Sain viime yönä melko yllättävän vieraan. Nappisilmä tuli käymään suihkussa keskellä yötä. Jäin erittäin ristiriitaisin tuntein tuijottamaan kattoa loppuyöksi. Tämä on siis ihminen, joka särki sydämeni pari vuotta sitten. En nukkunut ollenkaan, tuijotin tyhjää ja ajattelin vain. Olin yllättynyt siitä, miten helposti menneet tunteet tulevat takaisin, vaikka me vain hetken ajan juteltiin ja makoiltiin. Tai minä makoilin. Hellä kosketus selkääni sai unohtamaan, kuinka pahalta silloin tuntui ja kuinka pitkään kesti päästä surusta yli. Kaikki kurja unohtui ja olin taas menossa kaasu pohjassa päin ryteikköä.
Voisiko tämä kerta olla jotenkin erilainen? Vai onko nyt vain hyväksyttävä se tosiasia, että minä en yksinkertaisesti opi virheistäni? Olen naivisti uskotellut itselleni, että me kyllä voidaan olla ystäviä. Mutta näillä fiiliksillä ei ole yhtään mitään tekemistä ystävyyden kanssa. Liikun nyt aivan liian heikolla jäällä. Kaiken lisäksi turhaan.
Exä varoitti minua tästä tilanteesta. Siitä mitä Nappisilmä saa aikaan. Väitin tietysti vastaan. Ärsyttävää, kun toinen onkin oikeassa, vaikka itse on ollut asiasta aivan varma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti