Normimeininki.

Eilinen ilta töissä oli ihanan rauhallinen. Selvästi kannatti haluta sitä. Kaiken lisäksi telkusta tuli suosikkileffani ja suosikkikuskikin soitti. (Työasioissa, mutta kuitenkin. Ei ehkä tiennyt puhuvansa minun kanssa, mutta kuitenkin.) Illalla kirjoitin kirjaa, ja se sujui kellonajasta huolimatta niin hyvin, etten meinannut malttaa lopettaa. Lopulta oli pakko, sillä aamuvuoro tuli vastaan. Joka tapauksessa, kirja on hirmu hyvällä mallilla. Enää yksi ällöttävä romanttinen Trieste-viikonloppu puuttuu. Ja vähän lopetuksen hienosäätöä. Uskomatonta kyllä, jättisuuri projekti on ihan lopullaan.

En tiedä kuinka normaalia taiteilijan tuskaa se on, mutta välillä oikeasti tulee ahdistus kirjan mahdollisesta huonoudesta. Mietin, että kuka tätä kakkaa muka haluaa lukea? Olen vakuuttunut, että saan pelkästään haukkuja. Se olisi aivan kamalaa, koska otan aina kaiken niin henkilökohtaisesti. Onneksi suurimman osan ajasta on kuitenkin ihan hyvä fiilis. Aion pakottaa kaikki kaverit ja sukulaiset ja tuttavat ostamaan kirjani, ihan kannustuksen vuoksi. Ja se on silloin jo tosi monta myytyä kirjaa. En tiedä onko teksti hauskaa vai naurattaako minua vain ne muistot joihin kirjoitus liittyy, mutta välillä hekotan itsekin omille jutuilleni. Se voi olla merkki hyvästä kirjasta. (Tai lähestyvästä hulluudesta.)

Viime viikolla otin sellaisen suuren askeleen aikuisuuteen, että liityin liittoon. Tuli vain sellainen tunne, että nyt on sen aika. En oikein tiedä miksi. Tänään asia vahvistui, olen nyt virallisesti liittolainen. Ei kyllä tunnu yhtään eriltä. Töissä sen sijaan tuntui todella eriltä. Työilmapiiri oli taas aika mukava. Ehkä tuo fiilis riippuu vähän siitä ketä on töissä ja kenen kanssa juttelee. Ja nyt kun se ruuhka on siellä vähän helpottanut, niin työnteko on aivan huomattavasti mukavampaa, ja ainakin minuun se vaikuttaa tosi paljon. Tästä on tulossa upea viikko, tuntuu ihan siltä.

Yksi hauska asia on kyllä kerrottava työstäni. Ihmiset eivät tiedä sitä, että vaikka he itse lopettavat puhumisen meille, se puhelu ei silti välttämättä aina katkea heti. Joten me kuulemme kaiken sen jälkipuheen, mikä on selvästi tarkoitettu vain sille vierustoverille. Alkuvuodesta se puheiden sisältö on ollut pääasiassa kiroilua, koska jonottaminen on ymmärrettävästi kiukuttanut kaikkia. Mutta nyt lähiaikoina linjan toisesta päästä on kuulunut mm. "kylläpä siinä oli pätevä tyttö" ja "voi saatana miten porno muija!" ja "olipas sillä iloinen ääni". Pätevyydestä en tiedä, mutta ilmeisesti minulla on kyllä hyvä puhelinääni. Sanikin on siitä kerran huomauttanut, ihan jo vapaa-ajan puheluiden perusteella. Myönnän, että normaali puheääneni on kyllä hyvin erilainen, kuin se mitä luuriin lirkutan. Se on vuosien harjoitusta. (Höpö höpö.) Kivempi puhua "sillä äänellä" kuin kuunnella v***uilua takaisin, syy on niin yksinkertainen. Sain myös kuulla, että minulla on erilainen ääni, jos puhun lontoota. Erikoista.

Tänään minä haluan kirjan valmiksi.