Tapahtumia.

Tapasin tosiaan Marcellon uudestaan aivan niin kuin lupasin. Kävimme näiden italialaisten kanssa syömässä huonossa ravintolassa. En ollenkaan muistanut miten upeaa on käydä syömässä italialaisten kanssa. Se on ihan erilaista, kuin kenenkään muun kansan. Kaikki tilaavat jotain, lautaset laitetaan keskelle pöytää, jokainen saa syödä kaikkea mitä haluaa ja yleensä miehet maksavat. Vieraatkin ihmiset tuntuvat tuon syömähetken aikana tutuilta. Ollaan yhtä suurta perhettä. Se oli erityisen tervetullut hetki minun nykyiseen, melko yksinäiseen arkeen.

Illalla ajoimme kepeillä kulkevan Marcellon kanssa lavataksilla Lamaille, sillä siellä oli suomalaisen Tomin syntymäpäiväjuhlat. Taksin kyydissä oli venäläinen nuoripari. Kumpikaan heistä ei puhunut sanaakaan englantia. Käsittämätöntä. Jotenkin sitä olettaa, että 2000-luvulla asiat olisivat toisin. Ja että englanti alkaisi olla jo melko globaali kieli. Mutta ei se ole. Omituista. Melkein yhtä omituista kuin se, että edellisestä huolimatta onnistuimme keskustelemaan koko tuon taksimatkat. He olivat juuri menneet naimisiin, eli ilmeisesti häämatkalla täällä.

Juhlat olivat vahvasti alkoholipitoiset, niin kuin suomalaiseen tyyliin kuuluu. Marcello katseli kauhuissaan, kun yksi sankari jouduttiin auttamaan vessaan ja takaisin pöytään, kun ei oikein jalat enää pitäneet. (Ja pöytään päästyään hän tietenkin otta heti lisää juotavaa.) Tervetuloa Suomeen! This is the finnish way. Myöhemmin kuulin, että yksi thaikkunainen oli tehnyt pikku kepposen ja laittanut miesystävänsä ja tämän kyseisen hoippuvan kaverin juomaan bonuksena myös huumausaineita, joten sekavuus selittyy osittain sillä. Mietin vain, että onneksi minun ystävät ovat parempia.

Seuraavan päivän makasin täysin äänettömästi kotona. Ei ollut sitä juhlinnasta johtuvaa heikotusta lainkaan, mutta ääntä ei enää tullut ollenkaan. Olen nyt pari päivää kähissyt hirvittävällä vinkumisäänellä. Tietysti yksin ollessa ei tarvitse kauheasti jutella, mutta koko viikko on siis mennyt pääasiassa sairastaen.

Vaan jotain kuitenkin - olen myös virkannut! Tein itselleni sellaisen hirmu hienon pannan, jolla saa hiukset näppärästi pysymään ojennuksessa mopollakin ajaessa. Panta myös suojaa päätä auringolta. Siitä tuli niin hieno, että päätin virkata niitä lisää sillä tajusin, että tällä tavalla minä saan myös tienattua lentolipun takaisin Suomeen. Olen jo saanut monta tilausta ja olen siitä erityisen onnellinen.

Ja nyt tulee se tärkeä juttu. Jos ja kun haluat tilata tuollaisen erityisen hienon pannan itsellesi ja samalla kartuttaa matkakassaani mahdollistaen livelaatuaikaa kanssani, niin se on täysin mahdollista ja erittäin helppoa. Nimittäin tilaamalla! Kuvia pantoihin löytyy TÄSTÄ painamalla. Menen tänään lainaamaan Jennin päätä, että saan sellaisia käytännön kuvia, jotka lisään tuolle sivustolle. Olen innostunut. Ole sinäkin! (Ja jos et halua tavata minua, niin pantoja voi tilata silti. Osto ei velvoita mihinkään muuhun.)