En ole koskaan ennen maksanut ruokakauppaan niin suurta laskua. Talutin upouutta polkuyörääni kohti kassaa. Takuutodistus oli pussissa, joten laitoin sen liukuhihnalle muiden ostosten seuraksi. Kassaneiti hoiti hommansa, mutta kun tuli aika kertoa hinta, tyttö vain tuijotti konettaan. 383,19 euroa ei tuntunut oikealta hinnalta banaaneille, omenille, salaatille, kurkulle, ja jollekin pienelle pussille. "Meniköhän tuo hinta nyt ihan oikein..." Hymyilin ja sanoin, että meni kyllä. Se on tämä polkuyörä tässä, joka maksaa. Osoitin taluttamaani esinettä ja nauroin sisäisesti aika paljon. En vahingoniloisesti, vaan koska se tilanne oli vain niin hauska. On aina ihana hämmentää ihmisiä, mutta tämä oli kyllä paras. Miten joku ei huomaa, että talutin polkupyörää? Sain niin paljon tuijotusta, että tunsin itseni hieman oudoksi siellä helelmäosastolla. Vai luuliko tyttö, että se oli minun jo valmiiksi? Että en vain halunnut jättää pyörääni kaupan pihaan? Kyllä myyjää itseäkin nauratti, kun tilanne siitä vähän avautui.
Mutta se on kyllä sanottava, että hyvin menee! Aivan mahtava pyörä. Ja niin kaunis! Tein ehdottomasti oikean valinnan. Parasta pyörässä on kuitenkin se, että voin ajella aivan hiljaa. Ei kuulu minkäänlaista tikitystä, pyörä rullaa melkein polkematta ja täysin äänettömästi. Niin mahtavaa, vaikken vielä käytännössä päässytkään kokeilemaan kovin suuria määriä. Mutta silti, minä olen polkupyörän omistaja. :)
(En kyllä ikinä käytä hymiöitä, koska minusta se on liian puhekielimäistä, mutta nyt laitoin sen. Olen niin äärettömän iloinen tästä uudesta matkantekovälineestä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti