Joulu.

Näin kaksi unta. Ei mitään ennustuksellista, mutta fiiliksiä ja totuuksia. Ensin olin töissä jossain tosi pahassa paikassa sodan, surun ja kauhun keskellä, mutta olin hyvinkin innostunut ja nautin tilanteesta ja sen merkityksellisyydestä. Toisessa unessa olin entisessä koulussani, entisten tuttavien seurassa. Se oli ahdistavaa ja aivan kammottavaa. Minua pelotti ja halusin paniikinomaisesti sieltä pois. Onko tässä kuvassa on jotain pielessä?

Ei ole. Tuollainen on hyvin lähellä totutta siitä, mitä tunne kumpaakin aiheitta kohtaan. Syyt näihin uniin on helppo arvata, koska luin nukkumaan mennessä Rauli Virtasen kirjaa ja entinen koulukaveri oli eilen kylässä. 

Ystäväni Facebookissa kertoivat, että tänään on ensimmäinen luminen päivä. Minulla ei varsinaisesti ole ikkunoita, joten jäi tuo havainto tekemättä. Mutta kiitos vain kaikille infosta, eipä sitten tarvitse mennä ulos tänään. Nyt ainakin voi laittaa jouluvalot. Jos ei lumi odota jouluun, niin en minäkään aio.
Ostin muuten eilen untuvapeiton. Enkä ilmeisesti siis hetkeäkään liian aikaisin. Tästä se alkaa, puolen vuoden tuskainen taival ja taistelu kylmyyttä vastaan. Oli onni, että minun iloinen ja positiivinen elämä alkoi eilen, muuten tämä asia olisi saattanut olla hankala kestää.

Nyt menen syömään puuroa. Se on sitä suomalaisuutta parhaimmillaan. Taidan virittää tuolle yhdelle verhottomalle ikkunalaudalle jonkinlaisen jouluasetelman. Ei mitään seimihässäköitä, mutta jotain. Pienoismalli jostain. En tiedä vielä, en ole koskaan sellaista tehnyt, mutta tämä voisi olla minun hieno jouluperinne. Kaikilla pitää olla jouluperinteitä.

Saadakseen nuoruutensa takaisin ei tarvitse muuta kuin toistaa hölmöilynsä. -Oscar Wilde-

Oikealla tiellä ollaan.