Googlasin eilen itseni ja kauhukseni huomasin, että minusta on jos jonkinmoista tietoa netissä. Se oli pelottava huomio. Tämä kävi ilmi sillä tavalla, että James tiesi blogistani ennen kuin kerroin siitä hänelle. Ja sitten mietin, että kuinkahan moni muu on tehnyt samoin? Löytänyt minut "ilman lupaa". Muutamaa kaveria ajatellen aloitettu pikku harrastus on vähän lähtenyt käsistä. Enää olisi vaikea olla kirjoittamatta blogia, vaikka minulla ei ole aavistustakaan siitä kenelle nykyään kirjoitan. Ei vaan siitä, ketkä tätä lukevat, tietenkin edelleen kirjoitan itselleni.
Ala-asteen kolmannella luokalla olin aivan älyttömän ihastunut ruskeasilmäiseen luokkakaveriini, siis niin ihastunut kun sen ikäinen voi olla. (Eli todella paljon!) Se kesti niin pitkään kuin olin samassa koulussa, kolmisen vuotta. Näin aikuisena ihastuminen ei koskaan kestä noin kauan. Mutta yhä vain ihastun ruskeasilmäisiin poikiin. Jos on vielä hymykuopat ja vähän hörökorvat, niin se on täysin ylitsepääsemätöntä.
Tapasin tuon ala-asteen ihastuksen sattumalta baarissa kymmenen vuotta sitten. Juteltiin pitkään ja kun tuli aika lähteä kotiin, ensirakkauteni veti minut lähelleen ja suuteli maailman ihanimmin.
"Mä olen halunnut tehdä tuon kymmenen vuotta."
Hämmennyin.
En tiedä miksi tuo tuli nyt mieleen, ehkä koska meidän tapaamisesta on taas kulunut kymmenen vuotta.
Minä en ole koskaan ollut minkäänlaisessa luokkakokouksessa. Tunnen jääneeni paitsi jostain. Miten luokkakokous järjestetään? Ei kai siihen tarvita kuin yksi ihminen, joka jaksaa etsiä ne loput luokkakaverit. Sitten varataan paikka ja sitten mennään sinne samaan aikaan. Minä voisin tehdä niin. Mutta ensin pitää etsiä tuo kolmannen luokan luokkakuva ja muistella nimiä naamoille.
Olisi kyllä kiva nähdä niitä ihmisiä.
Hmmm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti