Oivallus.

Eilen illalla päätin, että tänään toimin toisin. Ja melkein heti herättyäni, menin käymään ruokakaupassa. Siis jo ennen aamukahvia. Satoi vähän vettä, mikä oli mukavaa, koska pidän vedestä niin paljon. Joulukoristeet olivat jo valloittaneet paikan. Siis ei ne myytävät, vaan ne käytäviä koristavat. Kuuntelimme silti Abbaa, ilman jouluista tunnelmaa. Kaupassa ei ollut juuri ollenkaan ihmisiä. Se oli aivan mahtavaa! Sain olla aivan rauhassa. Tästä eteenpäin aion käydä ruokaostoksilla aina aamuisin, jos vain mahdollista.

Sain eilen kakkosnaamion valmiiksi massan osalta. Nyt se saa kuivua vielä pari päivää, sitten hion sen ja sitten maalaan. Ja sitten myyn. Tässä nyt hyvä esimerkki siitä miten hidasta tuollaisen tekeminen on. Ja vaikka unohtaa ne välipäivät, niin pari viikkoa sitä on silti hinkattu. Mutta on se kyllä hienokin.

Aloitin joku aika sitten myös ensimmäistä kollaasityötäni. Kokeilin erilaisia asioita ja totesin, että ei toimi. Joten poistin osan ja muutin muun. Koko idea muuttui. Mutta samalla huomasin tosi selvästi mitä ja miten haluan tehdä. Tajusin, että värit ei ole ollenkaan se mun juttu. Taulun värikäs versio tuntui oikeasti fyysisesti pahalta. Niin vahvasti minä tunnen taiteen tekemisen. Eikä sekään versio ruma ollut, se oli vain vääränlainen. Huone 13 on mustavalkoinen. Kaikki merkit viittavat nyt siihen. Aivan selvästi.

Tämä oli ihan käsittämätön riemuoivallus. Mustavalkoisuus on ollut mukanani koko ajan, ja se on aina se juttu johon palaan, kun kokeilen etsiä tyyliäni. Koska se ON minun tyylini. Hei ymmärsitkö? Minä löysin tyylini! Ja nyt kun tarkemmin miettii asiaa, niin se näkyy myös tavassani kirjoitta. Äärettömän mustavalkoisesti kaikkia harmaan sävyjä pohtien. Ei värejä. Tämä tunne... Tämä on nyt jotain suurta. Huone 13 on pelastettu.

Tänään on 13. päivä. Ilmankos, se on aina hyvä päivä minulle.