Tapaaminen.

Tapasin eilen ystävää, jota näen todella harvoin. Siis  t o d e l l a  harvoin. Johtuu ainoastaan siitä, että asumme eri maissa. Viime kerrasta oli kulunut kolme vuotta ja siitä johtuen vähän jännitti tapaaminen. Mutta ihan suotta, niin kuin sain heti huomata. Mikään ei ollut muuttunut. Tai sanotaan, että oikeastaan kaikki muu oli muuttunut, paitsi se tärkein. Yhä vain oli samalla tavalla mukava jutella, yhä vain saattoi sanoa suoraan mitä vain. Olin oikeasti hämmentynyt, koska jotenkin kuvittelin, että aika on jo vienyt meitä eri suuntiin. Niin olikin, mutta ihan selvästi eri suunnissakin voi pysyä ystävinä. Se oli päivän paras opetus.

Eilen Positiivareiden aamupostissa oli hieno lause. Varo joutumasta huonoihin väleihin itsesi kanssa. Tosi hyvin sanottu. Niin hyvin, että tuo lause mietitytti vielä illalla. Huomasin, että minä olin joutunut vähän huonoihin väleihin itseni kanssa. Eikä se johtunut vain viimeviikonloppuisesta juhlinnasta, vaan koko kaikesta. Viimeiset puolitoista vuotta on ollut aika... No, hyvin haastavaa aikaa. Pääasiassa, koska en ole tehnyt niin kuin on oikeasti tuntunut parhaalta. En ole kuunnellut itseäni, vaan toiminut omaa sieluani vastaan. Ja sekös on ketuttanut. En ole tykännyt minusta kovinkaan paljon. Joten itsekkyys kunniaan. Tein jo muutama päivä sitten päätöksen, että teen muutoksen. Oikeastaan päätin tämän jo silloin, kun vietin suruaikaa jälleen yhden typerän pojan takia. Minun on pakko opetella kuuntelemaan minua, koska - vaikka itse sanonkin - olen aina oikeassa. Vain minä voin tietää mikä on minulle parasta.

Nyt on eläinten viikko menossa. SEYn Eläinten viikon 2013 teemana on kissa. Kissa oli joskus lempieläimeni. Sitten otin kotiini sen Paholaisen, joka sai minut tuntemaan vihaa itseään kohtaan. Ja tekemään päätöksen, etten  i k i n ä  enää ota mitään elukkaa. Se oli kyllä hyvä päätös. Ehkä sitten joskus, kun minulla on se unelmakoti. Ja pieni puutarha. Sitten minä hankin lampaan, Unto-kissan ja Onni-koiran. Mikä olisi hyvä nimi lampaalle? Saan osallistua. Joka tapauksessa, olkaa erityisen ihania kaikille eläimille.

Eilinen tapaaminen sai minut ymmärtämään, että en ole vieläkään päässyt ihan kokonaan yli Lohikäärmepojasta. Ensin olin aivan hirvittävän surullinen, sitten oli vihan vuoro, sitten vain menin ja tunsin helpotusta. Nyt olen siinä vaiheessa, kun kaikki ylimääräinen on jäänyt pois. Ja tuntuu vain... En tiedä miltä nyt tuntuu. Tyhjältä ja tyhmältä. Vaikka kaikki on hyvin, niin ärsyttää. Tiedän, että elämäni on paljon parempaa ilman tätä viimeisintä reppanaa, mutta silti. Miksi minä aina uskon ihmisiin? Näen heissä potentiaalia ja uskon voivani auttaa. Uskon sanoihin, vaikka teot kertovat enemmän. Tai niin kuin tässä tapauksessa, tekemättä jättämiset. Minulla on se ärsyttävä kyky nähdä ihmisten hyvyys, vaikka se olisi kuinka piilevää. Mutta kylmä totuus on, että se hyvyys ja potentiaali ei tule esiin ennen kuin ihminen itse niin haluaa. Minä en voi siinä vaikuttaa.

Tänään on todella puuhakas päivä tiedossa. Monta tapaamista, iltaan saakka. Mutta se ei haitaa, päinvastoin. Muutosten tuulet puhaltelevat taas. Ja se on niin kertakaikkisen hyvä asia, etten osaa sanoin kuvailla.