Kissa.

Tämä on ensimmäinen kerta todella pitkään aikaan, kun minulla ei ole kissaa, tai mitään muitakaan lemmikkejä. Olen siitä itse asiassa aika iloinen. Niin paljon kuin rakkauttaa lemmikeiltä saakin, kyllä tämä eläimetön elämä on vaan niin paljon helpompaa. Mutta ei se sinänsä muuta fiiliksiä. Yhä vain pidän eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Ja tällaiset kuvat vaikuttavat minuun yhä vain paljon. Awww...
(En tiedä kenen kuvaa lainasin. Toivotaan, ettei haittaa.)

Meidän takapihalla käy kaksi kissa. He käyttävät pihaa hiekkalaatikkonaan, vaikka siellä on vain ruohoa. Valkoisessa on laikkuja, toinen on kokonaan musta. Ja se musta on hyvin paljon rohkeampi, kuin se toinen. Pari päivää sitten poika tuli meille kylään. Se kerjäsi rapsutuksia pihassa, ja lopulta livahti keittiön puolelle. Hetken ajan mietin, että voisin ihan hyvin ottaa tänne jonkin lemmikin. Onneksi tulin järkiini.

Haluan silti oikean oman kodin, kivipuutarhan, Onni-koiran ja Unto-kissan. Se ei vain sovi nyt tähän elämään. Eikä tähän maahan. Sanotaan, että sitten kun olen julkaissut kolmannen kirjan, voisi olla oikea aika. Mukava tavoite sinänsä. Ensimmäinen kirja on ensimmäinen kirja, se on tavoite itsessään. Toisen jälkeen voisin vahvasti harkita kodin hankkimista. Siis sellaisen oman ja pysyvän. Kolmas olkoon sitten merkkinä sille, että olen valmis lemmikkeihin. Olenko sitten neljännen kirjan jälkeen valmis ihan oikeaan suhteeseen? Kunnolliseen aviolliseen mieheen, sellaisen pysyvään, ei vain Toyboyhin? Ehkä.

Kissat ovat silti suosikkejani juuri tällä hetkellä. Jotenkin niissä kiteytyy niin hienosti kaikki ylimielisen kakkiaisen ominaisuudet, mutta sillä sellaisella hirmu viehättävällä tavalla. Tässä hyvä esimerkki siitä.