Lauantaina heräsin jotenkin häiriintyneen aikaisin ja aloitin hommat. Maalasin loput seinät kertaalleen ja sitten suihkun kautta ruokakauppaan, josta kodin kautta bussilla sinne mystiseen shoppailutaivaaseen. Tai helvettiin, riippuen siitä kumpaa joukkuetta kannatat. Itse koitin hoitaa ostamiset mahdollisimman nopeasti. Tiesin täsmälleen mitä tarvitsin ja melkein kaiken sen sain. Viikonloppu on täällä perheaikaa, joten arvatenkin siellä oli pari perhettä seuranani. Kaukana taivaasta siis.
Illalla kävin tutustumassa paikalliseen yöelämään, siis siihen samaan kylän ainoaan baariin. Sain tuoppini ja kävelin yhden pöydän ohi, jossa istui kaksi hyvin irlantilaisen näköistä miestä. Harvinaisuus näillä seuduilla. Toinen heistä pysäytti minut. Samaan aikaan lavalla esiintynyt artisti saattoi myös vaikuttaa asiaan, mutta en kuullut tai ymmärtänyt sanaakaan tuon miehen puheesta. Mies tapitti suoraan silmiin ja kysyi samoja asioita yhä uudestaan. Lopulta oli pakko kysyä, että puhuuko hän englantia. Toinen kavereista näytti peukkua. Juu, puhuvat ihan oikeasti englantia. Sen toisen puheesta sain vähän enemmän selvää, kun esiintyjä lopetti, mutta tämän toisen mokellus jäi minulle yhä mysteeriksi. Ilmeisesti näytän kovasti joltain Steve nimiseltä pelaajalta. Laji oli ehä rugby.
Pääsin kotiin turvallisesti, sillä tämä hieman selkeämmin puhuva saattoi minut melkein ovelle saakka. Ja koska tiedän, että Nalle nukkuu aina ikkuna auki siinä alakerrassa, uskalsin ottaa tuon saattajan mukaani. Ehkä olen liian epäluuloinen. Italiassa menin pelottomasti miten sattuu ja missä vain. Jostain syystä minut on täällä peloteltu pilalle. Ehkä se johtuu siitä miten eri tavalla ihmiset käyttäytyvät. Kukaan ei edes katso silmiin, varsinkaan jos on kassalla tai baaritiskillä töissä. Tylyä ja kylmää ja välinpitämätöntä. Ehkä siitä syystä kuvittelen näiden ihmisten olevan pahempia, kuin lipevät italialaiset.
Olin aivan innoissani, koska sain niin hyvät kämppikset. Nalle esimerkiksi vaihtoi vessaan lampun (olen liian lyhyt) ja ruuvasi takkikoukun oveeni (olen liian voimaton). On hyvä asua suurien ihmisten kanssa juuri tällaisten tilanteiden vuoksi. Ja tuntuu oikeasti paljon turvallisemmalta. Mietin, että kävipä hyvä tuuri, että sain juuri nämä kämppikset, mutta ilmeisesti tämä talo on ollut ennen minua kovin hiljainen. Muusikko sanoi eilen, etteivät he juuri koskaan puhuneet mitään toisilleen, ja saattoi mennä päiviä etteivät nähneet. Mutta nyt, melkein aina jos menen keittiöön, niin joku tulee sinne myös juttelemaan, ja kohta toinenkin. Se on mukavaa.
Nyt kun ensimmäinen oikea baariviikonloppu on selvitty hengissä läpi, niin voi hyvillä mielin rauhoittua ja harjoitella arkielämää. Aloittaa opiskelu oikein kunnolla ja nauttia vapaa-ajasta. Ostin eilen lukulampun, joten nyt voin lukea iltaisin sängyssä - jos siis joskus luulen jaksavani pysyä valveilla vielä siinä vaiheessa, kun pimeä tulee. Nämä ovat kuitenkin niitä pieniä asioita, joita ei tajua arvostaa ennen kuin niitä ei ole. Pöytälamppu ikkunalaudalla, sängyn vieressä. Yölamppu, miten mahtava keksintö! Harmi vain, ettei minulla ole luettavaa.
Täällä on nyt vuoden paras aika. Syyskuu on ilmeisesti Irlannissa se vuoden paras kuukausi. Aurinko paistaa kuumasti ja ihmiset kulkevat kesävaatteissa. Täällä on lähes hellelukemat, sellainen hyvä suomen kesä. Jos syksyn pimeys ja koleus nyt ahdistaa Suomessa, niin tämä on ehdottomasti se paikka missä pitää silloin olla. Ihan vinkiksi. Kunpa olisin tajunnut tämän aikaisemmin. Tämä olisi nyt hyvä paikka Toyboylle, sitä kun raastaa aina Suomen syksy. Mutta jälkiviisaana on turha neuvoa. En tiennyt sitä, joten Toyboy synkkäilee Suomessa ja minä ikävöin Irlannissa. Sellaista se elämä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti