Suunta.

Kämppis totesi joskus viime viikolla, että "Sinä taidat elää aika villiä elämään." Olin hämmentynyt, koska enhän minä sellaista. Sana 'villi' ei ensisilmäyksellä sovi kyllä yhtään minunlaiseen arkajalkaan. Mutta sitten toisaalta, mitä se villeys on? Minulle villi on riehuva kakara, joka on aivan jatkuvasti joka paikassa ja yleensä pahanteossa. Jos lausetta vähän muokkaa... Sellainen levoton sielu, joka on jatkuvasta tekemässä jotain. Kappas. Ihan selvä minä.

Ehkä kämppis näki minut villinä, koska olen matkustanut jonkin verran ja siitä johtuen tavannut paljon ihmisiä. En ole juurtunut mihinkään. Voihan sellaisen liikkumisen ajatella villinä. Tai kodittomuuden. Yksi salaseurakaveri sanoi keväällä, että olen kiertolainen. Ehkä nuo kaksi sanaa ovat synonyymejä.

Olen miettinyt tätä nyt tehdessäni tuota rakkauskurssia. Siinä on aivan kamalasti hommaa, varsinkin kun kaikki pitää tehdä niin hemmetin perusteellisesti. Olen jo nyt aikataulusta jäljessä, mutta ihan turha siitä on paineita ottaa. Jos saan viikon suoritettua kymmenessä päivässä, olen tyytyväinen. Koska kirjoitan kirjaa ja pitää joskus myös elää. Kuten tein viikonloppuna.

Koskikelkkailun lisäksi, koin monia muita hämmentäviä asioita. Kuuntelin ehkä elämäni oudoimman konsertin, tapasin kantelevan koiran nimeltään Reiska. (Myös Ykä on siinä jossain lähellä.) Ja istuin keijun siivet selässä kirpputorilla askartelemassa aarrekarttaa. Mutta jätetään nämä tavalliset seikat nyt sivuun, sillä tapahtui myös jotain melko merkillistä. Minä löysin suunnan elämälle. Eipä olisi uskonut, mutta Suolahdesta se löytyi.

Minulla on ollut sellainen haave, että haluan oman pienen talon keskeltä ei mitään, veden läheltä. Paikan, jossa voin olla rauhassa ja kirjoittaa. Varsinaisesti tuo haave ei vaihtunut, se vain hieman hioutui. Minä nimittäin vietin yöni yksin juuri tuollaisessa paikassa. Pieni ihana hirsimökki, kohisevan kosken vieressä. Keskellä ei yhtään mitään. En tiedä olisiko internet vaikuttanut asiaan, mutta nyt kun sitä ei ollut, olin siellä melko ihmeissäni. (En halua sanoa, että pelotti.)

Kävi tosi selväksi, että en ole ollenkaan määränpäässäni. Löysin suunnan ja se osoitti vahvasti pois Suolahdesta. Se osoitti vahvasti pois Suomesta. En minä halua yksinäistä mökkiä. Minä ihan ehdottomasti haluan ihmisiä. Naapureita ja kyläläisiä. Sellaisia, jotka eivät ole suomalaisia. Ja en pelkästään halua veden lähelle, minä haluan lämpimän ja kirkkaan veden lähelle. Haluan meren. Sain aivan ihmeellisiä oivalluksia yön pimeinä tunteina. Ehkä se johtui siitä raikkaasta maalaisilmasta. Tätä voisi tarjota Äänekosken kaupungille mainoslauseeksi. Tule Äänekoskelle ja löydä suunta elämällesi! Mitä mieltä olet?

Olen aivan tavattoman onnellinen, koska tulevaisuuden visio kirkastui niin ratkaisevalla tavalla. Kiitos siitä Kapeenkoskelle ja ihanalle Assarilleni! Oli aivan mahtava viikonloppu. En olisi vähääkään osannut odottaa tuollaisia kokemuksia, kun lupauduin syysriehaan mukaan. Tämä viikonloppu jää kyllä muistoihin sellaisena elämääni suuresti vaikuttaneena. Kannatti mennä, aivan ehdottomasti. 

P.S. Jos haluat järjestää jonkinlaisen tapahtuman tai vaikka virkistyspäivän työpaikalla, niin kannattaa aivan ehdottomasti tehdä se TÄÄLLÄ. Kapeenkoski on etsimäsi osoite.