Luonnetta.

Lueskelin eilen ihan huvikseni horoskooppien luonnekuvauksia. Ne pitävät kyllä hämmentävän paljon paikkansa, ainakin omalla kohdallani. Minulla on todella voimakas nouseva merkki, joten luen aina ne molemmat ja kyllä, siellä on tosi paljon minua molemmissa. Osa asioista on mukavasti täysin ristiriidassa, mutta sekin täsmää minuun. Olen sisäisesti ristiriitainen hahmo.

Joku oli kommentoinut johonkin aikaisempaan kirjoitukseeni, että uudetkin ajatukset ovat vain ajatuksia. Ja että se mikä on sisällä ei muutu. Luulen, että tuossa on vahvasti perää, mutta että se ei ole täysin lopullista. On tosi vaikeaa muuttaa todellisia luonteenpiirteitä. Niitä, jotka tunnistaa itsessään vaikka nyt noista horoskoopeista. Mutta se ei estä kehittymästä. Moni asia, jonka arvelee olevan osa itseä ja luonnetta, onkin vain tapaa. Ja tavat taas voi aina muuttaa. Ihminen alkaa oppia matkimalla, joten me olemme hyvin paljon mallien varassa. Vanhemmille (tai muille kasvattajille) kiitos siitä mitä olemme, mutta kiitos ihan meille itsellemme, meistä voi tulla mitä haluamme olla.

Ja ihan pian minä olen maastamuuttaja. Viikkojen veivaamisen jälkeen olen viimein tehnyt päätöksen. Nyt minä tiedän mihin suuntaan menen. Ja alan tehdä asioita sen eteen. On aika mukavaa, suorastaan piristävä tunne. Valinta voi olla väärä, mutta aivan sama. Onpa nyt kuitenkin tehty se päätös!

Tavara täällä vaihtaa omistajaa ja kirppis tyhjenee joka päivä. Samalla vähenee se niskassa oleva painostava henkinen taakka. Tässä sen taas huomaa miten paljon roina saa ahdistumaan. Ja kuinka ihanan vapauttavaa on siitä luopuminen. Joten aion jatkaa samaan malliin. Yhä innokkaammin.

   

Taiteilija.

Eilen oli upea päivä. Suunnittelin sellaista fiilistä koko viikolle. Kaikki lähti siitä, kun ystäväni oli kirjoittanut facebook seinälleen: "I decided that my week will be great! What about yours?" Minusta se oli tosi hyvä ajatus maanantaiaamuun. Ja koska oli hyvä mieli ja sellainen flow tila vielä edellisestä illasta minä päätin, että viikostani tulee juuri sellainen, upea viikko. Ainakin maanantain osalta onnistui täydellisesti, eikä tämä tiistaikaan hullummalta vaikuta.

Olen lukenut vähän kirjoja, pitkästä aikaa. Esimerkiksi entisen suosikkini Donna Leonin kirjan Unelmieni tyttö. En tiedä miksi, mutta minusta tämä oli huonoin kaikista niistä Donnan kirjoista, jotka olen lukenut. Tuntui aivan siltä kuin sen olisi kirjoittanut eri henkilö. Ja aivan kuin se olisi kirjoitettu eri henkilöistä. En melkein millään saanut sitä loppuun, mutta eilen sitten viimein onnistuin. Ehkä kirjan myös luki nyt eri henkilö? Viime kerrasta on jo aika kauan.

Minä en itsepäisyyttäni halua jättää kirjoja kesken. Saatan jättää ne hautumaan ja odottamaan oikeampaa aikaa (ja joskus sitten ihan vahingossa tarkoituksella unohtaa ne kokonaan), mutta tosi harvoin pystyn oikeasti antamaan periksi. Vaikka se on ihan tyhmää. Se sellainen tuhlaa aikaani niiltä hyviltä kirjoilta ja hidastaa kaikkea muutakin. Ehkä tämä kirja ei ollutkaan huono, koska sain mahdollisuuden oppia. Sain tämän ajatuksen. Kaikkea ei ole pakko lukea kokonaan. Jos ei lukeminen luista, niin sitten se ei luista. Ja koska minulla on lukihäiriö, se ei luistaminen on huomattavasti yleisempää.

Riitta haki eilen taas tavaraa tuolin, kassin ja pahvilaatikon verran. Olin siitä iloinen. Olin myös iloinen aidosta italialaisesta kahvista, jota sain samalla. Mocca pulputtamaan vain saman tien. Myöhemmin tapasin myös toisen kaverin, joka tarkistaa tekstini italian osalta. Ja sitteni illalla sain siivouspuuskan. Sain taas hyvän syyn siirrellä huonekaluja, koska nyt niitä oli taas vähän vähemmän. Yhä liikaa, mutta silti. Koska minulla on vielä hyvässä tapauksessa kuukausi aikaa tätä asuntoa asuttaa (ja huonossakin vain kaksi), minä ajattelin tehdä sellaisen taidenurkan. Olen saanut aika hyvin järjestettyä laatikoihin kaiken sellaisen roinan, joka menee otsikon Matskua alle, joten voisin tehdä yhä selvemmin sellaisen paikan, jossa sitä matskua voi sitten hyödyntää. Minulla on aivan selvästi suunnitelma.

Every artist was at first an amateur.

- Emerson -

   

Maailman paras manageri.

Uusi viikko ja ihana maanantai. Viikonloppuna juhlittiin, mutta sain myös levättyä ja tehtyä töitä. Manageri tuli eilen iltapäivällä käymään ja patisti minua toimimaan. Aikarajat olivat jo kovaa vauhtia tulossa vastaan, mutta monta hyvää juttua on tehty viime tipassa, jonka varassa nytkin siis oltiin. Naama punaisena ja korvanlehdet kuumana istuin naputtamassa tekstiä koneelle, jota sitten yhdessä viilattiin. Adrenaliini pursusi jo korvista. Mutta sitten viimein sain painettua sitä lähetä-painiketta ja homma oli hoidettu. Jäi vielä 42 minuuttia yliaikaa. (Jota alunperin oli kuukausia.) Hyvä me!

Ellet tiedä mitä elämältäsi haluat,

niin älä sitten koskaan sano ettei

sinulle tarjoutunut mahdollisuuksia.

Tämän minä niin tiesin. Tiedän. Ja toimin. Tai oikeastaan minä valitsin oikeat ihmiset ympärilleni ja sitten sain apua, jotta uskalsin toimia. Mahdollisuuteen on todellakin tartuttu. Se tuntui niin huumeelta. Meni monta tuntia sen jälkeen aivan ylikierroksilla. Epähuomiossa juoksin punaisia päin maijan edestä, kun puhuin puhelimeen ja olin niin innoissani. Mahtava tunne. Raskas ja väsyttävä, mutta niin upea!

Olen aina sanonut, että paineen alla työskentelen parhaiten. Enää en ole siitä niin varma. Okei, saatiin kyllä hyvin aikaan, kun painostava kello vähensi minuutteja laskurista, mutta se paniikkitila ei enää ole suosikkitunnetilani. Minusta ei ehkä enää ole sellaiseen. Joskun nuorena toiveammattini oli toimittaja. (Se oli lapsesta lukioon asti poliisi.) Paineen ja kiireen keskellä työskentely, suuren lehtitalon kuhina ja kaikki se sellainen oli jotenkin niin ihanaa. Tosin eihän se taida oikeasti sellaista olla, edes silloin aikoinaan. Pohjaan tietoni taas täysin elokuviin. Joka tapauksessa huomasin, että nykyään kaipaan paljon enemmän rauhallisuutta ja hiljaisuutta. Erikoista.

Luovuutesi ja kauneudentajusi ovat hyvällä pohjalla ja siksi tänään ei kannata tehdä ensimmäistäkään vastenmieliseltä tuntuvaa asiaa. Saat uutta voimaa ja latausta jokaisesta itsellesi suunnatusta huomionosoituksesta.

Mielelläni uskon astrokalenteria tänään. Tuntuu, että olen yhä ihan poikki. Hassua, miten voi tunnin aivotyöskentely puuduttaa niin totaalisesti. Joten tänään otan rauhallisen mukavasti. Nautiskellen.
  

Tyttöjen ilta 2.

Nukuin ihan kokonaisen yön ja olen siitä hyvin onnellinen. Olen myös onnellinen siitä, että eilinen tyttöjen ilta oli niin mukava (vaikkakin loppuillasta mukana oli enemmän poikia kuin tyttöjä). Avitimme Annen kanssa Aatua löytämään sellaisen kunnollisen tyttöystävän. Niistä on pulaa. Ihan yhtä harvinaisia kuin kunnolliset poikaystävät. Itse olen jo luopunut toivosta. Tällä kertaa olin sen verran järkevä, että suuntasin suoraan kotiin, vaikka pojat vielä jatkoivat baarikierrokselle. Arvelin, että viime yön valvominen riitti minulle.

Halusin olla virkeä, koska tänään minulla oli niin paljon ajateltavaa. On tehtävä suunnitelma. Sellainen, jolla on oikeasti jotain merkitystä. Sen lisäksi minulla on muutamia rästivirkkauksia. Tämä on muuten juuri se tapa millä ihminen saa itselleen valtavan stressin - muuttamalla mukavan harrastuksen velvollisuudeksi. Olen virkannut avainnauhoja kyllä jo valmiiksi, mutta tietysti jokainen haluaa toisenlaisen ja toisella värillä. Joten minä teen niitä nyt tilaustyönä ja tuskailen.

Tein muuten tänne sellaisen kirppissivun. Tuossa heti oikealla, kauniin kuvani yläpuolella, on linkkejä. Ei kovin näkyvästi, mutta kuitenkin. Kokeile. Lisäilen sinne asioita, kun tulevat vastaan ja saan kuvia. Se kuvien ottaminen tuntuu olevan jotenkin aivan liian haastava vaihe, vie aina tavattoman paljon aikaa siirtää kuvat kamerasta koneelle. Sehän vaatii piuhan kiinnittämisen ja ainakin kolme painallusta. Ei sellaista ehdi.

Suunnittelin poraavani uutta paperimassaa, jotta saisin viimein tuon naamion valmiiksi. Mutta liima puuttuu. Perhana. Tuntuisi kamalan haastavalta nousta täältä peiton alta, kävellä ainakin toiselle puolelle korttelia askartelukauppaan. Varsinkin, kun oikeasti haluaisin mennä rautakauppaan, mutta koska sellainen on niin kaukana, pitäisi ensin hankkia auto tai ainakin kyyti. Näitä elämäni vastoinkäymisiä. Voisin ihan hyvin jättää sen ensi viikkoon. Mutta se tarkoittaa, että naamio ei etene sitten vielä huomennakaan. Ja se näyttää tosi rumalta noin epävalmiina. Siinä se roikkuu jumalaisen Tomin vieressä ja muistuttaa kaikesta siitä mikä elämässäni on kesken.

Hyvä on. Menen, menen. Minä käyn siellä hemmetin Tiimarissa.
  

Vahvaa pohdintaa.

Ah, ihana unettomuuteni. Heräsin klo 2.40. Luin kirjaa. Kirjoitin muistilistani uudestaan. Sen hyvin hyvin pitkän. Kävin tekemässä yöpalaa ja söin. Luin lisää. Virkkasin yhden tilatun avainnauhan reunukset. Luin. Sitten lopulta kun kello lähestyi puolta kuutta, päätin sammuttaa valot. Nukun vaikka väkisin. Ja sitten ihana lehtimyyjä herätti uskomattomalla tarjouksellaan heti aamutuimaan. Tuima aamu todellakin.

Olen viime päivät ilahduttanut ystävieni elämää uskomattoman ärsyttävällä valittamisella. Kyllä on elämä ollut taas niin haastavaa ja vaikeaa ja ahdistavaa. Ja ehdottomasti vain minulla, ei kenelläkään toisella. Kiitos vaan kaikille teille ihanille, jotka olette jaksaneet kuunnella minua. Se ei aina ole kovin helppoa.

Tämä aamu alkoi vahvalla pohdinnalla. Ja oopperalla. Sani sanoi muutamia ratkaisevia avainsanoja ja aloitti ajatusmyrskyn. Päädyttiin taas päättämisen tärkeyteen. Selkeästi ei vahvuuteni. Kirjoitin eilen, että annan laukun päättää kohtaloni ja sain heti neljä "Olet Urpo" täppää. Välitön palaute on parasta. Ihan harjoituksen vuoksi päätin, että päättäminen on se juttu, jonka aion oppia vielä tänä vuonna. Ihan ilman laukkuakin.

Tajusin tuossa aamulla, että en ole päättänyt kovinkaan montaa asiaa itse. Olen mennyt paljon ja reissannut maailmalla, mutta melko sattumanvaraisesti. En esimerkiksi oikeasti usko, että olisin koskaan lähtenyt Thaimaahan, jos olisin päättänyt sen mukaan mikä tuntuu itsestä hyvältä. Annoin Toyboyn ja Dublinin vaikuttaa asiaan. Se oli selvästi huono päätös, jota en itse edes tehnyt. Mutta toisaalta, se reissu kokonaisuutena oli todella kasvattava. Jos en olisi mennyt, paljon olisi jäänyt kokematta. Pahaakin, mutta silti.

Mitähän olisi tapahtunut, jos olisin itse ottanut ohjat käsiin ja tehnyt niin kuin parhaalta tuntuu? Olisinko vielä Irlannissa? Olisinko ehkä Lohikäärmepojan kanssa? Jossittelu on niin parasta. Sani kiteytti tämän kyllä hienosti. Minun pitää alkaa päättää itse. Silloin joudun myös itse kantamaan vastuun päätöksistä, jolloin huonoista päätöksistä oppiminenkin on helpompaa. En ollut koskaan ajatellut sitä noin. Mutta Sani on täysin oikeassa. Tiesin kyllä, että päättäminen on se pelastustie suunnattoman ahdistuksen alta, mutta en ollut koskaan tajunnut yhdistää tähän sitä virheistä oppimista. Noinkin yksinkertainen asia, mutta paksupää ei tajunnut.

Ja siksi on tärkeää käydä tasaisin väliajoin pohjalla. Pohjalta selvästi näkee asiat eri perspektiivistä. Siellä on myös helppo pitää jalat maassa, koska siellä se maa on niin lähellä. Eli mitä opimme? Jos ei mene hommat ihan putkeen, niin sano ylpeänä KIITOS! Universumi on juuri antanut sinulle mahdollisuuden koota itsesi ja kokeilla uutta, varmasti parempaa reittiä. Lopetan raporttini tähän viisaaseen ajatukseen, joka olisi ollut erittäin tervetullut jo tammikuussa. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Jos joku ei arvosta läsnäoloasi, anna hänen nauttia poissaolostasi.

P.S. Tajusin juuri, että se Oopperan kummitus on suuresti rakastamani Gerard Butler (P.S. I love you). Kun ei ikinä muista nimiä tai ole ylipäätään vähääkään kiinnostunut siitä kuka teki mitä missäkin elokuvassa, vaan nauttii vain juonesta ja rooleista ja henkilökemioista (eli elokuvasta), tällaisia yllätyksiä tulee jatkuvasti.

   

Merkkejä.

Löysin muutama päivä sitten laukustani kaksi liiskaantunutta, mutta tiiviisti toisiinsa teipattua leivosta. Olivat ilmeisesti tarkoitettu syötäviksi sitten juhlien jälkeen aamulla, kun herään. Oletettavasti pari päivää aikaisemmin. Tästä innostuneena tein inventaariotyhjennyksen laukkuun. Suosikkiyllätykseni oli suklaa, mutta myös yksi lappu oli hauska. Kasvovoiteita oli ostettu ja ilmeisesti sitten myöhemmin baarissa kuitin taakse kirjoitettu seuraavanlainen viisaus:

Taiteilijat eivät esiinny.

Paitsi esiintyvät taiteilijat.

Nauratti. Laukku ei edes ole kovin vanha, mutta kangas on omituisesti revennyt. Marimekko oli joskus merkki laadusta. Nyt se taitaa olla merkki ihan jostain muusta. Joten olen tässä vakavasti harkinnut uuden laukun hankintaa. Ja eilen se täydellinen laukku sitten tuli vastaan. Sama koko, melkein sama malli, mutta kevyttä ohutta harmaata kangasta, eikä mitään syntistä merkkiä pilaamassa.

En kuitenkaan halunnut ostaa laukkua aivan suin päin, vaikka kuinka olikin se harkitsematon säntäily tähtiin eilen kirjoitettu. Päätin, että jos tuo laukku on vielä viimeinen päivä siellä minua odottamassa, minä ostan sen. Mutta ostan samalla myös merkin. En sitä huonomaineista, vaan sellaisen erilaisen merkin. Kun en osaa päättää muuttaisinko Maltalle, Kiinaan, Etelä-Afrikkaan vai Iihin, annan Universumin päättää. Laukku olkoon minun uusi suuntani. Jos se on minua vielä viikon päästä odottamassa, muutan Kapkaupunkiin.

Olen ollut Suomessa nyt puoli vuotta. Tuntuu paljon pidemmältä ajalta. Niin kamalan paljon ehti tapahtua. Olen aivan täynnä tätä maata. Kaikki mitat on jo ihan kukkurallaan ja yli asteikon. Ja tuntuu, että on päästävä täältä pois. Minä olen muuttunut ihmisenä aivan valtavasti siitä mitä olin keväällä. Se epävarma, arka, kömpelö haahuilija. Sellaiseksi minua haukuttiin ja uskoin sen. Ja sitten minusta tuli sellainen. Nyt olen jotain muuta. Taiteilija ja yrittäjä ja ihminen, joka tietää mitä haluaa. (Se saattaa muuttua päivittäin, mutta ainakin tiedän sen aina sillä hetkellä hyvin varmaksi.) Minuun uskottiin ja minä aloin itsekin uskoa minuun.

Ja tähän on nyt hyvä lisätä, että tänään en halua muuttaa Kapkaupunkiin. Haluan vain sen laukun ilman minkäänlaisia merkkejä. Olen siitä ehdottoman varma. Mutta olen myös varma, että sitten kun menen viikon päästä laukkuani etsimään ja jos se siellä vielä on (tai ei ole), otan sen merkkinä. Tiedän tarkalleen mitä haluan. Ja mihin haluan mennä.
 

Urheilua ja taidetta.

Istun sängyssä. Samassa paikassa, jossa olen elänyt jo kuukauden päivät. Ja kun nyt katselen ympärilleni, tekee mieli laittaa hitsausnaamari päähän. Asun taas varastossa. Voi helvetin inventaario. En arvosta yhtään. Joka paikka on täynnä pahvilaatikoita ja rumia asioita. Sielu ei lepää täällä kyllä ollenkaan. Tämä huone on aivan liian pieni ollakseen sekä asunto että puuhapaja. Ja nyt myös varasto. Hermoja kiristää. On niin paljon kaikenlaista tekemistä ja hoidettavaa asiaa, että se sellainen aikaansaamattomuuden turhauttava tunne lamaannuttaa, vaikka todellisuudessa saan aikaan koko ajan. Sitä ei vain huomaa. Tilastollisesti valmis on häviävän pieni osa tätä kokonaisuutta.

Astrokalenteri aloitti kuitenkin tänään päiväni mukavasti.

Tällä latauksella ei kannata miettiä erilaisia vaihtoehtoja etenemisvauhdille. 

Se on kaikki tai ei mitään. Nopeasti ja ehdottoman varmasti tapahtuva eteneminen onnistuu vain olemalla läsnä tässä hetkessä ja tekemällä asioita hetken mielijohteesta ja täysin omalla vastuulla. Luottamus omiin kykyihisi tulee palkituksi monin kerroin jo lähipäivien aikana. Pistä siis asiat rullaamaan turhia selittelemättä.

Odotan innolla lähipäiviä. Nyt rullataan! Aion toimia harkitsemattomasti ja ryntäillen. Koska nyt se kannattaa, tähtiin on kirjoitettu niin.

Eilinen päivä oli omistettu suosikkilajilleni. En oikeastaan edes tiedä miksi. Ehkä vain oli sen aika. Kaikki alkoi siitä, kun törmäsin TÄHÄN pätkään etsiessäni ihan jotain muuta. Hyvä pätkä. Sitten juttelin yhden Maltalla asustavan poromiehen kanssa Rockista. Ja sitten katsoin pari aiheeseen liittyvää elokuvaa. Kyllä oli taas niin urheilullinen olotila, melkein tuntui kuin olisin itsekin tehnyt jotain. Nostelin puntteja henkisesti. Ja punnersin.

Äänimies osti minun lievää ällötystä herättävän ensimmäisen taideteokseni. Olen niin onnellinen. Nyt voin kai kuvitella olevani virallisesti taiteilija. Minun töitäni ostetaan. Ihan oikealla rahalla! Ei kovin paljolla, mutta oikealla siitä huolimatta. Hieno tunne. 

Perssilmäkissa.

  

Pilleet.

Voihan viikonloppu. Menin juhliin iloisena, ihan niin kuin kutsussa opastettiin. Söin herkkuja, tanssin DJ:n kanssa ja nauroin kuin mielen köyhä. Hyvät juhlat kerta kaikkiaan. Ensimmäiset 60-vuotisjuhlat jossa viihdyin.

"No presents for us, just come with a big smile." 

(Sen tein. Lahjoitin hymyni synttärisankarille.)

"Ei ole mitään pukukoodia."

(Fail.)

Ja niin kuin asiaan kuuluu, tässä illan kirjanpito. Tuotos on pääasiassa erinäisiä keskusteluja ja niiden helmiä.

- Musta tuntuu, että me ollaan hipsters-bileissä...
- Mikä on hipsters?
- Hipsterssit ei koskaan myönnä olevansa niitä.

- Ai niin kuin alkoholistit?

- Mormooni on sama asia, kuin moniavioinen. Eli kamalasti anoppeja.
- I don't know the details.
(Keskustelu aiheesta yltyy, yksi tarkistaa faktoja googlesta.)

- Kuunteletko sä koskaan MTV:tä?
- Kuuntelenko?
- Niin.
- Ai niin kuin uutisia?
(Huoh.)

Satunnaisia suusta siepattuja ajatuksia:

"Syvin sisin minussa on kitkerä ja katkera."
"Lyö mua jos haluat."
"Emmääkään niin nuori oo, vaikka mulla on ponnari."

Ja sitten vielä pari viisautta:

Booli on liian.
Mitä myöhemmin tulee, sitä enemmän saa.
Unelmat on perseestä, kaikki kuolee kuitenkin. Täytyy vain pitää hauskaa.
Pane kaikkea mikä liikkuu kahdella jalalla. Paitsi kanoja.

Illan saatossa sain myös seuraavan valokuvanäyttelyn aiheen ja nimen. Tämä siis sen tulevan ensimmäisen jälkeen. (Näyttely rumista ihmisistä, ei edes kauniisti kuvattuna tai kauniissa ympäristyössä.) Please use a condom.

Ei mitään lisättävää.

   

Innostus.

Meillä oli eilen tapaaminen managerini ja taittajani kanssa. Se oli tosi hyvä palaveri ja ehkä kaikkien väsymyksestä johtuen hirvittävän hauskaa. Sellainen perjantai areena. Koko homma alkoi jo ihan hullusti, mutta jatkui silti samaa rataa. (Minä en muistanut mitä on parmesaani ja taittaja on kroonisesti poissa siltä toiselta osaltolta. Kyllä, muistiinpanot ovat melkein yhtä selkeät kuin tyttöjenillasta.) Saimme kuitenkin ihan oikeasti muutamia asioita selvitettyä ja eteenpäin, vaikka kaikki merkit viittasivat ihan muuhun. Sitä paitsi JYP voitti, mikä oli hienoa. Peli jäi kyllä vähän sivuosaan, oli sen verran mielenkiintoista seuraa ja aiheita. Minun työ ja minun kirja ja minun kaikki. Taas päästiin siihen, että oman napa, paras napa. Huikein kommentti tuli taittajalta, kun mietittiin vielä melko yleisesti minkälaista sopimusta kirjasta kannattaa tehdä. "Ja sinä et sitten mene yksin siihen neuvotteluun." Repesin. Osaamistani arvostetaan. (Ja siihen on syy.)

Kuuntelin taas Abrahamia pitkästä aikaa. Jotenkin aamulla oli nuhjuinen ja ahdistunut ja morkkistunut fiilis, mutta se meni heti ohi, koska Abrahan on niin huikea. Ja huomasin, että minä olen aivan tavattoman onnekas. Minulla on tämä kirjoittaminen. Pian valmistuva kirja ja kaikki siihen liittyvä. Eli todella paljon sellaisia asioita, jotka saavat hyvän fiiliksen hetkessä. Koska siitähän Abraham puhuu, ajatusten oikeanlaisesta suuntaamisesta. Haluamisesta ja elämisestä saman suuntaisesti. Aina kun tapaan elämäni ihmisiä ja pääsen tästä aiheesta puhumaan, niin minä innostun ihan vahingossa. Kaikkea en ymmärrä, mutta ei tarvitsekaan. Riittää, että tuntuu hyvältä.

Katselin yhden tuttavani valokuvia aamulla. Juurin niitä Facebook julkaisuja. Mietin miten erilaista elämää me vietämme. Siellä se elää auringossa. Tekee töitä, asuu hulppeassa kodissa miehensä kanssa ja pitää hauskaa. Ei mitään lisättävää. Kaikista kuvista kävi ilmi, että tyyppi todellakin osaa pitää hauskaa, ihan missä tahansa. Minäkin haluan oppia sellaiseksi. Muistelin, että tämä ihminen ei juuri edes ota ressiä mistään. Näillä asioilla täytyy olla jokin yhteys. Nauru on sellainen unievrsumin ihmelääke. Mistähän siihen saisi reseptin?

Tänään on yhden nauravaisen neidon syntymäpäiväjuhla (sekä jonkun toisen minulle tuntemattoman pojan, juhlivat yhdessä) ja ajattelin mennä kurkistamaan menoa. Tämä ei ehkä enää tule erityisen suurena yllätyksenä, mutta yleensä en mene juhliin. Tänään teen kuitenkin poikkeuksen. Menen ja nautin siitä. Kaikista niistä vieraista ihmisistä. Aion jopa tanssia, vaikka en tee sitä koskaan! Kutsussa sanotaan: "This party is informal, we do not want any presents from you but just positive spirit, big smiles and excitement for celebration!" Keksin juuri iloisen juhla-asun itselleni. Otan nyt siis päivän viralliseksi tavoitteeksi pitää hauskaa ison hymyn kanssa. Katsotaan kuinka käy. Laitan kuvia näytille, jos onnistun tavoitteessani.

   

Lunta vai unta?

Tyhjensin viime yönä varastoa. Löysin vanhasta arkkupakastimesta aivan ihanan pinkin saksofonin. Pakastin ei siis ollut käytössä, siellä oli kaikenlaista roipetta säilössä. Saksofoni oli vähän pölyinen eikä toiminut, mutta sellainen vanhempi musta jazzmies puhdisti ja korjasi sen. Foni toimi taas täydellisesti. Sitten minä vain soittelin TÄTÄ biisiä ja annoin sukulaisten siivota varaston loppuun.

Minun elämä on niin värikkään omituista, että välillä joutuu oikeasti miettimään mikä on unta ja mikä totta. Varsinkin silloin, kun on niin väsynyt kuin mitä minä olen ollut tämän viikon. Tämä paljastui uneksi, koska muistin, että minä en osaa soittaa saksofonia. Se on kyllä suosikkisoittimeni ja olen sellaisen aina halunnut, mutta en silti osaa soittaa sitä. Ja jos joskus saksofonin hankkisinkin, niin oletettavasti ihan sellaisen normaalin kiiltäväpintaisen soittimen, en pinkkiä.

Valvoin taas viime yönä. Yritin nukkua, mutta sitten tuli nälkä. Onko mitään veemäisempää kuin joutua könyämään lämpimän peiton alta keittiöön tekemään nuudeleita keskellä yötä? Minä en muutenkaan laita ruokaa kuin pakon edessä. Nyt se pakko tuli.

Minua naurattaa, kun joka vuosi Facebook on täynnä ihmetteleviä päivityksiä siitä, että lumi on tullut Suomen maahan. Näillä leveysasteilla se ei varsinaisesti pitäisi kyllä tulla yllätyksenä, mutta niin siinä kuitenkin aina käy. Se ei minua niin haittaa, mutta huomasin, että nyt on uusi villitys. On selvästi syntynyt sellainen viharyhmä ihmisiä, jotka eivät kestä näitä lumipäivityksi. Heitä ärsyttää se, että toiset yllättyvät lumesta (joka vuosi). He puolestaan laittavat kuvia ja päivityksiä avautuen siitä, mitä muut ovat kirjoittaneet. Aivan kuin tänä vuonna olisi enemmän muotia avautua siitä, että ne tavalliset ja typerät ihmiset kertovat lumentulosta, kuin se että kertoo valkeasta maasta. Erikoista.

Mutta tämä voidaan kai taas laittaa suomalaisuuden ja niiden harmittavien totuuksien joukkoon. Suomessa on ihmisiä, jotka syystä tai toisesta yllättyvät lumen tulosta. He myös kertovat siitä Facebookissa ja laittavat valokuvia. Aivan kuten siitä, mitä syövät. Minkälaisia vaatteita ovat ostaneet. Miten uusimman kakaran vatsa toimii. Niin se vain on, ei siitä kannata vihastua. Eihän sinun ole pakko käyttää Facebookia. Sitä paitsi, Suomessa on myös ihmisiä, jotka ovat laumasieluja ja lähtevät innoissaan mukaan mihin tahansa typeryyteen, jos tarpeeksi moni muukin niin tekee. Kuten nyt tähän.

Minä aion ihmisten typeryydestä huolimatta käyttää Facebookia, vaikka välillä olen toivonut lopettavani. En voi lopettaa, koska on niin monta kaveri ja tuttavaa ympäri maailmaa. Miten sitä muuten tulisi pidettyä yhteyttä ihmisiin? Kun ei melkein nytkään onnistu. Huomasin juuri, että esimerkiksi en ole ollut missään yhteydessä Mini-Minnaan sen jälkeen, kun tyyppi lopetti Facebookin. Harmillista. Joka tapauksessa, minä yleensä pidän Facebookin auki siltä viestisivulta. En siis näe niitä mieltä raivostuttavia päivityksiä. Näen vain viestit niiltä ihmisiltä, joiden kanssa haluan jutella.

Mutta tämän TÄMÄN minä kuitenkin näin yhden ystäväni päivityksessä.
Kissat hallitsee maailmaa.
 

Viisas mies.

Tänään on taas pyöritetty kompassia oikein urakalla. Mihin päin sitä suuntaisi ja miksi. Tämä keski-ikäisyys on kyllä todella raastavaa. Pitäisi ihan oikeasti tietää mitä tekee ja kenen kanssa. Nämä pohdinnat aiheuttavat minulle lähinnä vain otsamutruja. Otsamutrut eivät kuitenkaan auta millään tavoin. Yhäkään en osaa päättää.

Löysin tänään meidän eteisestä mustan miehen. Juttelimme. Jostain syystä sain kakistettua ulos päässäni pyörineen kysymyksen: "Pitäisikö minun muuttaa Iihin vai Kapkaupunkiin?" Ja siitä se ajatus sitten lähti. Yhtäkkiä tilanne oli se, että minä seisoin eteisessä kuuntelemassa vanhan, viisaan miehen elämänohjeita todella nuorelta pojalta. Asiaa tuli niin että kolisi. Yhtäkkiä kaikki kävi järkeen. Tai ainakin tuli sellainen tunne, että kaikki tulee käymään järkeen ihan pian.

If someone seriously wants to be in your life,

he will seriously make an effort to be in it.

No reasons. No excuses. 

Tuollainen hieno viesti tuli vastaan Facebookissa. Kuulostaa kyllä hyvältä. Nyt pitää tehdä päätöksi. Miettiminen ei auta. Minun pitää vain päättää jotain ja sitten mennä siihen suuntaan. Jos päättää väärin, niin voi voi. Sitten ei auta muu kuin päättää uudelleen. Peli ei ole vielä menetetty. Mutta voi olla pian, jos ei ala pikkuhiljaa hyökätä. Ja TÄSSÄ minusta niin mainiosti aiheeseen sopiva kappale.

I had nine lives but I lost all of them
And I've been searching in the night
And I've been searching in the rain
I tried to find them
But they disappeared
They walked away they dressed in black
They left my side and all I say
Is that I wasted time
When I looked for them
For now I know that things gone past
Are never to be found again
No never never again
I had nine lives
But lost all of them

I had a plan
But never finished it
And I've been searching for the thought
And I've been searching in a haze
I try all days
To remember it
But now the blueprint in my mind has gone
My mind forgot the colour of direction
And my eyes they see the hands
That could have built
That could have constructed
The empire in my mind
The empire
I'll never find
I had a plan
But that was where it ended 
  

Musiikki.

Olen valvonut lähes kaikki yöt viime torstaista asti. Ei mikään viisas veto, koska sitten päivät menevät ihan nuokkuessa, pelkkä aamun yli nukkuminen ei riitä. Mutta sellaista se on, kun pitää roikkua netissä ja jutella ihanien poikien kanssa. Tämä on selvästi jotain ikäkriisin oiretta.

Käytiin äitini kanssa syömässä eilen synttäripäivällinen. Se oli todella harvinaista herkkua. Ei pelkästään tarjonnan vuoksi, vaan koska nykyään nähdään niin harvoin. Ja koska meillä oli itse asiassa hirmu hauskaa. Selvästi olen tulossa jo vanhaksi, kun ulkona käyminen tarkoittaa äidin kanssa baariin menoa. Ja koska se on mukava vaihtoehto.

Osittain väsymys ja osittain se tosiasia, että olen jutellut viime päivinä ystäväni kanssa varmasti enemmän kuin koko meidän tuttavuuden aikana yhteensä, on aiheuttanut erikoisen muutoksen. Olen löytänyt itseäni. Minun täytyy siis jatkaa samalla linjalla. Kuunnella musiikkia tauotta, nukkua huonosti, taiteilla, istua koneelle enemmän kuin olisi suositeltavaa ja pohtia asioita. Voin tehdä sen. Olen myös flirttaillut enemmän. En tiedä lasketaanko sitä, jos sen tekee tietokoneen välityksellä pyjamassa, mutta silti. Mikähän minua vaivaa? Ai niin, se kriisi. Sellainen onnellisuudella pakahdutettu.

Olen myös alkanut ajatella englanniksi. Kun puhuu tarpeeksi paljon vieraalla kielellä, niin ne omituiset päänsisäisetkin jutut alkaa kuulua lontooksi. Sitten yhtäkkiä onkin tosi vaikea vaihtaa tälle toistaiseksi kotimaiselle takaisin. Ja kirjoittaminen takkuaa. Niin, taisi jo paljastuakin, mutta se Afrikkaan muuttanut ystäväni ei ole suomalainen. 

Elämäni alkaa kuulostaa jo rikkinäiseltä levyltä. Taas menin ja ihastuin johonkin sellaiseen tyyppiin, joka asuu kamalan kaukana ja muutti vielä kauemmaksi. Senkin RUOTSALAINEN roikale. Mutta minkäs sille mahtaa? Ja mitä edes pitäisi mahtaa, jos kerta on mukavaa ja nauttii elämästään? Vaikka se ei välttämättä johtaisi mihinkään. Tai siis elämä tietysti johtaa lopulta hautaan, mutta tarkoitan sitä ihastumista.

Olen tehnyt sellaista TOP 100 listaa, johon tulee kaikki suosikkimusiikkini. Ihan vain, että tietäisin mistä tykkään. Minua alkoi tympiä, kun taaskaan en osannut vastata siihen hyvin yksinkertaiseen kysymykseen: Mistä musiikista sinä pidät? Joten päätin ottaa asiasta selvää. Uudistan suosikkilistani. Ja sehän on aivan todella mukavaa, varsinkin jos rakastaa musiikia niin kuin minä. Ja omistaa hifi kuulokkeet. Trallalallallaaaa. 

(ilona, mene nukkumaan!)

Päivän helmi löytyy TÄMÄN linkin takaa.

Drink up baby doll
Mmm are you in or out
Leave your things behind
'Cause it's all going off without you
Excuse me
Too busy
Oh, writing your tragedy
These mishaps
You bubble wrap
When you've no idea what you're like

(So let go) so let go
Jump in
Oh well whatcha waiting for
It's all right
'Cause there's beauty in the breakdown
(So let go) let go
Just get in
Oh it's so amazing here
It's all right
'Cause there's beauty in the breakdown

It gains the more you give
And it rises with the fall
So hand me that remote
Can't you see that all that stuff's a sideshow
Such boundless pleasure
We've no time for later now
You can't await your own arrival
You've twenty seconds to comply

(So let go) so let go
Jump in
Oh well whatcha waiting for
It's all right
'Cause there's beauty in the breakdown
(So let go) yeah let go
Just get in
Oh it's so amazing here
It's all right
'Cause there's beauty in the breakdown
'Cause there's beauty in the breakdown

(Frou frou: Let go)

   

Namuja.

Astrokalenterin mielestä puheeni on koskettavaa.

Voit huomata nauttivasi puhumisesta ja kirjoittamisesta tällaisena päivänä. Tietysti tämä toteutuu vain sellaisissa tilanteissa, jotka ovat sinulle arvokkaita ja tärkeitä. Vie mieleesi juolahtavia ideoita innolla eteenpäin.

Ilmeisesti tänään on se poikkeuksellinen päivä, kun kirjoitan hyvin. Oli pakko heti avata tämä blogi, sillä nyt onnistun! Eilen oli virallinen epäonnistumisen päivän, mutta en muistanut epäonnistua missään, paitsi siinä itsessään. Epäonnistuin epäonnistumaan! On siinäkin.

Mahaperhosia aiheuttava ystäväni lähti Afrikkaan aamulla. Joten eipä siinä sitten muuta kuin turvallista matkaa. Vaan olipahan erikoinen viikonloppu. Sain aivan uskomattoman itsetuntoboostin kaikista niistä kauniista asioista, mitä hän sanoi. Sanoilla vain on aina niin mielettömän suuri merkitys minulle. Ja tämä tyyppi ymmärsi sen. Vaikka toinen olisi kuinka kaukana, niin söpöily ja pieni flirtti ja kehuminen lämmittää ihan kuumaksi. Jotkut miehet ne vain osaavat. Ja osaavan ystäväni kunniaksi laitan TÄMÄN biisin.

Minua ei voisi vähempää kiinnostaa potkupallo, mutta tuo poika on aivan fani. Tunnustaa julkisesti rakkauttaan joukkuetta kohtaan. En oikein tiennyt miten asiaan pitäisi suhtautua. No, Emma se tietysti pelasti minut tästäkin pulmasta. Sain tietää totuuden. Miehet fanittavat peliä ja seuraavat palloa. Naiset fanittavat peliä ja seuraavat miehiä. Ei kukaan siitä pallosta oikeasti edes välitä, mutta ne miehet... NIITÄ jaksaa katsoa! Siellä on kuulemma rotunsa kerma paikalla oikein lähikuvissa. Miten olin voinut missata tämän?

Sain juuri kynän, karkin ja kirjeen kaupunginjohtajalta. Olen hämmentynyt.
Ja päivä on vasta alussa.
 
P.S. Nyt voit seurata blogiani myös Bloglovinin avulla.
   

Elämän uhkapeliä.

Se oli vissiin sitten maailman lyhin ihastuminen. Huh, onneksi. Pelkäsin jo, että hurahdan taas ihan totaalisesti ja teen äkkipäätöksiä, jotka osoittautuvat täysin vääriksi. Mutta olen viisastunut, nyt en tee mitään sellaista. Sitä paitsi olosuhteet päättivät muuttaa mieltäni. Tässä on vielä sellainen mukava kierre, että ystäväni muuttaa Kapkaupunkiin maanantaina. Että näin se Universumi vittuilee taas. Sopivaa, tämän kaiken mahdollisen ihanan voi siis huoletta haudata.

Olen aina halunnut Afrikkaan. Niin monet kerrat olen matkaillut Kapkaupungin katuja Google mapsin street viewillä. Ja nyt tämä tyyppi vain sanoo, että voisin tulla sinne käymään. Voisin joo tosiaan. Ehkä pidemmäksikin aikaa. Olisi hirmu helppoa järjestää asiat niin, että vain lähtisin. Menisin sinne viettämään aikaa ja katsomaan tämän kortin. Onhan se mahdollista. Ja minä niin kovasti tahtoisin katsoa tämän kortin. Isoja unelmia toteutuisi samalla. Kaikki yhdellä kertaa.

Sitten mietin, että nyt pitää kyllä ihan oikeasti lopettaa tuosta miehestä haaveilu. Pakko tehdä jotain muuta. Niinpä otin pinkasta yhden joululehden ja katselin niitä ihania kuvia. Pitää suunnitella jo hyvissä ajoin, joulun valmistelu alkaa aina jo syksyllä. Kääntelin sivuja Koti ja Keittiö lehdestä. Se oli joku vanha numero vuodelta 2008. Minä säilytän joululehdet vuodesta toiseen, niitä on niin mukava aina selailla uudestaan ja uudestaan. Ja tietenkin ostan joka vuosi uusia. Aika monessa on samat artikkelit. Sitten aivan yllättäen siellä keskellä koristeita ja paketointivinkkejä oli artikkeli Kapkaupungista. Mitä helvettiä? Tuijotin sivuja tyrmistyneenä, kunnes heitin lehden lattialle. Tämä oli jo liikaa.

Illalla laitoin koneelta yhden Valta pelissä jakson pyörimään. Jossain vaiheessa kyllästyin, kun en koskaan jaksa katsoa mitään kokonaan. Nostin lehden lattialta ja selailin artikkelia uudelleen. En tiedä miksi. Muistutin itseäni taas suunnasta. Et kyllä lähde ollenkaan tähän juttuun mukaan. Et lue sitä. Pitää unohtaa koko tämä hölmöys. Luovuin lehdestä ja käänsin katseen takaisin sarjaan. Ja juuri sillä hetkellä ruudun alalaidassa luki: "Paul on Kapkaupungin toimistossa." Siis mitä helvettiä!? Mitä tämä nyt on? En ollut uskoa silmiäni. Keljuileeko Universumi oikeasti näin rankasti? Vai onko tämä vain sellaista hyvin selkeää halolla päähän hakkaamista ja viesti siitä, että minun on katsottava tämä kortti? Kertokaa joku viisaampi. Olen hämmentynyt.

   

Ihminen voi tehdä mitä haluaa, mutta ei haluta mitä haluaa.

 

Käänne.

Vihdoin se tapahtui! Tukeva ystäväni Emma tuli viimein viettämään iltaa ja antoi vankalla tietämyksellään opasteita elämäni tielle. Ihanaa, kun jotkut ovat niin selväjärkisiä, että siitä riittää muillekin. Kaikki ei vielä ole minulle selvää, mutta ainkin nyt tiedän miten asiat selvenevät. Kävi myös ilmi, että a) minä todellakin olen luova ja b) minä saan paljon aikaan, mutta c) koska pääni on aina niin täynnä kaikenlaista, siis ajatuksia ja ideoita ja toisinaan myös punaviiniä, niin ne valmiiksi saadut jutut ja luovuudet hukkuvat sinne sekaan. En itse niitä huomaa. Ystäväni sai taas minut ymmärtämään asioita.

Emma otti myös minusta kuvan. Olen siinä kauniimpi kuin koskaan.

Omaksi huviksi.

Se on jännä, miten elämä tekee kepposia. Juuri kun on tosi varmaksi päättänyt, että nyt en varmana edes vilkaise yhtään miehiä, vaan keskityn vain itseeni ja tässä maassa selviämiseen. Niin sitten tapahtuu jotain, mikä heittää kaiken ihan ylösalaisin. Paljastuu asia, joka saa ajatukset sekaisin. Ja se vähäkin, jonka jo tiesin, on kyllä kadonnut melko tehokkaasti.

Ystäväni tunnusti. Tuli ulos sellaisesta "olen salaa tykännyt ilonasta jo vuoden" kaapista. Ja eihän siinä mitään, sellaista sattuu toisinaan. Mutta kun minä olin laittanut tämän tyypin siihen vain ystävä lokeroon. En ollut edes ajatellut koko asiaa. Koska asiaa ei ollut. Oli vain todella hyvä ystävä. Mutta sitten. Hän sai kuulla, että olen vihdoin vapaa. Ja nyt minulla on todella hyvä ystävä, joka on sen lisäksi myös suloinen ja ihana ja upea ja fiksu ja täydellinen minulle. Kaikkea sellaista, mitä olin blokannut pois, enkä huomannut ollenkaan. Vuoden. Ja kaiken lisäksi tämä poika ymmärtää minua. Se on harvinaista. Hän saa minut nauramaan. Aina. Ja nyt, tekee minut myös hulluksi. Kaiken sen jo olleen ystävyyden lisäksi. Joten minä olen ihan pumpulia.

Jag tycker du är den vackraste varelsen som någonsin existerat.

Huh. Hirmu vaikea olla olematta sulaa vahaa tuollaisen jälkeen. En edes yritä. Olen ihastunut, mutta ei se mitään. Se menee kyllä ohi, jos niin on tarkoitettu.

  

ilona osaa hoitaa.

Näin ikääntymisen kynnyksellä alkoi taas peilikuva ärsyttää. Luin joku aika sitten artikkelin, jossa iäkkäämpi toimittaja oli testannut jotain sadan euron arvoista ryppyvoidetta ja sitä perinteistä, jo isomummoni meikkipöydällä ollutta parin euron Nivea Cremeä. (Tosin silloin se maksoi varmasti paljon alle kaksi markkaa.) Toimittajanaisen kasvoja oli tutkittu ammattilaislaitteilla viikkojen käytön jälkeen, ja tämä halpisrasva sai selvästi paremman tuloksen. Ajattelin, että tässä on nyt minunkin lompakolle sopiva ratkaisu. Koska ryppyoidetta pitäisi alkaa käyttää 25-vuotiaana, olen jo pari vuotta myöhässä, mutta parempi tietysti myöhään kuin ei milloinkaan. Niinpä marssin Sokokselle. En löytänyt sitä sinistä litteää purkkia mistään, joten kysyin kassalta, että onko heillä Nivean tuotteita muuallakin. Ei ollut. Creme oli vain loppunut. Se on niin suosittua. Hitto. Tällä kylällä on selvästi muitakin rypistyneitä.

Eilen ystävääni odotellessa kävin kurkkaamassa josko tuota rasvaa olisi tullut lisää. Hyllyllä oli yksi purkki. Tarrasin siihen onnellisena ja marssin kassalle. Yksi riittää. Mainitsin kassalla ohimennen, että tämä oli muuten viimeinen purnukka. Tyttö kiitti ilmoituksesta ja sanoi tilaavansa sitä heti lisää. Kerroin etsineeni sitä jo viime viikolla, mutta että oli silloin kokonaan loppu. "Joo, minä muistankin sinut, etkös se sinä ollut kun tästä puhuttiin?" Tuota. Olin.

Ensinnäkin, minä en olisi ikupäivänä muistanut tuota tyttöä. Vaikka vaihdoimme siinä useamman sanan ja hän opasti minulle reitin suihkutettavien hoitoaineiden luokse. Vaikka minulla on hyvä kasvomuisti. Ja toiseksikin, miten on mahdollista, että minut muistetaan Sokoksen kosmetiikkaosastolla? Minä en edes osaa kulkea siellä, saati että kulkisin siellä useasti. En minä voi jäädä mieleen. Tai ehkä minä olen vain sellainen mieleen jäävä varoittava esimerkki. (Ja siitä tuli mieleen TÄMÄ ilta. Leikkasin tuossa joku aika sitten itse takun sen verran lyhyeksi, että sipulia ei enää saa, mutta muuten tuo kyllä pitää paikkaansa yhä.)

Joka tapauksessa, otin tämän ilonan hoitamisen nyt ihan asiakseni. Minulla oli Irlannissa sellaista savijauhoa, jota sotkin veteen, lisäsin ripauksen suolaa, ja join yökkien. Maistui kamalalle, mutta kuulemma puhdisti hyvin suolistoa. Minun elintavoilla suolisto kaipasi kyllä puhdistusta. Sain loppukesästä purnukkani takaisin, koska monen muun asian tavoin sekin oli jäänyt matkalaukkuun ja matkasi luokseni viiveellä. Luin purkin etiketin nyt tarkemmin. Indian Healing Clay. World's most powerful facial. Hetkinen. Mitä siinä sanottiin? Luin sen pienelläkin painetun tekstin. Jauhetta voi käyttää ihon kuorintaan, auttaa akneen ja jalkojen kovettumiin. Mitä helvettiä? Olen siis juonut kasvonaamiota puoli vuotta. Ouh.

P.S. Kokeilin naamiota nyt myös kasvoihin. Sotkin jauheen veteen ja levitin tahnan naamalle. Se veti ihoni niin kireäksi, että huuleni taipuivat törrölleen ja sain sellaisen mutaisen vihreän Angelina Jolie lookin. Sen sai onneksi pestyä pois.
 

Aleksis Kivi.

On olemassa ystäviä. Ja sitten on tosiystäviä. Sain kerran ystävänpäivänä viestin, jossa sanottiin: "Ystävä on ihminen, joka tulee sunnuntaiaamuna hakemaan sinut putkasta. Mutta tosiystävä on sellainen, joka istuu vieressäsi sellissä ja kysyy, että miten hitossa me tänne päädyttiin." Ymmärrän eron. Ja nyt nimiä mainitsematta, tosiystävä antoi minulle lahjan.

Tuli tarpeeseen. Kiitos, Aatu!

Hoidettiin eilen myös viimeinen varastontyhjennys keikka. Annen vintti on nyt minun rojusta vapaa, siellä on enää ruokapöytä ja neljä tuolia odottamassa. Ne odottavat joitakin toisia, sillä minä haluan myydä ne. Pöydälle taisi jo löytyä uusi omistaja, mutta neljä tällaista tuolia etsii vielä uutta kotia. Niissä on tosi mukava istua, vaikka ei uskoisi. Pitäisin ne itse, mutta lentokoneissa on niin kamalan tarkat painorajoitukset.

Peppua päin.

Tänään oli Salaseuran Firenzeilta. Lähdin ensimmäisten joukossa pois, vaikka tarjolla oli punaviiniä. En tiedä mikä minua vaivaa. Jotenkin olen jäänyt siitä kelkasta. Siitäkin kelkasta. Tuntui vieraalta, vaikka moni tuttu oli paikalla. Ehkä minun on aika jatkaa matkaa. Salaseura oli yksi niitä harvoja hyviä asioita täällä. Ja nyt... Olin tosi ulkopuolinen. Muutos on tulossa. Sen tuntee jo kehossa.
 

i niin kuin ilona.

Tiistai on uusi suosikkipäiväni. Koska minä vihaan tiistaita. Kaikki vihaavat aina maanantaita, mutta minusta maanantait ovat ihania päiviä. Uuden viikon alku. Uuden kaiken alku. Maanantaissa on energiaa, varsinkin jos ei ole juuttunut siihen oravanpyörään, jossa koko elämän onnellisuus keskittyy viikonloppuun. Tiistai on musertava päivä. Tuo esiin maanantaisin piilotetun masennuksen ja mahdollisen uuden alun epäonnistumisen. Eilen oli niin tiistai.

Joten heräsin yöllä siihen, kun tuntui tiistailta. Vaikka kuinka koitin ajatella positiivisesti ja hengitellä ja tehdä ties mitä elämää helpottavia harjoituksia, minua otti päähän. Niin paljon, että valvoin. Sitten viimein annoin periksi. Laitoin valot päälle ja otin mustan vihkoni esiin. Se on juuri näitä hetkiä varten. Ja taas siinä kävi niin. Kirjoitin luettelon ideoista, joita pääni syöksi esiin aivan välittömästi. Pieniä ja isoja ideoita. Taidetta. Suunnitelmia. Koko kaikki tuli taas mieleeni yhdellä kertaa. Valvominen tekee minusta todella luovan. Joten tiistai on uusi suosikkipäiväni. Tiistai vituttaa. Vitutus valvottaa. Valvominen tuo esiin luovuuden. Alan pikku hiljaa ymmärtää miksi taiteilijat ovat aina niin vihaisia. (Ainakin elokuvissa.)

 

- You're really happy this morning.

- Yes. I started drinking earlier.

Tämä ei ole elokuvasta, vaan The Good Wife -sarjasta. Paras lainaus ikinä. Tämä ei edes liity minuun, sillä minulla ei ole täällä alkoholia. Mutta tuo lainaus yhä hymyilyttää minua. Haluaisin olla taiteilija, joka voisi ottaa aamukahvin jälkeen lasin punaviiniä ja vain keskittyä taiteeseensa. Puuhastella koko päivän teoksensa parissa ja mennä nukkumaan vasta joskus yömyöhällä. Nyt joku voisi sanoa, että sinähän olet sellainen. Periaatteessa kyllä, mutta minulta puuttuu se tila missä elää noin. Ilman muita ihmisiä. (Ja se alkoholi.) Nyt tuntuu kuin olisin kylässä omassa kotona. 

Jos ihminen ei tiedä, mihin satamaan hän on matkalla, 

mikään tuuli ei silloin ole oikea tuuli.

Päivän lainaus. Inhottavaa kun nuo tuollaiset jutut tulee aina vastaan silloin, kun kaikista vähiten toivoisi. Koska ne ovat niin suoria vihjeitä universumilta. Eilinen ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin, mutta se oli odotettavissa, koska oli tiistai. Tänään sen sijaan on jotain muuta. Olin odottanut tätä päivää yli kuukauden, koska piti tavata Emmaa ihan kahdestaan. Oikeasti pitkällä kaavalla, eikä vain joissain tilanteessa. Sellaista olen odottanut oikeastaan jo vuoden. Ja kakkuakin oli puhe syödä. En niin välitä kakuista, mutta tämä oli sen verran tärkeä hetki, että olin valmis syömään jopa kakkua. 

Mutta eilen se sitten peruuntui. Emmalle tuli töitä. (Oletettavasti tiistain syytä.) Ja siitä se ajatus sitten lähti. Tahaton elämän inho ja pettymysten listaus. Ja sitten valvoin yöllä. Ja olin luova. Joten tänään en jaksa olla niin kovin iloinen, vaikka onkin ilon päivä, koska olen todella väsynyt. Mutta olkaa te iloisia minun puolesta. Minä panostan sitten niihin muihin päiviin. Etsin sen oikean tuulen.

Hyvää ilonan päivää kaikille!

Muistakaa olla iloisia ja ihania.

   

Tapaaminen.

Tapasin eilen ystävää, jota näen todella harvoin. Siis  t o d e l l a  harvoin. Johtuu ainoastaan siitä, että asumme eri maissa. Viime kerrasta oli kulunut kolme vuotta ja siitä johtuen vähän jännitti tapaaminen. Mutta ihan suotta, niin kuin sain heti huomata. Mikään ei ollut muuttunut. Tai sanotaan, että oikeastaan kaikki muu oli muuttunut, paitsi se tärkein. Yhä vain oli samalla tavalla mukava jutella, yhä vain saattoi sanoa suoraan mitä vain. Olin oikeasti hämmentynyt, koska jotenkin kuvittelin, että aika on jo vienyt meitä eri suuntiin. Niin olikin, mutta ihan selvästi eri suunnissakin voi pysyä ystävinä. Se oli päivän paras opetus.

Eilen Positiivareiden aamupostissa oli hieno lause. Varo joutumasta huonoihin väleihin itsesi kanssa. Tosi hyvin sanottu. Niin hyvin, että tuo lause mietitytti vielä illalla. Huomasin, että minä olin joutunut vähän huonoihin väleihin itseni kanssa. Eikä se johtunut vain viimeviikonloppuisesta juhlinnasta, vaan koko kaikesta. Viimeiset puolitoista vuotta on ollut aika... No, hyvin haastavaa aikaa. Pääasiassa, koska en ole tehnyt niin kuin on oikeasti tuntunut parhaalta. En ole kuunnellut itseäni, vaan toiminut omaa sieluani vastaan. Ja sekös on ketuttanut. En ole tykännyt minusta kovinkaan paljon. Joten itsekkyys kunniaan. Tein jo muutama päivä sitten päätöksen, että teen muutoksen. Oikeastaan päätin tämän jo silloin, kun vietin suruaikaa jälleen yhden typerän pojan takia. Minun on pakko opetella kuuntelemaan minua, koska - vaikka itse sanonkin - olen aina oikeassa. Vain minä voin tietää mikä on minulle parasta.

Nyt on eläinten viikko menossa. SEYn Eläinten viikon 2013 teemana on kissa. Kissa oli joskus lempieläimeni. Sitten otin kotiini sen Paholaisen, joka sai minut tuntemaan vihaa itseään kohtaan. Ja tekemään päätöksen, etten  i k i n ä  enää ota mitään elukkaa. Se oli kyllä hyvä päätös. Ehkä sitten joskus, kun minulla on se unelmakoti. Ja pieni puutarha. Sitten minä hankin lampaan, Unto-kissan ja Onni-koiran. Mikä olisi hyvä nimi lampaalle? Saan osallistua. Joka tapauksessa, olkaa erityisen ihania kaikille eläimille.

Eilinen tapaaminen sai minut ymmärtämään, että en ole vieläkään päässyt ihan kokonaan yli Lohikäärmepojasta. Ensin olin aivan hirvittävän surullinen, sitten oli vihan vuoro, sitten vain menin ja tunsin helpotusta. Nyt olen siinä vaiheessa, kun kaikki ylimääräinen on jäänyt pois. Ja tuntuu vain... En tiedä miltä nyt tuntuu. Tyhjältä ja tyhmältä. Vaikka kaikki on hyvin, niin ärsyttää. Tiedän, että elämäni on paljon parempaa ilman tätä viimeisintä reppanaa, mutta silti. Miksi minä aina uskon ihmisiin? Näen heissä potentiaalia ja uskon voivani auttaa. Uskon sanoihin, vaikka teot kertovat enemmän. Tai niin kuin tässä tapauksessa, tekemättä jättämiset. Minulla on se ärsyttävä kyky nähdä ihmisten hyvyys, vaikka se olisi kuinka piilevää. Mutta kylmä totuus on, että se hyvyys ja potentiaali ei tule esiin ennen kuin ihminen itse niin haluaa. Minä en voi siinä vaikuttaa.

Tänään on todella puuhakas päivä tiedossa. Monta tapaamista, iltaan saakka. Mutta se ei haitaa, päinvastoin. Muutosten tuulet puhaltelevat taas. Ja se on niin kertakaikkisen hyvä asia, etten osaa sanoin kuvailla.

   

Tyttöjen ilta.

Otin muistikirjan mukaan tyttöjen iltaan siltä varalta, että ne kaikki tulevat upeat elämänohjeet eivät vain unohdu. Aamulla katsoin tehtyjä muistiinpanojani. Olin tyrmistynyt.

"Ei mainoksia tai laskuja."
Ongenma = ongelma ratkaistu.
(Littyy onkimiseen, en muista miten.)
3D seksiä.
Maakuntaretki Iihin.
Biisejä ja piuha.
(Seuraavaan tyttöjeniltaan.)
Aidot ikealaiset lasit.
Lusiikkia.
Koktailtikut ruostumatonta terästä. Not.
(Veitsi oli ruosteessa.)
Anne & Ilona on ahdasmielisiä jäykkiksiä.
Munkeilla YT neuvottelut.
Boys boys boys aa lykke paa molissa.
Pirisevä VodkaBattery.

Todella vaikea sanoa, oliko vaivan arvoista. Mutta ainakin teimme parhaamme. Ja Aatu pääsi henkilökohtaiseen tavoitteeseensa. Ehkä ensi kerralla kirjaan ylös muutakin, kuin ne avainsanat.
 

Luova nero.

Minun ikkunan takana kävi eilen tirkistelijäharakka. Se räpytteli siipiään ja istui jonkin aikaa, kurkisteli sisälle huoneeseeni. Kävi varmaankin ihailemassa juuri näyteikkunalle asettamiani Onni askeja ja rannekkeita. Pikkulinnut olivat selvästi laulaneet, että täältä saa ostaa onnea, joten harakka kävi tarkistamassa tilanteen. Samalla keksin, että laitan tuohon ikkunaan Huone 13 mainoskyltin. Aloitin tekemään sellaista jo kesällä erinäisistä raajoista, mutta en sitten keksinyt sille paikkaa, joten kyltti jäi kesken ja sille ajatuksen ja aloitetun asian tasolle. Mutta nyt minulla on paikka. Joten voin ihan hyvin tehdä ne kirjaimet loppuun.

En pidä ihmisistä, joilla on neliönmalliset silmälasit. Ensin mietin, että en pidä sellaisista laseista, mutta tajusin, että se ihmistyyppi, joka valitsee niin kamalat lasit, on sellainen ylijähmeä ja joustamaton ja ylikriittinen. Ja tämänkin tiedon pohjaan taas TV tarjontaan. Aina kun näen selkeästi nelikulmaiset silmälasit, se roolihenkilö on juuri se veemäinen kaveri. Puvustaja on tehnyt hommansa hyvin ja hankkinut ne sellaiset lasit juuri sille tyypille.

Joku sanoo taas, että mietin outoja asioita. Mutta olen minä muutakin miettinyt. Tavoitteita ja taidetta. Niistä on vain vaikea kirjoittaa. Haluaisin laittaa tänne aina upean kuvan siitä upeasta teoksesta jonka olen saanut valmiiksi. Mutta aika moni valmistuu tosi hitaasti ja kuvien ottaminen unohtuu. Osittain siksi, että kaikkea ei vain pysty tekemään kerralla. Tai ehdi. Tai jokin todella oleellinen osa puuttuu. Nyt kun katson ympärilleni, noiden irtomatskujen lisäksi tässä ihan jo sänkyni vieressä on paljon keskeneräistä.

1) Naamio kuivumassa seinällä. (Ollut kuiva jo ainakin viikon.)
2) Rasismin vastainen rakkaustaulu, josta puuttuu yksi pieni sydän. Ja ehkä lakkakerros, en ole ihan varma miten se homma etenee. (Tein sen eilen.)
3) Kenkä, josta puuttuu reunapitsi ja pohjan rajaava nauha. Myös sisäpuoli on yhä mysteeri, en vielä tiedä mitä sille tapahtuu. (Myös tehty eilen.)
4) Torso, jolta puuttuu ulkoasu kokonaan. En ole osannut päättää teenkö hänelle palapelipuvun, vai teenkö siitä keltaisen työn näyttelyyn. Nämä asiat eivät toki rajaa toisiaan pois, mutta jotenkin minusta tuntuu, että valkoisena ne palat näyttävät varmasti hienommilta. En osaa päättää. Mitä mieltä olet?
5) Piirros nimeltä Pala kurkussa. Odottaa täydellisiä kehyksiä. (Tehty eilen.)
6) Vino pino kehyksiä, joita pitää tuunata ja joiden sisälle pitää tehdä taidetta. Yksikään näistä ei ole sopiva tuohon eilen tehtyyn kuvaan.

Antaa hyvin viitettä siitä missä asun. Puuhapajassa. Silloin joskus kellarissa asuessani minulla oli keittiö, mutta koska en tiedä mitä sellaisella tehdään, se tila oli oikeasti minun työhuone. Makasin kerran siellä lattialla ja mietin, että olisipa kiva, jos joskus olisi sellainen paja, jossa voisi välillä nukkuakin. Kaiken sen luovuuden keskellä, minkähänlaisia unia silloin näkisi? Ja nyt minä elän sitä. Asun puuhapajassani. Unet ovat yhtä hämmentäviä kuin kellarissa. Ainoa miinus tässä paikassa on tuo uskomattoman upea maisema. Välillä pysähdyn ihan vain katselemaan ulos. Kellarin panssarilasi-ikkunoista ei nähnyt mitään, joten kaikki keskittyminen jäi seinien sisäpuolelle.

Meillä on tänään tyttöjen ilta. Aatu järjestää ne. Juu, hän on kyllä mies, mutta jostain syystä tässä nyt vain kävi näin. Mennään Annen kanssa Aatun luokse, hän kokkaa meillä ja ilmeisesti aikoo myös juottaa meidät melko humalaan. Samalla juorutaan ja haukutaan kaikki miehet. Ja sitten Aatu antaa elämänohjeita siitä kuinka miesten kanssa voi elää ja minkälainen on kunnollinen poikaystävä. (Eli ei siis ainakaan sellainen, jota olemme Annen kanssa aiemmin kokeilleet muutaman kerran.) Aatu tietää nämä jutut. Annella on myös minulle lahja. En tiedä miksi. Mutta olen iloinen siitä. Minullakin on lahja Annelle. Aatu saa lahjaksi viihdyttää kahta upeaa naista. Eli melkoinen ilta tulossa.

Vielä pieni pähkinä tähän aamuun. Tämä kuva tuli eilen vastaan ja yllätin sillä itseni täysin. Osasin heti. Käsittämätönä, olen ollut salaa nero.

Just call me genius.

   

Ihmiset.

Tapasin eilen Joonaa todella pitkästä aikaa. Yleensä tapaan Sanin ja Joonan, mutta koska tunsin Joonan ensin, päätimme nähdä kerrankin ihan kahdestaan. Mikä oli hyvä idea. Oli tosi mukava jutella pitkästä aikaa. Sain taas hauskoja ideoita, tai oikeastaan ideoiden jalostuksia. Joonakin on yrittäjä. Kotiin lähtiessä törmäsin vielä Miiaan.

Aloin miettiä elämäni ihmisiä, siis niitä joiden haluankin pysyvän elämässäni. Huomasin, että minulla on kyllä aika mahtava porukka kasassa. Luottomiehiä ja naisia. Sellaisia joille voi puhua melkeinpä mistä tahansa. Ja vaikka joku olisi eri mieltä, niin minua silti kannustetaan omissa jutuissani, ei tuomita tai arvostella. Pelkästään jo sen vuoksi nämä ihmiset kannattaa ja haluan pitää. Mutta on tietysti tosi monta muutakin syytä. Nämä ihmiset ovat minun perhe.

Tutustuin Miiaan työhaastattelussa. Miia haastatteli, minä en osannut vastata oikein, Miia nauroi vedet silmissä. Tavattiin uudestaan, kun kävin tekemässä työsopimuksen. Ja jossain siellä kaiken keskellä ehdotin, että käydään joskus kahvilla. Se tapahtui, ja on tapahtunut muutaman kerran uudestaan. Jokainen kerta on ollut äärettömän mukavaa. Tämä on ehdottomasti ihminen, jonka pidän. Ihan jo pelkästään sen vuoksi, että nauru on niin ihanaa.

Viime viikonloppuna kiristi vähän (eli aivan helvetin paljon) tämä vallitseva rahatilanne. Jopa niin paljon, että heräsin yöllä sitä murehtimaan, enkä enää saanut unta. Toki nyt jälkiviisaana voin sanoa sen olleen hyvä asia, koska tajusin olevani yöaikaan aivan hirvittävän luova, mutta silloin en sitä vielä tiennyt. En varsinaisesti ole sellainen tyyppi, joka ressaa raha-asioista, mutta nyt vain tuli monta veemäistä juttua päällekäin. Onneksi logoni tehnyt Läppä antoi todella hienon elämänohjeen: "Muista, että sinä et ole sinun rahatilanteesi." Viisas mies.

Eräs toinen viisas mies sanoi, että aina kun menee huonosti, niin täytyy yrittää löytää uudenlainen näkökulma asioihin. Yhdeltä Esa Saarisen luennolta tarttunut muistiinpano osui silmiini silloin keskellä yötä, kun avasin yhden muistikirjoista. "Köyhyys on sama kuin mahdollisuus vaurastua paljon." Onhan se tietysti noinkin. (Esa sanoi kyllä myös, että kaljuuntuminen on sama asia kuin se, että seksipedon aurinkopaneeli paljastuu. Melkoista asennekasvatusta.)

Tänään ei kiristä yhtään. Rahatilanne ei muutu, vaikka kuinka murehtisin. Tai muuttuuhan se koko ajan, mutta ei murehtimisen ansiosta. Joten jos tilanne on joka tapauksessa mitä on, niin eikö kannattaisi ainakin edes nauttia olostaan? Jos juuri nyt on vähän tiukempaa ja en voi ostaa ulkomaanmatkoja, niin voin ainakin iloitan niistä asioista joita jo on. Kuten kaikista ihanista matskuista, joita minulla on monta laatikollista. Joten mieli muuttui ihan ihmeellisen hyväksi. Ja olen ollut lisää luova. Eilen illalla maalasin taidetta ja viimeistelin neljä Onni askia. Tämän päivän aion jatkaa samaan malliin, koska se malli tuntui tosi kivalta.

Minulla on käynyt vieraita täällä kotikirppiksellä. Mutta tavaraa on kyllä vielä tosi paljon. Olisin iloinen, jos tulisit löytämään omasi pois. Jostain syystä Facebookin kutsu ei mennyt kaikille, mutta eiköhän sana mene eteenpäin ainakin jollain tavalla. Tervetuloa! Nyt kaikki tänne ostamaan!
 

Testi.

Lokakuu alkaa nyt. Ei tunnut yhtään erilaiselta. Luntakin satoi jo syyskuussa, vaikka joku oli ennustanut lämmintä syksyä. Joo niin varmaan... Valehtelevat kaikki, sen verran horkassa täällä saa liikkua. Sisälläkin pitää olla monta kerrosta vaatteita. Onneksi korjasin patteria sen verran, että nyt edes oma huone on vähän lämmin. Ja tietysti avotuli auttaa. (No joo joo, kynttilät.)

Aamulla tuli vastaan melko erikoinen testi. Oli yhdeksän erilaista piirrosta puista ja niistä piti valita se joka miellytti silmää eniten. Minun mielestä valinta oli aika helppo, vain yksi tuntui selvästi oikealta. Ja sen valinnan perusteella minä olen tällainen:

You are a generous and moral (not to confuse with moralizing) person. You always work on self-improvement. You are very ambitious and have very high standards. People might think that communicating with you is difficult, but for you, it isn't easy to be who you are. You work very hard but you are not in the least selfish. You work because you want to improve the world. You have a great capacity to love people until they hurt you. But even after they do. . . you keep loving. Very few people can appreciate everything you do as well as you deserve.

No oho. Aika hyvin. Uskon, että muutama minut tunteva ihminen saattaa tuon jopa allekirjoittaa. En kyllä voi käsittää, että miten jostain puupiirroksesta voi päätellä ihmisen persoonallisuuden, mutta tuo kyllä sopi minuun niistä teksteistä parhaiten. Erikoista.

Otin uuden 30 päivän haasteen. En ole kovin hyvä tekemään samaa asiaa putkeen montaa kertaa, mutta kokeilen taas. Opettelen ja joku päivä onnistun.

Sinulla on itsessäsi juuri nyt voima tehdä asioita, joita et ole koskaan kuvitellut mahdollisiksi. Tuo voima tulee ulottuvillesi samalla hetkellä kun muutat kuvitelmiasi. (Maxwell Maltz)