sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Viimeinen.

Yksin vietetty kuukausi on aika lailla lopussaan. Palautin mopon ja pakkasin taas laukkuni. Niitä on aivan liian monta, kun ottaa huomioon, että minua on vain yksi kantamassa. Huomenna pitää päätyä satamaan, ostaa lippu, osata oikeaan paattiin ja päästä tuolle toiselle saarelle. Se on ajatuksena mukava, mutta tämä tavaroiden paljous ahdistaa. Yksin lähteminen pelottaa. Iho on palanut. Mahassa perhosia. En tiedä onko se jännitystä vai liian tulista ruokaa. Tämä epämiellyttävä tunne on niin tuttu. Juuri ennen muutosta tekisi mieli vain karata. Paeta paikalta ja juosta pois. (Kuvainnollisesti tietysti, en minä oikeasti juoksisi, kun kävellenkin ehtii ihan hyvin.)

On ollut hirvittävän vaikea hyväksyä, että minä ikävöin takaisin Suomeen. En niinkään paikkaan ja sääoloihin, mutta ystävien luokse ja tuttuun entiseen. Kolme kuukautta Thaimaassa kai vaikuttaa siihen, en tiedä. Tarvitsen jo muutosta, mutta sitten samalla se muutos juuri pelottaa. Niin kuin aina. Vuosi ei alkanut lainkaan niin kuin suunnittelin, mutta en tiedä onko se sittenkään huono juttu. Tämä vuosi on ollut vaikuttava. Vaikea ja pelottava, mutta ehdottomasti opettavainen.

En ole kirjoittanut Thaimaasta juuri mitään, koska tämä tuntuu välietapilta. Odotan ja haluan ihan muuta. Katselin jo lentoja Suomeen ja huomasin, että hinnoissa on eroa joskus yli tuhat euroa. Päivästä riippuen. Jos maltan odottaa juhannukseen, pääsen kaikista halvimmalla. Vaan enpä tiedä. Seuraava viikko tulee ratkaisemaan paljon. Matkustan oikealle paratiisisaarelle tuohon viereen, sikäli kun onnistun siirtymään tavaroideni kanssa oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan.

Erään ystäväni piti tulla tänne lomailemaan, mutta kertoi tänään päättäneensä jättää reissun väliin. Olin hirvittävän pettynyt, mutta se on tietysti jo tutuksi käynyt tunne täällä. Ymmärrän kyllä, päätös on varmasti oikea. Minähän tulin tänne vaikken varsinaisesti halunnut. Halusin Toyboyn luokse, mutta paikalla ei ollut niin väliä. Thaimaa ei ole se minun juttu. Helle ei ole minun juttu. Joten nyt tuntuu virheeltä se kaikki. Opettavaiselta virheeltä. Niistähän sitä oppii eniten. Toivottavasti tuo toinen saari tuo mukanaan jotain parempaa. Joka tapauksessa, silloin kun on vähän hakusessa, kannattaa muistaa tämä:

Start by doing what's necessary, then do what's possible and suddenly you are doing the impossible. (St. Francis of Assisi)
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti