Olen viime päivät ilahduttanut ystävieni elämää uskomattoman ärsyttävällä valittamisella. Kyllä on elämä ollut taas niin haastavaa ja vaikeaa ja ahdistavaa. Ja ehdottomasti vain minulla, ei kenelläkään toisella. Kiitos vaan kaikille teille ihanille, jotka olette jaksaneet kuunnella minua. Se ei aina ole kovin helppoa.
Tämä aamu alkoi vahvalla pohdinnalla. Ja oopperalla. Sani sanoi muutamia ratkaisevia avainsanoja ja aloitti ajatusmyrskyn. Päädyttiin taas päättämisen tärkeyteen. Selkeästi ei vahvuuteni. Kirjoitin eilen, että annan laukun päättää kohtaloni ja sain heti neljä "Olet Urpo" täppää. Välitön palaute on parasta. Ihan harjoituksen vuoksi päätin, että päättäminen on se juttu, jonka aion oppia vielä tänä vuonna. Ihan ilman laukkuakin.
Tajusin tuossa aamulla, että en ole päättänyt kovinkaan montaa asiaa itse. Olen mennyt paljon ja reissannut maailmalla, mutta melko sattumanvaraisesti. En esimerkiksi oikeasti usko, että olisin koskaan lähtenyt Thaimaahan, jos olisin päättänyt sen mukaan mikä tuntuu itsestä hyvältä. Annoin Toyboyn ja Dublinin vaikuttaa asiaan. Se oli selvästi huono päätös, jota en itse edes tehnyt. Mutta toisaalta, se reissu kokonaisuutena oli todella kasvattava. Jos en olisi mennyt, paljon olisi jäänyt kokematta. Pahaakin, mutta silti.
Mitähän olisi tapahtunut, jos olisin itse ottanut ohjat käsiin ja tehnyt niin kuin parhaalta tuntuu? Olisinko vielä Irlannissa? Olisinko ehkä Lohikäärmepojan kanssa? Jossittelu on niin parasta. Sani kiteytti tämän kyllä hienosti. Minun pitää alkaa päättää itse. Silloin joudun myös itse kantamaan vastuun päätöksistä, jolloin huonoista päätöksistä oppiminenkin on helpompaa. En ollut koskaan ajatellut sitä noin. Mutta Sani on täysin oikeassa. Tiesin kyllä, että päättäminen on se pelastustie suunnattoman ahdistuksen alta, mutta en ollut koskaan tajunnut yhdistää tähän sitä virheistä oppimista. Noinkin yksinkertainen asia, mutta paksupää ei tajunnut.
Ja siksi on tärkeää käydä tasaisin väliajoin pohjalla. Pohjalta selvästi näkee asiat eri perspektiivistä. Siellä on myös helppo pitää jalat maassa, koska siellä se maa on niin lähellä. Eli mitä opimme? Jos ei mene hommat ihan putkeen, niin sano ylpeänä KIITOS! Universumi on juuri antanut sinulle mahdollisuuden koota itsesi ja kokeilla uutta, varmasti parempaa reittiä. Lopetan raporttini tähän viisaaseen ajatukseen, joka olisi ollut erittäin tervetullut jo tammikuussa. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan.
Jos joku ei arvosta läsnäoloasi, anna hänen nauttia poissaolostasi.
P.S. Tajusin juuri, että se Oopperan kummitus on suuresti rakastamani Gerard Butler (P.S. I love you). Kun ei ikinä muista nimiä tai ole ylipäätään vähääkään kiinnostunut siitä kuka teki mitä missäkin elokuvassa, vaan nauttii vain juonesta ja rooleista ja henkilökemioista (eli elokuvasta), tällaisia yllätyksiä tulee jatkuvasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti