Hulluin lause pitkään aikaan. Eihän tuollaista voi sanoa. Tai ainakaan siihen ei voi vastata mitään järkevää. Ja jos vastaakin, niin ei sitä välttämättä sitten kuitenkaan voi toimia niiden sanojensa mukaan. Ja silloin on tehnyt itsestään tahattomasti valehtelijan. Mitä jos ei vain tunnukaan hyvältä ystävältä? Ei sitä voi noin vain päättää. Haluan olla pääasiassa kaikille ystävällinen, mutta ei se tarkoita, että muuttuisin salamannopeasti parhaaksi ystäväksi. Olen tosi kriittinen sen suhteen, ketä päästän tuon rajan paremmalle puolelle.
Minä olen teini-iästä asti ollut sarjaseurustelija, joten erojakin menneisyyteen mahtuu enemmän kuin lemmikkejä. Yleisesti ottaen olen ihan hyvissä väleissä entisiin, mutta tietysti on ne muutamat kusipäät, joiden suuntaan ei halua edes sylkeä. Entiset poikaystävät tai hoidot eivät yleensä pääse ystäväpiiriini. (Ihana entinen poikaystäväni Aatu tekee myös tässä asiassa poikkeuksen sääntöön, mutta sellainen kaveri Aatu on. Poikkeusta poikkeuksien perään ja vähän edellekin.)
Jos on suhteessa ja kiintyy ihmiseen, niin ero voi ottaa koville. Mutta onko se sitten sen arvoista, että haluaa väkisin erota ystävinä? Ja pysyä ystävänä suhteen jälkeen. Hyvissä väleissä on tietysti parempi erota kuin huonoissa. Mutta jos toinen vaikka pettää, niin silloin ei tarvitse jäädä kiduttamaan itseään "hyviin väleihin". Ja eihän sitä siitä huolimatta tarvitse polttaa kaikkia siltoja takanaan. Joskus sellaiset ihan neutraalit välit voi olla parempi ratkaisu. Ainakin helpompi. Se joka päivä kaverina näkeminen saattaa oikeasti tuntua ihan yhtä pahalta, kuin silmitön vihaaminen.
Olen taas siinä tilanteessa. Erosin ja tiedän, että se on molemmille parempi niin. Mutta sitten samalla sisälläni huutaa hirvittävä ikävä. En minä halua sittenkään erota! En ollenkaan. Eihän se nyt niin kamalaa ollut. Uskon, että kaikki ongelmat voidaan vielä korjata. Itse asiassa kaikki ongelmat ihan selvästi johtuivat jostain ulkopuolisesta asiasta, ei meidän suhteesta. Kaikki meni pieleen alusta asti. Entä jos vielä yrittäisi kerran? Tällä kertaa puhtaalta pöydältä ja rehellisesti ja toista enemmän arvostaen.
Näitä ajatuksia minä taas mielessäni pyöritän. Tässä vaiheessa voi mennä peilin eteen, katsoa itseään syvälle silmiin ja antaa avokädellä voimakkaan läimäytyksen omaan poskeen. Ä l ä o l e i d i o o t t i.
P.S. Tämä päivitys pitää sisällään useita eri asioita, liittyen useisiin eri ihmisiin. Kirjoitin yleisellä tasolla ja poimin ajatukset irti asiayhteydestä useammin kuin kerran. Joten ei kannata tehdä johtopäätelmiä. Assumption is the mother of all fuck-ups.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti