Hermolihasjärjestelmän, hengitys- ja verenkiertoelimistön, endokriinisten muuttujien ja terveydellisten tekijöiden adaptaatiot yhdistettyyn voima- ja kestävyysharjoitteluun: voima ja kestävyysharjoituksen suoritusjärjestys.
Selkeää yliopistokieltä. Olen lukenut sen monta kertaa, enkä vieläkään tiedä, mitä siinä sanotaan. Tulee vain mieleen se puppulausegeneraattori.
Jostain syystä kuvittelin, että kestävyyttä mitataan ajallisesti. Katsomalla siis, että kuinka pitkään kestät. Olin varannut aikaa runsaasti, mutta sitä ei todellakaan tarvittu. Kun sain mittarin rintaan ja sukellusnaamarin päähän, alkoi polkeminen. Se oli ihan helppoa aluksi. Vastusta lisättiin tasaisin väliajoin. Oikean käden sormella osoitin seinän taulukosta miten rankkaa se homma oli ja vasemman käden sormesta otettiin verinäytteitä. Nyt sormenpää on täynnä punaisia pisteitä, koska minun iho päätti tukkia aina sen edellisen kolon, eikä suostunut antamaan uutta näytettä.
Sitten ihan yhtäkkiä se homma kävikin tosi raskaaksi. Voi perse. Minun kuntoni on naurettavan huono. Olisin varmasti jaksanut polkea pidempääkin, en ollut lähelläkään pökertymistä, mutta jalat eivät yksinkertaisesti polkeneet tarpeeksi nopeasti. Se yksi numero siinä laitteessa kun ei saanut mennä alle 70. Jaloista vain loppui voima ja oli pakko luovuttaa. Säälittävää. Kestävyys kaatui lihaksen puutteeseen. (Amatööritulkinta tilanteesta.) No jos ei muuta, niin ainakin minulla oli hienot urheiluvaatteet päällä.
Luulin myös, että urheilu väsyttää. Ehkä tarvitsee olla urheilija, että osaa väsyä rasituksesta. Minä olen mennyt jo kolmesti nukkumaan tänä yönä. Ensin pyörin tunnin ja annoin periksi. Sitten maalasin keittiössä oksaa ja kehyksiä ja muita juttuja. Alkoi väsyttää, joten menin nukkumaan. Pyörin sängyssä tunnin ja annoin periksi. Sitten piirsin Verikostokuvaa ja luin yhden kirjan loppuun. Alkoi väsyttää, joten menin taas nukkumaan. Aikani sängyssä pyörittyäni tulin tähän koneelle kirjoittamaan. Miten tuo nukkuminen voi olla nykyään niin haastavaa? Ehkä vika on siinä, että nukun yksin? Viikonloppuna nukuin kyllä erityisen hyvin, kun oli ihana Nallekarhu vieressä.
Ja nalleista puheen ollen - minun lukioaikaisen ystävän pojasta on tullut kuuluisa, lue vaikka tästä. Aika hieno juttu! Ei siis se kuuluisuus, vaan se mistä huomio on tullut. Hyvä Otso!
Nyt menen taas yrittämään nukkumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti