Olen vähän sairastellut. Tärisin horkassa paksun peiton alla lähes umpijäätyneenä, kun ohimolta valui hikipisara silmään. En ole tainnut koskaan kuumeisena oikeasti hikoilla niin paljon, että oikeasti saisin irti valuvia nestepisaroita. No nyt on sekin kokeiltu. Ei tarvitse toiste enää. Nuo Irlannin pöpöt kävivät kiinni kovalla voimalla. Minulla ei ollut minkäänlaista vastustuskykyä niille. Epäreilu taistelu. Olisi kai pitänyt syödä enemmän multaa lapsena. Tai ryömiä jossain kakkalätäköissä. Vitamiinitkin unohtui Suomeen, niin mennään nyt sitten ilman. (Ihan kuin siellä olisin ollut jotenkin terveellisempi. Höpö höpö.)
En tiedä johtuuko se olosta, vai kaksi päivää kestäneestä sateesta, mutta jotenkin on mieli taas ollut ihan maassa. En käsitä sitä. Täällä on niin apea yleisvire. Se on kai tarttunut minuun noilta nyrpeiltä paikallisilta. Jotka eivät siis ole irlantilaisia, vaan lähinnä puolalaisia. Niitä on täällä yli satatuhatta. Kukaan ei hymyile, eikä varmasti katso silmiin. Puolalaisen tunnistaa yrmeästä, ilon ja toivonsa menettäneestä ilmeestä ja siitä, että mukana on lauma lapsia. Nainen on aina raskaana. Ilmankos niitä on niin paljon, kun lisääntyvät pupujen lailla.
Pupuista puheen ollen, nyt on rikottu ennätys. Viime viikolla näin 4 pupua samalla työmatkalla. Niitä on täällä ihan kaikkialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti