Tämä päivä ei kuitenkaan alkanut aivan niin iloisesti kuin voisi toivoa, sillä minun kuulokkeet lakkasivat toimimasta. En siis voinut kirjoittaa. Muistin tämän saman tapahtumasarjan reilun vuoden takaa. Silloin marssin samoin tein kauppaan ostamaan uudet kuulokkeet, nämä maailman parhaat. Nyt en tehnyt samoin, sillä minulla ei juuri tänään ollut sitä reilua sataa euroa laittaa ylimääräiseen. (Vaikka tämä ei mitenkään kyllä määrity ylimääräiseksi, jos se on kirjoittamisen ehto.) Sen sijaan marssin lamppukauppaan. Kävin siellä kerran korjauttamassa lamppuani ja muistan puheliaan myyjän maininneen, että niitä piuhoja voi kyllä sitten fiksailla sopiviksi. Arvelin, että jos joku osaa korjata kuulokkeeni piuhan, niin juuri tämä mies. Hieman oli nämä jutut oman alan ohi, mutta hän kuitenkin otti kuulokkeeni vastaan, ja kertoi käyvänsä jossain toisessa paikassa. Sain tietää myöhemmin, että oikeanlainen osa oli löytynyt, ja että Matti on hyvä juottamaan. Luottamus heräsi heti, sillä minä puolestani olen hyvä juomaan. Sovittiin, että saisin kuulokkeet jo huomenna, jos ne ylipäätään saattoi kuntoon saada.
Joten tänään minä en kirjoittanut. Enkä huomenna, koska lupasin antaa heille edes vähän työrauhaa ja olla kärkkymättä oven takana heti aamusta. Pidetään nyt kaikki peukalot pystyssä, että Matti saa kuulokkeeni korjattua.
Onneksi rakkauskurssi on nyt siinä vaiheessa, että pitää muokata koti sellaiseksi unelmapuolisoa kutsuvaksi. On kyllä jonkin verran tekemistä tämän asian kanssa, koska minun huone ei juurikaan toivota tervetulleeksi tällä hetkellä. Päinvastoin se haroo jo sisääntulemista vastaan ja huutaa, että "Ulos täältä tunkeilija!" Minun täytyy tehdä asialle jotain, ja kirjan mukaan se jokin on tavaroiden hävitys. Auts.
Mutta mikäs tässä tehdessä ja tyhjennellessä, jos ei kuitenkaan voi kirjoittaa. Kurssi etenee silti. Koska tällä kertaa teen kaiken todella perusteellisesti.
Onnellisia hetkiä kuulokkeiden kanssa.
(Dublin, Ireland 2012)
P.S. Teemu rakas, armoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti