Viimeinen tiistai.

Toissailtana tein listan asioista, jotka pitää hoitaa. Päätin siis jo illalla, että nyt muuten olen tehokas. Se oli hyvä päätös, sillä päivä todellakin meni juuri tuon suunnitelman mukaan. Olin aivan tavattoman tehokas. Sen lisäksi sain todella miellyttävän kirppisasiakkaan kylään. Puhuttiin elämästä. Jotkut ihmiset sitä vain osaavat kannustaa juuri oikealla tavalla, ilman minkäänlaista tuomitsemista, vaikka oma elämä olisi hyvinkin erilaista. Erilaisuus on rikkaus. Sääli, että kaikki eivät sitä ymmärrä.

Minulla on kahdeksan pientä pahvilaatikkoa valmiiksi pakattuna. Ne odottavat muuttoa Annen vintille. Sani totesi tuossa vähän aikaa sitten aivan ohimennen, että yleensä ihmisillä ei kestä muuttaminen ihan näin pitkään. Tavallaan hän oli oikeassa. Yleensä muuttojen kesto lasketaan päivissä. Mutta nyt minä en ole vain muuttanut. Minä tein koko elämän inventaarion. Olen tuonut koko omaisuuteni aivan jokaisesta varastosta. Laatikko laatikolta purkanut ne ja tavara kerrallaan käynyt kaiken läpi. En vain tunkenut asioita kaappiin odottamaan, vaan arvioin niiden tarpeellisuuden ja uudelleenohjasin oikeaan paikkaan. Säilöön, käyttöön tai poistoon. Joka ainoa esine. Ja nyt - what you see is what I have. Minulla ei ole enää mitään missään jemmassa. Jos noita taidematskuja ei lasketa, niin minun omaisuuteni on yksi puutuoli, kaksi säkkiä ja muutama pahvilaatikko. Ja se tuntuu niin todella hyvältä.

Mieti hetki omaa kotiasi. Lisää siihen minun hamsteriluonne. Ja sitten ne 20 vuotta mukanani paikasta toiseen muuttaneet tavarat. Ne, joista on ollut syystä tai toisesta vaikea luopua, mutta joita en kuitenkaan tarvitse. Ehdin jo saada kritiikkiä siitäkin, kuinka ei ole järkevää hävittää kaikkea (ihmiseltä, joka myös muistaa aina mainita siitä, että minulla on aivan liikaa tavaraa). Yritän jättää tuollaiset kommentit omaan arvoonsa, vaikka ainahan se mieltä surettaa. Olisi paljon kivempi kuulla vaikka siitä kuinka hienoa on, että olen saanut tehtyä näin suuren päätöksen. Ja kuinka ihailtavaa on, että jaksan aina kehittää itseäni, ja kuinka kunnioitettavasti minulla on halua mennä eteenpäin. Sellaiset viestit olisivat mukavia. Mutta totuus kuitenkin on (vaikka kuka sanoisi mitä), että niin kauan kuin minulla on 20 vuotta menneisyyttä mukana roikkumassa, eteenpäin meno on aika vaikeaa. Joten tämä on ehdottomasti oikea tapa toimia. Koska eteenpäin meneminen on ehdottomasti se oikea suunta.