Kirje.

Hyvää huomenta! Huomen on hyvä, vaikka en nukkunut yöllä kovin paljon. Heräsin taas kolmelta pyörimään, annoin periksi, hain syömistä ja avasin koneen. En omasta mielestäni edes stressaa nyt, eikä mikään paina mieltä. Mutta uni se ei vaan tule, eli joku juttu nyt jotenkin kaihertaa. En vain ole vielä keksinyt, että mikä se mahtaa olla.

Et voi olla onnellinen, jos asiat joihin uskot, ovat erilaisia kuin asiat, joita teet.

Miten sitä aina osuukin silmiin niin viisaita sanoja silloin, kun niitä eniten tarvitsee. (No tietysti, koska Universumi tietää ja osaa.) Jäin miettimään omia uskomuksiani ja tekojani. Ne ovat tällä hetkellä aika hyvin sovussa. Olen taas kirjoittanut kirjaa aivan valtavasti, joten ainakin sen osalta teot tukevat kirjailijaksi haluamista. Ja toinen, keskikehoon liittyvä haave, on myös toteutumassa, kunhan jaksan puolisen vuotta odottaa. (Ei, en ole raskaana. En todellakaan.) Asiat ovat siis aivan oikealla tolalla. Niin no, minä kyllä olen tosi onnellinenkin, että sikäli. Mikään mainituista ei siis selitä unettomia öitä.

Aivan minä hetkenä tahansa ovikello soi ja Remontti-Pekka tulee korjaamaan lattian ja rakentamaan minulle uuden seinän. Ja lupasi se tuon "tuuletusluukun" korjata myös. Minä sitä yksi päivä vähän testasin ja koko hoito jäi käteen. Näppäränä tyttönä tietysti teippasin sen jeesusteipillä takaisin seinään, mutta toivon että Pekalla olisi siihen jotain sopivampaa ja vähemmän näkyvää vaihtoehtoa.

Minä kirjoitin kirjeen tulevaisuuteen. Tällä kertaa en itselleni, vaan sille joka avaa tuon seinän seuraavan kerran. Tulevaisuuden asukkaalle. Kerroin itsestäni ja tämän päivän uutisista ja tästä asunnosta, kuten niistä Perhosjuhlista. Pyysin kirjeen saajaa ottamaan minuun yhteyttä. Ja jos en enää ole hengissä, mutta tavattoman kuuluisa, pyysin häntä hommaamaan tämän talon seinään sellaisen "Tässä asui kirjailija ilona."-kyltin. Tuo kyltti oli kyllä Annen idea. Sekin oli yöllä koneella, tosin Buenos Airesissa ei ollut silloin yö.
Joka tapauksessa, toivon että kirje löydetään vasta monien kymmenien vuosien kuluttua. Toivon myös, että sen löytää sellainen ihminen, joka osaa arvostaa elettäni, eikä joku tylsä duunari, joka näkee vain palan paperia ja kirjoittaa sivun toiselle puolelle mittoja litteä lyijykynä rasvaisessa kädessään. Parasta laittaa tuo kirje rullalle ja nauha sen ympärille. Ainakin silloin se huutaa tärkeydensä puolesta enemmän.