Merkki.

Tänään oli uuden loppuelämäni ensimmäinen päivä. Se ei eronnut kovinkaan paljon edellisistä, mutta muutoksen huomasi silti. Siis minä itse huomasin, sillä se muutos tapahtui minussa itsessä, ajattelussa. Minulla oli hyvä päivä.

Uusi Anna lenkkeili kylään, ja sitten lähdin itse samaa matkaa keskustaan. Pyörähdin askartelukaupassa. Se oli uutta, lähes spontaania. En edes kiinnittänyt huomiota ulkonäkööni. Meikittömänä väänsin likaiset hiukset myttyyn päälaelle ja iskin arskat päähän. En kuitenkaan haissut pahalla. Sitä paitsi seuralaisella oli kävelysauvat ja vyölaukku. Kävin myös antikvariaatissa ja ostin eurolla kirjan. En ole koskaan tehnyt mitään sellaista. En pidä vanhoista asioista, ellei ne ole kiviä. Tai kivestä rakennettuja kaupunkeja. Ja ulkomailla. No joo... En siis pidä käytetyistä asioista, huonokuntoisista. Sillä tavalla vanhoista. En teidä mikä siinäkin on. Kirjan pointithan ovat yleensä siellä kansien välissä, mutta minua tympii, jos kannessa on joku jurmu. Joten tänään otin suuren askeleen sillä saralla. Ostin vanhan kirjan, ehkä jopa käytetyn. Uunituore tuotos 80-luvulta. Kannessa venyttelee alaston nainen. Kirja on kai jokin henkisen kasvun opas. Minun henkeni kasvoi ihan selvästi jo hankitavaiheessa, enhän minä muuten sitä olisi edes ostanut. Pikavilkaisulla huomasin, että kirjassa kehoitetaan koskettelemaan itseään, opetetaan muun muassa aistien vahvistamista ja afrikkalaista tanssia.

Kun jostain innostuu kunnolla, niin Universumi komppaa. Kun jotain pyytää, niin sen sitten saa. Minä päätin kehittyä näissä energiajutuissa ja itseni hyväksymisessä. Ja heti vastaan tulee esimerkiksi juuri tuollaisia mahdollisesti merkittäviä kirjoja. Tai sitten ihmisiä, jotka haluavat samaa kuin minä. Vetovoiman laki. Vedän puoleeni sitä mitä säteilen. Oikeasti jo säälin niitä, jotka yhä väittävät, ettei tällaisissa energiajutuissa ole mitään perää. Mahtaa olla tyhjää elämä sellaisen asenteen kanssa. Minun täyteen elämääni on tullut nyt niin paljon kaikkea, jota en todellakaan osaa selittää. Mutta eihän se tarkoita, että ne jutut eivät olisi totta. Se tarkoittaa vain, että minä en osaa pukea asioita sanoiksi. Tai että sanoilla ei ehkä voi edes kertoa koko totuutta.

Joka tapauksessa, jo pidemmän aikaa minä toivoin jonkinlaista merkkiä. Sellaista, joka auttaisi minua ymmärtämään kaiken tämän mitä olen lukenut energiasta, ja kehon ja mielen yhteydestä. Että voisin uskoa tuohon mielen voimaan. Minä tarvitsen aina niitä todisteita. Ja sitten sain merkin. Sain niin selvän todisteen, että enää on ihan turha inistä siitä.

Nyt jos koskaan tarvitsen positiivisia ajatuksia ja voimia ympärilleni. Olen jo luopunut televisiosta, mutta sitten kuitenkin katselen kaikenlaista netistä. Jopa italialaisia uutisia, jotka ovat auttamatta aina huonoja. Yritän myös vieroittaa itseni tietokoneesta. Lukea lisää ja kuunnella sydäntä. Pyysin ystäviltäni elokuvavinkkejä ja ohjelmia, joita ei voi katsoa nauramatta. Sain monta vaihtoehtoa. Kiitos vain kaikille! Aion ottaa nyt ihan asiakseni nauramisen.