Muiden nurkissa pyöriminen puolestaan on tuonut elämääni uusia ihmisiä. Eilinen ilta grillauksineen uuden vieraan ihmisen luona venähti aamun tunneille. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Juoma oli hyvää ja sitä oli liikaa. Seura oli hyvää, ja siitä seurasi paljon naurua. Mukana menossa oli myös yhdet uskomattoman ihanat hörökorvat.
Tänään sain avaimet Mukavan Mikon luokse. Koska kuskini ei yllättäen ollutkaan aamulla ajokunnossa, Mukava Mikko tuli hakemaan minut autollaan, ja sitten haettiin tavaroita kellaristani. Jatkoin siitä töihin iltavuoroon. Matkalle osui päivän hellyyttävin hetki, kun sorsaperhe ylitti tietä. Emo ja neljä puolikasta sorsaa viipottivat hurjaa vauhtia kohti lampea. Ei aivan suojatiellä, mutta hyvin lähellä sitä. Kaikki autot antoivat kohteliaasti tietä.
Otin viime viikolla ensimmäinsen suuren askeleen kohti unelmaani. No, en kovin suurta, mutta ensimmäisen virallisen, joten kai se siksi on merkityksellinen. Sain nimittäin kaksi rokotusta. Intiaan on hyvä vähän varautua fyysisesti. Että kai sitä nyt sitten ollaan ihan oikeasti taas matkalla. Välittömästi iski se perinteinen paniikki, joka tulee aina vähän ennen mitä tahansa muutosta. Mahaan muuttaa ontto olo ja mieli on vakuuttunut, että en minä voikaan sitten kuitenkaan. Voitin tämän fyysisen oireen yllättävän noeasti, ja sanoin hoitajalle: "Anna mennä vain!" Sitten käärin hihat ja otin ihon alle kaksi ikävännäköistä piikkiä. Urheasti.
Täytyy kyllä sanoa, että tämä on ollut hämmentävin kuukausi todella pitkään aikaan. Muutoksen vauhti tuntuu vain kiihtyvän, mutta se on tietysti ihan hyvä vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti