Tajusin, että uutta ei voi aloittaa ennen kuin lopettaa entisen. Aivan kuin oivalluslamppu olisi syttynyt pääni päällä. Kaiken typerän tapahtuneen innoittamana keräsin kaikki viimeisetkin itsekunnioituksen rippeet ja laitoin ne pakkaseen odottamaan tulevaa viikkoa. Nyt muuten nollataan. Sitten tilasin naapurista tilapäistä hoiva-apua rakkaudenpuutostilaani. Että piti sitten ihan syvimmän montun kautta ottaa tämä lähtö uuteen nousuun. Mutta hei nyt ollaan taas oikealla uralla!
Minulla on aivan kamala ikävä kirjoittamista. En tarkoita tätä turhanpäiväistä jauhamista blogissa, vaan sitä ihan oikean kirjan kirjoittamista. En vain ole ehtinyt. Se homma vaatii tietynlaisen fiiliksen ja kun se sellainen päälle puskee, olisi liian tuskallista lopettaa esimerkiksi siksi, että pitää mennä töihin. Joten olen odottanut vapaa-päivää. Jostain syystä kaikki minun vapaat ovat kuitenkin tuhraantuneet nukkumiseen, flunssaan, siivoamiseen ja rästihommiin. Siihenkin on tulossa muutos. Kun lokakuu koittaa... Hetkinen. Se koitti tänään. Jopas. Se on tänään, kun alkoi uusi elämä!
Muutokseen auttaa suuresti myös se, että sain eilen uuden lampun. Se on juuri sellainen ruma vihreä lasilamppu, mikä on aina kaikissa amerikkalaisissa elokuvissa kirjastojen pöydillä. Aito kirjailijalamppu! Nyt minulla on aivan kaikki mitä tarvitsen. Lampun lisäksi minulla on oikolukija, oikonumerolukija ja tämän illan jälkeen nyt myös manageri. Ja heppu, joka osaa Facebookin. En oikein tiedä miten se tähän kuvaa menee, mutta pyysin häntä tekemään minusta kuuluisan. Kaveri on kuitenkin ihan vasta valmistunut ja kaikkea. Oikeastaan haluaisin vain kirjastani kuuluisan, sillä itse en hanskaa noita juttuja ollenkaan. Huomio ahdistaa. Mutta ehkä se ei ole vielä tämän päivän ongelma. Katsotaan nyt ensin mitä ihmiset saavat aikaan, kun heille antaa siihen mahdollisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti