Unettomuus.

Harrastatko sinä öistä ulkonahiippailua? Minä harrastan. Päätin sen viime yönä, kun ensin pyörin unettomana kahteen saakka, kunnes lopulta annoin periksi ja nousin ylös. Valvotaan sitten. Sen jälkeen luonnonvoimia uhmaten kävelin pitkin pimeitä katuja. Vihmova tuuli oli kaataa kumoon ja sade piiskasi naamaa. Se oli aivan mahtavaa! Täydellinen rangaistus. Okei, tällä kertaa minä kävelin, koska piti mennä aamuyöllä töihin, mutta olisin voinut tehdä sen määränpäättömästikin.

Jokainen meistä tekee virheitä, mutta eilen olin ensimmäisen kerran sitä mieltä, että tämä työpaikka ei ole minua varten. Oikeastaan olen edelleen sitä mieltä. Tai sanotaan, että tämä työ ei ole minua varten. Paikassa ei ole yhtään mitään vikaa. Mutta minunlainen ihminen tarvitsee onnistumisentunteita. Täällä täydellinen onnistuminen on sitä, että asiat menee niin kuin kaikki olettaakin niiden menevän. Ja jos ei mene, siitä tulee välittömästi tukkapöllyä. Kiitos hyvästä työstä on se, että kukaan ei vittuile sillä kertaa. Ei mitenkään erityisen mieltä ylentävää. Tätäkö se asiakaspalvelu on? Uskoisin, että sama ongelma tulee vastaan missä tahansa asiakaspalvelutyössä. Alalle tarvitaan sellaisia moniosaajia, jotka sosiaalisuudestaan huolimatta ovat limaisia tefloneita. Liukkaalla suojakelmulla varustettuja ihan kaikenkestäviä sissejä, jotka eivät tuo töitä kotiin päänsä sisällä.

Minä en ole sellainen. Minä olen sellainen toisenlainen, joka surustuu ja valvoo sitten kokonaisia öitä ja useita päiviä putkeen ihan vain koska epäonnistuminen ottaa niin päähän. Mutta ei se ole pelkästään huono asia. Siis tuo silmitön valvominen. Tietyn väsymysrajan ylityksen jälkeen ajatukset ovat hyvin selkeitä. Kaikki on hitaanpaa ja ylimääräinen hälinä päässä jää vain pois. Parhaat ideat tulevat yön hämärinä tunteina. Ja ilmeisesti myös myrskyssä kulkiessa. Olisipa ollut jonkinlainen talletin mukana matkassa, olisin papattanut kaikki ne upeat ajatukset ääneen. Enää en muista kovinkaan montaa huippuoivallusta.

Se on jännä, aina työmatkalla mietin näkemääni ja suunnittelen kirjoittavani aiheesta blogiin, mutta en ikinä muista mitään juttuja myöhemmin. Turhauttavaa. Pitäisi oikeasti hankkia sellainen sanelukone. Osaisikohan Joulupukki tehdä sellaisen? Olisiko minulla sellainen jo valmiiksi? Löydän kotoani jatkuvasti asioita, joita en muista omistavani - saattaisin hyvinkin löytää myös tuollaisen laitteen. Aika kaukaa haettu, mutta ainahan sitä voi toivoa.

Päiväunet tekisi nyt hyvää. Ja ehkä yöunet heti siihen perään.