Minulla on ongelma. Tiedän hyvin, että ongelma on nimenomaan minun, vaikka kyseisen ongelman aiheuttaakin toinen ihminen. Olen kohta vuoden yrittänyt sietää. Löytää edes jotain positiivista, nähdä asia mahdollisimman monelta eri kannalta. Mutta ei. Meidän arvot eivät yksinkertaisesti vain kohtaa. Itse asiassa meidän mikään ei kohtaa, paitsi mielipiteet ja hyvin vastakkaisesti. Se on uuvuttavaa. Varsinkin minulle, jonka arvoihin kuuluu se toiselle hyvän tekeminen. U u v u t t a v a a. Jo pelkästään sen vuoksi, että ajoittain on pakko olla kyseisen ihmisen seurassa, mutta enemmän tietysti siksi, että minulla on luontainen tarve olla rehellinen ja avoin. Tekisi niiiin tavattoman paljon mieli sanoa, että "Hei anteeksi, minulla on paha ongelma. Minä en voi sietää sinua. Osaisitko neuvoa mitä voisin tehdä asialle, sinä kun tunnut tietävän kaiken muunkin?" Mutta en voi sanoa niin, sillä sehän olisi hirvittävän loukkaavaa. Joten puren huulta, ettei vaan karkaa minkäänlainen sammakko. Aika monesti on jo pienen pieni räpylä väkipakolla tunkenut huulien välistä, mutta imaisen sen aina heti välittömästi takaisin. Nyt ollaan kuitenkin jo siinä vaiheessa, että välttelen alkoholia kyseisessä seurassa, sillä alkoholi tunnetusti öljyää huulisaranoitani ja sammakkoyskös on taattu. Kaikesta päätellen en ole yksin ongelmani kanssa, mutta minun persoona ei jaksa hymyillä päin naamaa, vaikka taskussa käsi näyttääkin keskisormea. Tämä on siis minun ongelma. Onko kellään mitään neuvoja? Itse olen... No, neuvoton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti