia muun muassa reikihoidoista, joita itsekin teen. Totesimme, ettei se ollut sattumaa, kun hän käveli juuri minun luokse juttelemaan. (Eli kiitos Emma, kun potkit minut taas liikkeelle!)

Aamulla heräsin puhelimen soittoon, kun työmaalta kyseltiin. Vaikka varasinkin kalenteriini kuudesta yhteen maanantaiaamun aiheella "LEPO!" niin muut eivät sitä tienneet. Joten hyvin vähillä unilla ollaan taas liikenteessä tämäkin päivä. Ajattelin, että voisin ihan hyvin mennä Huoneelle virkkaamaan, sinne kun pitää kuitenkin päätyä iltapäiväksi. Yksi torsokin pitäisi pukea palapeliin. Ja olla luova. Ei vapaapäivää tälläkään viikolla.

Tein viikolle suunnitelmaa poikkeuksellisesti siis maanantaiaamuna. Sunnuntai oli nyt muussa käytössä. Kovasti olisi taas tapaamisia ja menoja. Vielä enemmän asioita hoidettavana ja tehtävänä. Tänään on myös valmennus. Tämä on ehkä juuri se maanantai, jota varten olisi kaivannut enemmän kuin neljä tuntia unta. Ehkä menen Huoneen keinuun päikkäreille. (Kyllä, Huone 13 pitää sisällään puutarhakeinun.)

Muistatko, kun tajusin jotain kamalaa? Menin niin shokkiin, etten saanut sitä kerrottua silloin. Nyt myöhemmin tuon asian kamaluus on laimentunut. (Vähän.) Olin oikeassa, tuo oivaltamani asia aiheutti paljon ahdistusta ja ajatuksia. Siitä seurasi suunnattomia suunnitelmia ja nyt toivon niitä mahdottomia muutoksia. Kaikki alkoi siitä, että minä yksinkertaisesti vain luin mitä tein vuosi sitten. Koko heinäkuun. Voi miten ahdistavaa. Ei siis pelkästään se sohlaaminen, sellainenhan kuuluu elämään. Mutta siellä oli upeita, hienoja ajatuksia ja ideoita, joista mikään ei ole toteutunut! Olin unohtanut.

Puhuin tästä Emman kanssa ja hän vain totesi, että minä tarvitsen tiimin. Tai edes yhden ihmisen, joka pitää huolen siitä, että asiat menevät eteenpäin. Minun pää on täynnä ideoita ja ajatuksia ja haluan toteuttaa ne kaikki. Mutta en ehdi saada edellistä valmiiksi, kun uusi hieno idea jo puskee läpi alitajunnasta. Joten assistentti tulisi todellakin tarpeeseen. Minulla oli sellainen jo hetken, mutta ikävä kyllä yhteistyö loppui terveydellisistä syistä. Se oli todella kurjaa, mutta nyt kävi näin. Olisiko siellä joku yhteistyöhalukas vailla hommaa? Huone 13 kaipaa kipeästi uutta assaria. Ja minä. Rima on kyllä jo aika korkealla, koska Assarin kengät on vaikea täyttää. Mutta sopii tulla yrittämään. (Ja tuo ei ollut sellainen uhkaileva haaste, vaan ihan ystävällinen ja iloinen kutsu.)

Yksi unohdettu idea viime vuodelta oli järjestää näyttely. Olin saanut siihen ystävieni avustuksella hienon nimenkin. Keltainen. Erilainen. Onnellinen. Homma kaatui siihen, kun en osannut käyttää sitä entistä kameraa (joka on muuten edelleen myytävänä eniten tarjoavalle. Nikon D80). Nyt minulla on uusi kamera, sellainen helppo. Voin ihan yhtä hyvin toteuttaa tuon nyt. Parin viikon päästä on Pop Up torilla näyttely muutenkin, joten ehkä tämä oli nyt vain ajan kysymys. Ei unohdeta tätä ajatusta kokonaan.