Lapsia ja leluja.

Päätin tarttua heti härkää sarvista ja noudattaa omia ohjeitani. Tapaan (ainakin) yhden luovan ihmisen viikossa ja otan vastaan palautetta. Mikä on hyvää, mitä voisin parantaa. Tänään tapaan entisen kämppikseni, also called Kuparinappi. Äärettömän luova kaveri, joka jakaantuu minä hetkenä hyvänsä. Tämä taitaa olla niitä viimeisiä mahdollisuuksia tavata vanhaa ystävääni entisellään. Kesällä hän on sitten jo äiti.

Aika moni muukin tuttavani lisääntyy. Töissä ja muuten vain elämässä. Kaikkea hyvää heille ja heidän valinnoilleen. Ihanaa että ihmiset, jotka haluavat lapsia, saavat lapsia. Ja kiva, että ne jotka saavat lapsia yllätyksenä, haluavat niitä myös. Siitäkin huolimatta tänä aamuna kiitollisuudenaiheita luetellessani listalla oli: Kiitos etten ole raskaana. Toisin kuin näille nyt lisääntyville, minulle se olisi painajainen.

Sanoin ennen aina, etten pidä lapsista. En ole koskaan halunnut lapsia. Nykyään pidän kyllä muutamista tietyistä. Italialainen ystäväni on tehnyt jo kaksi syntisen suloista puoli-italialaista poikalasta. Sitten on se vauva, joka oli luonani käymässä ja nauroi sylissäni. Serkulla on lapsi, jonka hän tunki syliini täysin varoittamatta, ja joka siitä innostuneena halasi minua. Vielä olisi yhdellä kaverilla potentiaalinen mukava vauva, mutta olen nähnyt sen vain vilaukselta, joten en osaa muodostaa mielipidettä siitä vielä. Voin ilokseni todeta, että kukaan edellä mainituista äideistä ei menettänyt itseään. Saivat äitiyden hyvänä lisänä, mutta eivät muuttuneet sellaisiksi ärsyttäviksi pullamössöoksetuksiksi. Niin käy joskus.

Laitan taas linkin, joka sai minut nauramaan, mutta myös hieman pelkäämään.
Hei nyt oikeesti, monisilmäinen pupu?!