ilona osaa hoitaa.

Näin ikääntymisen kynnyksellä alkoi taas peilikuva ärsyttää. Luin joku aika sitten artikkelin, jossa iäkkäämpi toimittaja oli testannut jotain sadan euron arvoista ryppyvoidetta ja sitä perinteistä, jo isomummoni meikkipöydällä ollutta parin euron Nivea Cremeä. (Tosin silloin se maksoi varmasti paljon alle kaksi markkaa.) Toimittajanaisen kasvoja oli tutkittu ammattilaislaitteilla viikkojen käytön jälkeen, ja tämä halpisrasva sai selvästi paremman tuloksen. Ajattelin, että tässä on nyt minunkin lompakolle sopiva ratkaisu. Koska ryppyoidetta pitäisi alkaa käyttää 25-vuotiaana, olen jo pari vuotta myöhässä, mutta parempi tietysti myöhään kuin ei milloinkaan. Niinpä marssin Sokokselle. En löytänyt sitä sinistä litteää purkkia mistään, joten kysyin kassalta, että onko heillä Nivean tuotteita muuallakin. Ei ollut. Creme oli vain loppunut. Se on niin suosittua. Hitto. Tällä kylällä on selvästi muitakin rypistyneitä.

Eilen ystävääni odotellessa kävin kurkkaamassa josko tuota rasvaa olisi tullut lisää. Hyllyllä oli yksi purkki. Tarrasin siihen onnellisena ja marssin kassalle. Yksi riittää. Mainitsin kassalla ohimennen, että tämä oli muuten viimeinen purnukka. Tyttö kiitti ilmoituksesta ja sanoi tilaavansa sitä heti lisää. Kerroin etsineeni sitä jo viime viikolla, mutta että oli silloin kokonaan loppu. "Joo, minä muistankin sinut, etkös se sinä ollut kun tästä puhuttiin?" Tuota. Olin.

Ensinnäkin, minä en olisi ikupäivänä muistanut tuota tyttöä. Vaikka vaihdoimme siinä useamman sanan ja hän opasti minulle reitin suihkutettavien hoitoaineiden luokse. Vaikka minulla on hyvä kasvomuisti. Ja toiseksikin, miten on mahdollista, että minut muistetaan Sokoksen kosmetiikkaosastolla? Minä en edes osaa kulkea siellä, saati että kulkisin siellä useasti. En minä voi jäädä mieleen. Tai ehkä minä olen vain sellainen mieleen jäävä varoittava esimerkki. (Ja siitä tuli mieleen TÄMÄ ilta. Leikkasin tuossa joku aika sitten itse takun sen verran lyhyeksi, että sipulia ei enää saa, mutta muuten tuo kyllä pitää paikkaansa yhä.)

Joka tapauksessa, otin tämän ilonan hoitamisen nyt ihan asiakseni. Minulla oli Irlannissa sellaista savijauhoa, jota sotkin veteen, lisäsin ripauksen suolaa, ja join yökkien. Maistui kamalalle, mutta kuulemma puhdisti hyvin suolistoa. Minun elintavoilla suolisto kaipasi kyllä puhdistusta. Sain loppukesästä purnukkani takaisin, koska monen muun asian tavoin sekin oli jäänyt matkalaukkuun ja matkasi luokseni viiveellä. Luin purkin etiketin nyt tarkemmin. Indian Healing Clay. World's most powerful facial. Hetkinen. Mitä siinä sanottiin? Luin sen pienelläkin painetun tekstin. Jauhetta voi käyttää ihon kuorintaan, auttaa akneen ja jalkojen kovettumiin. Mitä helvettiä? Olen siis juonut kasvonaamiota puoli vuotta. Ouh.

P.S. Kokeilin naamiota nyt myös kasvoihin. Sotkin jauheen veteen ja levitin tahnan naamalle. Se veti ihoni niin kireäksi, että huuleni taipuivat törrölleen ja sain sellaisen mutaisen vihreän Angelina Jolie lookin. Sen sai onneksi pestyä pois.