Kauneutta.

Joskus yö on niin täynnä seikkailua, että aamulla herää aivan uupuneena. Tänään oli sellainen aamu. Miten voi unesta hengästyä? En herännyt painajaiseen, vaan yksinkertaisesti olin mukana niin upeassa, tapahtumarikkaassa unessa, ettei siitä olisi halunnut herätä. Taisi vain voimat loppua, joten keho päätti heräättää minut lepäämään. Itse asiassa se oli herätyskello joka herätti, mutta kuitenkin.

Tänään on perjantai. Ajattelin viettää rauhallisen kotivuorokauden. Luen kirjaa, juon teetä, katson leffan, kirjoitan. Kuuntelen musiikkia ja tanssin pyjamassa. Hoidan muutamia rästihommia ja nautin.

Olen tässä nauttimisen lomassa listannut mielimusiikkiani Jamesille. Huomasin, että aika moni ihailemani artisti on myös erittäin hyvännäköinen. Jäin miettimään tuota huomiota. Olisiko esimerkiksi tämä biisi yhtä hyvä ilman herran Joutsenen rytmihäiriöitä aiheuttavaa vaikutusta tuossa videossa? Menee kyllä tasapaino tuon katseen voimasta. Olenko minä todellakin niin pinnallinen, että valitsen musiikkimakuni silmillä? Ei se niin voi olla. Ehkä musiikki on vain niin kokonaisvaltainen kokemus, että siihen liittyy osana myös silmin havaittava kauneus. En ollut ajatellut tätä aikaisemmin.

Aattelin vielä lisää. Kuinka moni suosikkinäyttelijäni on oikeasti erityisen hyvä näyttelemään? Mistä sen tietäisin, kun kuitenkin katson naamaa, ilmeitä ja eleitä. En minä ihaile rumia näyttelijöitä. Niin niin, kaikkihan me olemme omalla tavallamme kauniita, mutta ei nyt puututa siihen.

Tajusin samalla, että minulla ei ole edes rumia ystäviä. Aina liputan sen omalaatuisuuden puolesta, mutta näköjään sekin toimii vain, jos miellyttää pinnallisia silmiäni. Minä tarvitsen kauneutta ympärilleni. Jopa kotiini. En ole missään nimessä materialisti, mutta silti kotini esineet ovat minun mielestä kauniita, ainakin suurin osa. Ja niistä rumista koitan päästä eroon... Hämmentävää.

Kissanikin on muuten maailman kaunein!
Ehkä parempi, kun vain lakkaan ajattelemasta.