Käänteitä.

Kaikenlaista sitä elämä tuokin vastaan. Kuten vohvelirautakaupat keittiössä. Kukkakoreja, ovensa avaamaan tullut puolialaston nainen ja karvainen herra nimeltä Sergei. Pöytämyyntiä vinttikomerossa. Shoppailukierros jättimarketissa. Ystävä, italialaista kahvia ja paljon puhetta. Mahdollinen tuleva kunnollinen poikaystävä. Ja tonttu ikkunassa.

Tavara vaihtaa omistajaa ja minä tapaan omituisia ihmisiä. Eilen joku mies soitti ja kyseli rinkasta jonka laitoin torille myyntiin. Se puhelu lähti heti ihan lapasesta, minä kuulostin niin nuorelta, 21-vuotiaalta. Tyyppi halusin nähdä miltä näytän, joten sain uuden Facebook kaverin. Ja sitten kuulin mitä hän teki, mitä oli tehnyt aikaisemmin ja kuinka edellisen ihastuksen kanssa oli käynyt. Lopulta mies sanoi, ettei ole enää kiinnostunut koko rinkasta, haluaa vain tavata minut. Nauroin vedet silmissä, se puhelu oli niin hämärä. Jospa se rinkka menisi jollekin toiselle.

Juttu luistaa ja kynä kulkee työelämään liittyvissä asioissa paremmin kuin aikoihin ja nyt onkin aika pistää jengoilleen asioita jopa vuoden tähtäimellä.

Astrokalenteri kannustaa taas. Varmaakin parasta hakea sitä työpaikkaa, jonka eilen huomasin. Osoitekin olisi oikea. Jotenkin tuntuu niin hassulta, että olin taas niin oikeassa itseni suhteen. Muistatko, kun kirjoitin muutama päivä sitten MERKEISTÄ? (Lainaan taas itseäni, mutta menköön.)

Ja tähän on nyt hyvä lisätä, että tänään en halua muuttaa Kapkaupunkiin. Haluan vain sen laukun ilman minkäänlaisia merkkejä. Olen siitä ehdottoman varma. Mutta olen myös varma, että sitten kun menen viikon päästä laukkuani etsimään ja jos se siellä vielä on (tai ei ole), otan sen merkkinä. Tiedän tarkalleen mitä haluan. Ja mihin haluan mennä.

Juuri noin siinä sitten myös kävi. Eilen oli se laukunostopäivä, mutta en edes käynyt siellä kaupassa. Ei ollut tarvetta. Minä tiedän jo mitä haluan ja mihin haluan mennä. Ihan niin kuin ennustelin. Toisaalta, se laukku oli kyllä hieno. Pitäisikö mennä katsomaan siitä huolimatta, josko se siellä vielä minua odottaa? 

Universumi toimii erikoisella tavalla. Tosi useasti, jos joku kysymys tulee mieleen, niin siihen ilmestyy vastaus hyvinkin nopeasti. Riittää kun vain pitää silmät ja korvat auki. Muutama päivä sitten sain valokuvia tämän kesän rohkeimmasta teostani. Niitä kuvia katsellessani minä totesin kaksi asiaa. Minun suu on auki joka kuvassa, eli ihan selvästi minä huusin koko matkan. Ja toiseksi, näytän kamalan vanhalta. Tuntuu, että olen ihan nyt vuodessa muuttunut hyvin paljon vanhemman näköiseksi. Mietin tätä jo aikaisemmin. Okei, olihan tässä kyllä pari melko rankkaa vuotta, että ei kai ihme. Mutta vanhentunut peilikuva alkoi silti jo huolestuttaa. Vaihdoin takaisin sellaiseen ihonhoitotuotesarjaan, jota käytin teinistä ihan aikuiseksi saakka. Muutaman vuoden kokeilin muita, mutta eipä kannattanut. Kannattaa olla merkkiuskollinen silloin, kun on aihetta. Ja sitten tänään tuli vielä tällainen LINKKI vastaan. Sisällön opetus lyhyesti: Juo ilona vettä kolme litraa päivässä. Joten kuukauden päästä minä näytän taas nuorelta ja kauniilta. 

Urheat koskikelkkailijat. Minä olen tuo jälempi.

Ja tässä otan näemmä juuri kuohut päin näköä.

 
Kiitos kuvista Assarille, joka ei tiennyt mitä on Väyrysen pää karkit, kuvaajalle, jonka nimen olen jo unohtanut, ja koko upealle Kapeenkosken väelle tästä huikeasta kokemuksesta.