Positiivisuutta.

Elämä on kuin palapeli. Sellainen 10000 palainen. Välillä tuntuu, että kun yrittää epätoivoisesti etsiä oikeanlaisia paloja ja koota peliä yhteen pala kerrallaan saadakseen edes jonkinlaista kuvaa kasaan, niin joku tulee ja kippaa saavillisen uusia paloja siihen samaan läjään. Ai niin joo... Niitä palapelejä on monta erilaista yhtäaikaa elettävänä ja palat tietysti toisiinsa sekoittuneena. Elämässä on niin monta kuvaa.

Kun tänään töissä olin salaa laittamassa viestiä Suosikkikuskilleni sillä miesystävällisellä ohjelmalla, niin ihan yllättäen tyyppi soitti minulle. Hirmu hämmentävä hetki, mutta siellä se oli langan toisessa päässä omana suloisena itsenään. Tosin se suloisuus täytyi kyllä ottaa mukaan ihan muistin pohjalta, meillä kun ei vielä ole kamerayhteyttä autoihin. Mikä on sinänsä kyllä aivan erityisen hyvä asia, nimimerkillä 'Yövuorossa on ihan OK olla pyjamassa'. Mukava oli jutella, poju kun jotenkin kummallisesti tuntui heti alusta asti hirmu tutulta, vaikka eihän me tunneta ollenkaan. Mutta onneksi senkin voi korjata. (Ja tarkoitan nyt nimenomaan tuota jälkimmäistä tuntemista, sen minä korjaisin.)

Anne muutti Buenos Airesiin, Söpöliini lensi Singaporeen ja Pumpuli ottaa aurinkoa Espanjassa. Mutta ilona se vaan täällä kotosuomessa porskuttaa myrskyssä ja ostaa toppatakkeja. Voi elämä miten ärsyttävää. Puutkin ovat alkaneet vihoitella. Tänään töihin polkiessa kaksi kertaa kopsahti lehti otsaan. Luulisi, että ilmassa leijailevat pikkulehdet ovat kevyitä ja pehmoisia, mutta vielä mitä. Sen verran kovaa kopsahtivat molemmat vieläpä samaan paikkaan, että epäilin otsaan kasvavan kuhmun. Hoin itsekseni koko matkan 'Syksy on minun lempivuodenaika. Syksy on minun lempivuodenaika. Syksy on minun lempivuodenaika.' Ei mennyt läpi. Minä haluan sinne Madagascarille!

Olen ollut vähän surullinen tässä muutaman päivän. Entinen tiimikaveri kuoli. Emme olleet kovin läheisiä, itse asiassa en pitänyt mitään yhteyttä enää pariin vuoteen. Mutta se ei johtunut tästä kaverista, vaan niistä parista muusta tiimiläisestä, joiden takia koko koulu oli aikamoinen kirosana hyvin pitkään. Jos olisimme olleet läheisiä, ehkä tämä uutinen ei olisi tullut niin yllätyksenä. Ehkä se olisi järkyttänyt vähemmän. Minä kuitenkin pidin Hobitista hyvin paljon ja siksi suruni oli erittäin aitoa.
On yhä.

En voi kuitenkaan katua valintojani. Jotkut ihmiset vain jäävät pois elämästä. Olen siitä huolimatta haalinut ympärilleni upeita kestoihmisiä. Ennen muuttoa Anne kävi ovellani vielä viimeisenä päivänä ja toi minulle joulukalenterin luukun. (Tälle on järkevä selitys.) Söpöliini soitti minulle vielä lentokentältä, juuri ennen koneeseen menoa. Aatu muutti suunnitelmiaan vain minun ja uusien kenkieni takia. Pätkä piilotti suklaalevyn kaappiini kun kuuli, että minulla on murheita. (Suklaa auttaa, se on tieteellisesti todistettu.) Minä olen pidetty ja se on maailman paras tunne.

Minäkin kyllä pidän tosi paljon.