Hyvää syntymäpäivää, äiti!
Ja Minttu!
Huomenna on se H-hetki. Super Bowl XLVI, se koko vuoden odotetuin spektaakkeli. Tämän lisäksi meillä on myös vaalipäivä, joka on tällä kertaa erityisen kiinnostava. Illasta tulee kaikin puolin jännittävä. En tosin tiedä missä sitä jännittäisin, tai viitsinkö edes jännittää, minun suunnitelmat nimittäin menivät ihan myttyyn.
Olin tietysti ajatellut sen niin, että vietän tuon yön upean Jenkkifutiksenpelaajan luona. Koska meillä on tämä yhteinen kiinnostuksenkohde ja se taatusti pelin valvoo myös. Mutta aivan selvästi minä en nyt menekään hänen luokseen peliä katsomaan. Kahdesta pahasta on valittava se pienempi paha, joten jää peli näkemättä. Näistä pettymyksistä johtuen vaalivalvojaisetkaan eivät jaksa minua niin kiinnostaan. Ilmeisesti olen koko illan vain kotona. Katson sitten netistä kumpi voitti. Kummassakin tapauksessa.
Olen ollut vähän maassa. Ihastun aina niin vahvasti ja kokonaan, ja sitten kun petyn, niin sekin on hirmu suurta ja tunteikasta. Olen siis oikeasti dramaattinen, ihan niin kuin Jenkkifutiksenpelaaja sanoi. Nyt tunnen itseni vain tosi tyhmäksi, kun annoin itseni taas hullaantua näin. Minä ja minun typerät haaveeni. Harvinaisen ärsyttävää. Varsinkin, kun en voi edes olla vihainen kenellekään, koska eihän kukaan ole tehnyt mitään väärää. Minkäs sitä sydämelleen mahtaa. Minä en ainakaan mitään. Että valoa ja rakkautta vaan kaikille. Varsinkin Jenkkifutiksenpelaajalle.
Pettyminen on kyllä ikävää, mutta jotain positiivista minun surkeaan elämääni vielä kuitenkin mahtuu. (No aika paljonkin, mutta minä nyt olen dramaattinen ja pistän tämänkin ihan överiksi.) Olen pala palalta saanut juhla-asua kasaan. Ensin hankin isoja kiharia päähän. Sitten valitsin mekon, siis oikean iltapuvun. Sitä tuunataan sopivaksi ensi viikolla. Tänään valitsin kolmet rintaliivit, joita sitten samalla sovitetaan mekon kanssa, joista sitten ostan ne parhaat. Nauratti hieman, kun jo vuosikausia samana pysynyt kuppikoko muuttui kolmella kirjaimella. (Ei, en ole hankkinut uusia tissejä.) Sitten löysin korkokengät. Ne eivät tietenkään ole korkokengät, mutta osittain kyllä avokkaita muistuttavat ja kohtuullisen siistit. Jaksan yhä uskoa, että kyllä minusta vielä saadaan esiin ihan kelpo daami.
Shoppailun lisäksi olen ollut töissä ansaitsemassa rahaa tuleville hankinnoille. Pitkää yötä teen ja se on ihan OK, nyt kun meitä on kuunneltu ja saatiin lisää porukkaa hommiin. Se on käsittämätöntä, miten paljon parempi siellä on olla ilman silmitöntä painostavaa ruuhkaa. Työ on suorastaan miellyttävää. Iso kiitos pomolle siitä, ettei antanut kenkää, vaan tyynesti kuunteli valitukseni ja teki asialle jotain.
Sellainen yllättävä juttu kävi tänään, että tulin elämäni ensimmäisen kerran töistä kotiin paaritaksilla. Ihan hyvinvoivana, mutta silti. Virallisesti paaritaksilla. Kovin moni ei kai voi sanoa tehneensä niin. Ja työstä puheen ollen palaan vaaliaiheeseen, joka ei juurikaan liity työhöni. Mutta minun työmatkan varrella on vaalimainosteline. Se on ollut siinä tietysti jo viikkoja. Tänään töihin mennessä huomasin, että joku oli pyyhkinyt koirankakat Saulin naamaan. Iso jäätynyt kakkakökkäre oli kiinni Saulin nenässä. Vaikka luomutoimesta olikin kyse, en usko sen olleen Pekan hippikannattajien tekosia, sillä Pekkan kuva oli poistettu kokonaan. Voihan Väyrynen!
Minulla on ajoittain hieman kyseenalainen suhtautuminen Suomeen, tämä tuskin tulee kenellekään kovin suurena yllätyksenä. Yllättävää on lähinnä se, että vasta Italiassa opin, kuinka tosi suomalainen minä olen. Ja nämä tällaiset ovat niitä juttuja, miksi on todella upeaa olla suomalainen. Siis ei tuo kakkajuttu, vaan tämä: Katso ja vaikutu. Sitten mene, ja vaikuta.
(Niin, ja jos nyt joku tietää linkin, mistä Super Bowlin voisi katsoa netin kautta suorana, niin olen vinkistä ja linkistä ikuisesti kiitollinen.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti