Häät.

Olisi ihanaa kirjoittaa upeista häistä. Kaksi rakasta ystävääni, Joona ja Sani, menivät siis naimisiin, ja sitä sitten juhlittiin kahden nyt yhdistyneen suvun ja useiden kavereiden voimin. Häät olivat täydelliset juhlat juuri noille kahdelle. Ja sehän oli tarkoituskin.

En kirjoita nauttineeni koko sydämestäni, sillä se olisi valehtelua ja valehtelu on rumaa. Minä kun en vähääkään pidä juhlista. Minulla oli kyllä mukavaa, tapasin aivan ihania ihmisiä ja tajusin miten rakas tuo tuore aviopari minulle on, mutta silti. Tunnetila oli pääasiassa sitä, että tsemppasin itseäni selvämään hengissä. Tämä oli yksi niitä harvoja kertoja, kun toivoin olevani normaali, edes tuon hääparin vuoksi. Mutta toisaalta. Molemmat tuntevat minut. Ehkä heille riitti, että ylipäätään tulin paikalle. Oikeille ystäville ei tarvitse teeskennellä olevansa mitään muuta kuin on.

Mutta muutama hääjuhliin liittyvä pointti kuitenkin.

1) Lisko.
Kun kävelin juhlapaikalle, huomasin kadulla sisiliskon. Siis ihan oikean. Postin ja Sokoksen välissä, jossa ei siis ole minkäänlaista luontoa lähimaillakaan. Se vain möllötti keskellä tietä ja katseli minua. Sisiliskon näkeminen Italiassa on hyvä merkki. Se tuo onnea. Joten minulle tuli hyvä mieli ja sellainen fiilis, että kyllä minä tästä selviän. Myöhemmin mietin, että se oli varmasti mönkinyt ulos siitä viereisestä parkkitalosta. Kiivennyt vaaraa aavistamatta johonkin autoon ja vahingossa kulkeutunut keskustaan.

2) Pelastavat bestmanit.
Bestmanit olivat ulkona ottamassa vieraita vastaan. Molemmat katsoivat minua huolestuneena, toinen jopa kysyi varovasti miten menee. Kipusin sisälle, löysin paikkani ja istuin yksin pöydän reunassa. Toinen bestman kulki usein ohitseni ja joka kerta kysyi kuinka pärjään. (Arvelin, että Sani oli pyytänyt, kun tietää miten epämukavuusalueella olin. Ei ollut.) Sitten hän vei minut takahuoneeseen, verhon taakse. Siellä oli pelastava piilopullo. Nauroimme, kerroin etten oikein pärjää juhlissa. Kaveri sanoi, että olin ollut kuin peura ajovaloissa, joten hän ajatteli rauhoittaa minua muutamalla huikalla. Se auttoi. Toinenkin bestman tuli paikalle ja sanoi: "Arvelinkin, että tällaiset juhlat ei ehkä ole ihan se sun juttu". Tajusin heti miksi näihin miehiin oli liitetty sana paras.

3) Lapsia. Paljon lapsia. Liian paljon lapsia.
Juhlissa oli paljon pieniä sukulaisia. Siis todella paljon. Niitä juosta viiletti kaikkialla. En kuullut jokaista puhetta, koska lasten leikkipaikalla oli soivia ja mekastavia leluja. Purin huulta ja muistutin itselleni, että nämä ovat HEIDÄN häät ja HE rakastavat noita lapsia. Minun ei tarvitse.

4) Puhe.
Morsian piti hauskan puheen. Sulhanen sen sijaan piti puheen, joka hajotti minut ihan täysin. "Kuvitelkaa kainuulainen maisema ja päivämäärä..." siinä vaiheessa minä tajusin mitä tässä oli tapahtumassa ja kyyneleet alkoivat valua. Sitä kesti noin tunnin. Ei puhetta, vaan minun itkua. Ja minkä takia? No TÄMÄN. Se oli tuo kirje, jonka Joona luki meille kaikille ääneen.

5) Alkoholia. Paljon alkoholia. Riittävän paljon alkoholia.
Punaviini oli hyvää. Olen yhä sitä mieltä, että alkoholi pelasti minut näissäkin häissä. Kirjoitin tästä aiheesta tulevaan kirjaanikin. Pääset lukemaan sitä hyvin pian.

Eilen minulla on aivan ansaitusti kaamea kapula. Tarpeeksi paha, sillä tein todella paljon töitä sen eteen. Selvisin viikonlopusta ja sitä sopikin juhlia. Jo lauantaiaamuna lupasin itselleni, että nämä ovat viimeiset juhlat, joihin minun koskaan tarvitsee mennä. Ja jo se ajatus rauhoitti mieltäni niin paljon, että tuntui oikeastaan ihan hyvältä olla siellä. Tämä on ongelma, jonka kanssa täytyy vain opetella elämään. Siis juhlakammoni.

Kiitos ihanalle hääparille! Ja paljon rakkautta jokaiseen päivään.