En tiedä kuka tämän on sanonut, mutta hyvin hän on tämän sanonut. "Vaikka kukaan ei voikaan mennä ajassa taaksepäin ja aloittaa kaikkea alusta, kuka tahansa voi aloittaa nykyhetkestä, jolloin lopusta tulee ihan uudenlainen."
Ihanan lohdullista tietää, että juuri nyt voin tehdä toisella tavalla ja välttää kaiken kamalan. Vaikka kotona putki hajosi ja kellariin iski vesivahinko ja sen vuoksi minä itse panikoin ja ahdistuin... Se kaikki on nyt mennyttä. Tästä eteenpäin menee toisella tavalla. Minun maailman paras vuokranantaja on kohta tulossa käymään tarkastamaan tilannetta ja mietitään mitä nyt sitten tehdään. Oletan, että remonttia. Mahdollisesti muuttoa.
Onko tämä nyt sitä kun menin manaamaan, että tuoli haisee piimälle, ja että haluan muuttaa parvekkeelliseen asuntoon, että saan hajun tuuletettua pois? Mahdollisesti. Sitä saa mitä tilaa. Vesivahinkoa en tilannut, mutta yleensä kaikki kurja johtaa johonkin aivan mahtavaan. Kuten se, että ihanan poikaystäväni tyttöystävä soittaa minulle, minkä ansiosta saan voimia muuttaa Italiaan ja rakastun tuohon omituiseen maahan loppuelämäkseni. Niinkin on käynyt. Joten miten kokonainen vesivahinko voisi tuoda elämääni muka jotain vähemmän hyvää, kuin yksi pieni puhelu? I don't think so. Tästä tulee jotain aivan mieletöntä!
Ai niin. Olet ehkä kuullut sen "minä ja suuri suuni" sanonnan? Joo. Minun suu on kokolailla valtava. Sain tänään salaseuralta sähköpostia, missä kerrottiin tulevan vuoden tapahtumista. Myös se, että minä olen menossa helmikuussa Roomaan, ja että minulle voi ilmoittautua, jos haluaa mukaan. Okei. Olihan siitä puhetta. Se oli sellainen haave. Olin jo vähän ehtinyt muuttaa suunnitelmia. Mutta nyt ihan yllättäen tästä ei olekaan paluuta. Ilmiselvästi olen menossa helmikuussa Roomaan. Ja ilmeisesti olen jollain asteella vastuullinen matkan järjestäjä.
Itse omassa päässäni ja askarteluvihkossa olin jo vähän luopunut tuosta seikkailusta. Ajattelin, että koteloidun taas talveksi ja kirjoitan kirjan loppuun ja sitten keväällä järjestän mielettömän upeat Perhosjuhlat. Aivan unohdin, että tuollaisesta oli puhetta. Nyt yhtäkkiä minulla onkin kevättalveksi matka. Ei se tietysti haittaa. Sitähän saattaa vaikka ihan vahingossa törmätä Povero Marcoon. (Tumms! vain kuului ja tukka pöllähti, kun järki läppäsi takaraivolle ja palautti minut takaisin maanpinnalle.)
Nyt menen huilaamaan. Tässä päivässä on ollut jo ihan tarpeeksi seikkailuja. Mukavaa viikkoa!
Ihanan lohdullista tietää, että juuri nyt voin tehdä toisella tavalla ja välttää kaiken kamalan. Vaikka kotona putki hajosi ja kellariin iski vesivahinko ja sen vuoksi minä itse panikoin ja ahdistuin... Se kaikki on nyt mennyttä. Tästä eteenpäin menee toisella tavalla. Minun maailman paras vuokranantaja on kohta tulossa käymään tarkastamaan tilannetta ja mietitään mitä nyt sitten tehdään. Oletan, että remonttia. Mahdollisesti muuttoa.
Onko tämä nyt sitä kun menin manaamaan, että tuoli haisee piimälle, ja että haluan muuttaa parvekkeelliseen asuntoon, että saan hajun tuuletettua pois? Mahdollisesti. Sitä saa mitä tilaa. Vesivahinkoa en tilannut, mutta yleensä kaikki kurja johtaa johonkin aivan mahtavaan. Kuten se, että ihanan poikaystäväni tyttöystävä soittaa minulle, minkä ansiosta saan voimia muuttaa Italiaan ja rakastun tuohon omituiseen maahan loppuelämäkseni. Niinkin on käynyt. Joten miten kokonainen vesivahinko voisi tuoda elämääni muka jotain vähemmän hyvää, kuin yksi pieni puhelu? I don't think so. Tästä tulee jotain aivan mieletöntä!
Ai niin. Olet ehkä kuullut sen "minä ja suuri suuni" sanonnan? Joo. Minun suu on kokolailla valtava. Sain tänään salaseuralta sähköpostia, missä kerrottiin tulevan vuoden tapahtumista. Myös se, että minä olen menossa helmikuussa Roomaan, ja että minulle voi ilmoittautua, jos haluaa mukaan. Okei. Olihan siitä puhetta. Se oli sellainen haave. Olin jo vähän ehtinyt muuttaa suunnitelmia. Mutta nyt ihan yllättäen tästä ei olekaan paluuta. Ilmiselvästi olen menossa helmikuussa Roomaan. Ja ilmeisesti olen jollain asteella vastuullinen matkan järjestäjä.
Itse omassa päässäni ja askarteluvihkossa olin jo vähän luopunut tuosta seikkailusta. Ajattelin, että koteloidun taas talveksi ja kirjoitan kirjan loppuun ja sitten keväällä järjestän mielettömän upeat Perhosjuhlat. Aivan unohdin, että tuollaisesta oli puhetta. Nyt yhtäkkiä minulla onkin kevättalveksi matka. Ei se tietysti haittaa. Sitähän saattaa vaikka ihan vahingossa törmätä Povero Marcoon. (Tumms! vain kuului ja tukka pöllähti, kun järki läppäsi takaraivolle ja palautti minut takaisin maanpinnalle.)
Nyt menen huilaamaan. Tässä päivässä on ollut jo ihan tarpeeksi seikkailuja. Mukavaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti