Hippi.

Joko voi perua puheitaan? Luin aikani kuluksi muutaman viimeisen päivitykseni ja voi ny helvetti. Hirveää märsäämistä! Anteeksi. Kyllä alkoi ihan tympiä. Nyt äkkiä joku roti tähän hommaan. Okei, alunperin tämä blogi oli minua varten, tosin toimii se vieläkin ajatusten selventäjänä. Minä ajattelen paremmin koneen kanssa. Mutta tiedän, että jostain syystä tällä blogilla on myös yllättävän monta lukijaa. Enemmän kuin nuo 16, jotka ovat sen tunnustaneet julkisesti. Joten pitäisi varmaankin alkaa vähän miettiä mitä sitä suustaan pästää. Tai siis sormista. Ettei karkoita kaikkia. Nyt minä lupaan, että skarppaan. En enää valita ja märsää, vaan kirjoitan iloisesti ja positiivisesti. (Ja sitten kun unohdan tämän, niin voitte taas muistuttaa.)

Niin. Nyt se puheiden peruminen. Sanoinko minä jossain vaiheessa, että tämä Koh Phangan ei ole minunlainen? Perustelin sen muistaakseni vielä sillä, että minä en ole hippi. No, jos hippi tarkoittaa pilven polttoa ja sitä, ettei käy suihkussa kovin usein, niin siinä tapauksessa ei tarvitse perua mitään. Minä en ole sellainen hippi. Mutta taidan viimein ymmärtää mitä se "Viihdyt siellä varmasti!" tarkoitti. Minä nimittäin viihdyn täällä. Nämä ihmiset ovat rentoja. Ilmapiiri tosiaan on erilainen, sellainen ihanan onnellinen. Huomasin sen heti, kun päästin omasta kiukusta irti.

Elin aivan upean päivä. Heräsin aamulla ja mietin, että mitä ihmettä minä teen. Jäänkö tänne vielä vai lähdenkö? Jos jään niin kuinka pitkäksi aikaa? Jos lähden, niin mihin? Pyörittelin vaihtoehtoja mielessäni pitkään, kunnes lopulta heitin kolikkoa. Eteenpäin. Samuille palaaminen olisi ollut vähän hölmöä, koska viisumi on kuitenkin uusittava ihan pian. Jos siis haluaa jäädä Thaimaahan. En ollut varma haluanko. Joten pakkasin tavarani mopon kyytiin ja ajoin nyt jo tuttua reittiä takaisin sinne mistä lautat lähtevät. Kävi niin sopivasti, että sinne minne minä olin menossa, kulkee myös yölaiva. Ja laivalta on suora bussikuljetus siihen oikeaan kaupunkiin. Olen sopivasti perilla päivällä, joten voi huoletta vielä eksyä, kun ei ole pimeää. Ostin yhden sellaisen. Tämä tarkoitti myös sitä, että minulla oli vielä kokonainen päivä aikaa seikkailla saarella.

Jätin tavarani jemmaan ja mopottelin takaisin sinne mistä aamulla lähdin. Kävin morjestamassa uusimpia kavereitani. Tutustuin illalla majapaikan rantabaarissa muutamaan norjalaiseen ja oli puhetta, että liittyisin seuraan ellen vielä jatka matkaa. Oletin, että seuraan saa liittyä tässäkin tapauksessa. Naurettiin taas aika paljon, kun viimein löysin krapulaiset tyttäret merestä. Ja se teki erityisen hyvää, naurulla on ihmeellinen voima.

Sitten päätin tehdä jotain, mitä joko katuisin todella paljon tai se vapauttaisi minut kaikesta kaunasta. Päätin ottaa sen riskin. Ajoin takaisin sille rannalle, josta murtuneena lähdin pari päivää aikaisemmin. Join kookosjuomaa nauttien ja katselin tuttuja paikkoja. Keinua, rantaa ja bungaloweja. Oli haikea, mutta hyvä olo. Keinuin hetken. Sitten kävelin rantaa pitkin baariin, jossa asuu sika. Siis sellainen ihan oikea jättimäinen sika. Tämä oli yksi syy, miksi minun oli pakko tulla takaisin. Halusin tavata tuon baarissa asuvan sian. Siellä se makasi maassa, ja kun lähestyin sitä varovaisesti ja tervehdin, se murahti minulle takaisin, mutta ei jaksanut edes silmiä avata. No, siellä oli kyllä aika kuuma. Myöhemmin se viipotti menemään pitkin pihaa ja huitoi pikkuiruisella hännällään. Hassu otus.

Mopoilin vielä lähikylän läpi ja katselin paikkoja. Pysähdyin norsujen kohdalla taas. Tällä kertaa menin katsomaan lähemmäksi. Pieni poika toimi oppaanani. Me taputtelimme norsua, joka ei tuntunut yhtään mukavalta, kuvasimme käärmeitä ja muita omituisia otuksia. En tiedä oliko se kuningaskobra pelottavin, sillä siellä käytävällä pomppi irtopupu! Krokotiilejä, apinoita, skorpioneja ja lisää käärmeitä. Poika otti minusta kauhistuneita kuvia milloin minkäkin ötökän luona, annoin banaania norsulle ja jollekin häkissä asuvalle olennolle, jota en edes tunnistanut minkään lajin edustajaksi. Olin tietysti aivan innoissani, varsinkin siitä norsusta, joka tökki minua kärsällään. Lopulta ajoin takaisin kaupunkiin. Luovutin moponi ja istuin hippipaikassa. Tällä kertaa sellaisessa terveellisessä. Join terveysjuomaa ja juttelin ihanien hippi-ihmisten kanssa. Oli tosi hyvä olla.

Niin siinä sitten kävi. Aivan viime hetkellä minä rakastuin tähän saareen. Ja jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, tulen tänne vielä takaisin. Kuka väitti, että minä en ole hippi?