Innostus.

Meillä oli eilen tapaaminen managerini ja taittajani kanssa. Se oli tosi hyvä palaveri ja ehkä kaikkien väsymyksestä johtuen hirvittävän hauskaa. Sellainen perjantai areena. Koko homma alkoi jo ihan hullusti, mutta jatkui silti samaa rataa. (Minä en muistanut mitä on parmesaani ja taittaja on kroonisesti poissa siltä toiselta osaltolta. Kyllä, muistiinpanot ovat melkein yhtä selkeät kuin tyttöjenillasta.) Saimme kuitenkin ihan oikeasti muutamia asioita selvitettyä ja eteenpäin, vaikka kaikki merkit viittasivat ihan muuhun. Sitä paitsi JYP voitti, mikä oli hienoa. Peli jäi kyllä vähän sivuosaan, oli sen verran mielenkiintoista seuraa ja aiheita. Minun työ ja minun kirja ja minun kaikki. Taas päästiin siihen, että oman napa, paras napa. Huikein kommentti tuli taittajalta, kun mietittiin vielä melko yleisesti minkälaista sopimusta kirjasta kannattaa tehdä. "Ja sinä et sitten mene yksin siihen neuvotteluun." Repesin. Osaamistani arvostetaan. (Ja siihen on syy.)

Kuuntelin taas Abrahamia pitkästä aikaa. Jotenkin aamulla oli nuhjuinen ja ahdistunut ja morkkistunut fiilis, mutta se meni heti ohi, koska Abrahan on niin huikea. Ja huomasin, että minä olen aivan tavattoman onnekas. Minulla on tämä kirjoittaminen. Pian valmistuva kirja ja kaikki siihen liittyvä. Eli todella paljon sellaisia asioita, jotka saavat hyvän fiiliksen hetkessä. Koska siitähän Abraham puhuu, ajatusten oikeanlaisesta suuntaamisesta. Haluamisesta ja elämisestä saman suuntaisesti. Aina kun tapaan elämäni ihmisiä ja pääsen tästä aiheesta puhumaan, niin minä innostun ihan vahingossa. Kaikkea en ymmärrä, mutta ei tarvitsekaan. Riittää, että tuntuu hyvältä.

Katselin yhden tuttavani valokuvia aamulla. Juurin niitä Facebook julkaisuja. Mietin miten erilaista elämää me vietämme. Siellä se elää auringossa. Tekee töitä, asuu hulppeassa kodissa miehensä kanssa ja pitää hauskaa. Ei mitään lisättävää. Kaikista kuvista kävi ilmi, että tyyppi todellakin osaa pitää hauskaa, ihan missä tahansa. Minäkin haluan oppia sellaiseksi. Muistelin, että tämä ihminen ei juuri edes ota ressiä mistään. Näillä asioilla täytyy olla jokin yhteys. Nauru on sellainen unievrsumin ihmelääke. Mistähän siihen saisi reseptin?

Tänään on yhden nauravaisen neidon syntymäpäiväjuhla (sekä jonkun toisen minulle tuntemattoman pojan, juhlivat yhdessä) ja ajattelin mennä kurkistamaan menoa. Tämä ei ehkä enää tule erityisen suurena yllätyksenä, mutta yleensä en mene juhliin. Tänään teen kuitenkin poikkeuksen. Menen ja nautin siitä. Kaikista niistä vieraista ihmisistä. Aion jopa tanssia, vaikka en tee sitä koskaan! Kutsussa sanotaan: "This party is informal, we do not want any presents from you but just positive spirit, big smiles and excitement for celebration!" Keksin juuri iloisen juhla-asun itselleni. Otan nyt siis päivän viralliseksi tavoitteeksi pitää hauskaa ison hymyn kanssa. Katsotaan kuinka käy. Laitan kuvia näytille, jos onnistun tavoitteessani.