Merkillisyyksiä.

Tänä aamuna heräsin poikkeuksellisen virkeänä. Näin pitkästä aikaa unta. Olin vähän huolissani, koska unet jostain syystä katosivat joku aika sitten. Mietin, että miksi asiat ovat muuttuneet. En oikein saanut kiinni siitä, en tiennyt mitä on tapahtunut, mutta tuntuu oudolta. Jopa blogin kirjoitus aamuisin tuntuu erilaiselta. Paikka on sama niin fyysisesti kuin virtuaalisestikin, mutta jotain on nyt pielessä. Päästä tulee jatkuvasti omituisia ideoita. Olen luovempi kuin ennen, mutta samalla ahdistaa ja ärsyttää ja ihmetyttää ja väsyttää. Koko ajan. Tämä ihmeellinen olo on seurannut minua nyt jo kuukauden. Taistelen kovasti sitä vastaan. Joudun todellakin tekemään töitä ollakseni positiivinen. Tuntuu, että jotain outoa on nyt meneillä jopa silloin, kun innostun jostain, mutta en vain millään tajua mistä on kyse. Älyttömän turhauttavaa.

Jotain outoa ON meneillään. Luin vähän aikaa sitten eräästä blogista sen kirjoittajan unen kautta tulleen viestin toisesta ulottuvuudesta. (Okei, ehkä nämä jutut kuuluvat siihen hörhöblogiini, mutta malta vielä hetki.) Siinä kerrottiin hyvän ja pahan välisistä taisteluista ja kuinka meidän valaistuneiden sielut ovat siellä mukana taistelemassa hyvän puolesta silloin kun nukumme. Että siksi olemme aamuisin väsyneitä, ja jotkut meistä ovat jopa sairastuneet. Ja että siksi ei uniakaan ole näkynyt. (Se oikea blogi kertoi tästä paljon paremmin, minä yritin vain maallistaa pointin.) Kun haparoiden ja varovasti kerroin lukemastani tarpeeksi turvalliselle tuttavalle hän totesi, että: "No mutta mikäs sen upeampaa kuin olla väsynyt sen takia, että pelastaa unissaan maailmankaikkeutta!" Mielettömän hieno vastaus.

En tiedä kuinka asiat todellisuudessa ovat. Näinä päivinä en oikein tiedä edes mitä ja missä se todellisuus on. Eipä ihme jos hieman ajoittain ahdistaa. On tullut niin paljon uutta ihan lyhyessä ajassa. Asiat ovat taas muuttuneet täysin. Juuri kun tuntuu, että näin tämä on ja pysyy, niin kaikki heittää taas häränpyllyä. Minun käsityskapasiteettini alkaa olla käytetty loppuun, mieli matkustaa aivan äärirajoilla. Tarvitsen lepoa. Olin juuri sairaslomallakin monta viikkoa. Niinpä esitin eilen Universumille toiveen, että saisin nukkua edes yhden yön. Olla pois taisteluista ja levätä edes vähän aikaa.

Kuten sanottu, tänä aamuna heräsin virkeänä. Näin unta ja olin voimissani. Ja kun sen tajusin, alkoi ahdistus. Sisälläni on vielä (melko suuri) osa, joka ei aivan sulata tätä kaikkea. Että, minä - pelkureiden kruunaamaton kuningatar - taistelisin yöllä hyvän puolesta Universumin ulottuvuuksissa. Tai että viime yönä pysyin kotona sängyn pohjalla, koska sitä niin nöyrästi illalla pyysin. Ei, ei, ei... Tämä on jo liikaa. En halua enää miettiä näitä juttuja.

Mutta entä nämä kaikki maallisemmat muutokset? Mikä minun elämää vaivaa? Ehkä tämä on vähän myös omaa syytäni. Ihan itse nimesin tämän vuoden Muutoksen vuodeksi. Vieläkö joku uskaltaa väitää, että vuosien nimeäminen ei toimi? Mentorini on opettanut kuuntelemaan sydäntä ja uskomaan universumin merkkeihin. Se on pirun pelottavaa, mutta olen tehnyt niin siitä huolimatta. Ja tänään sain taas uuden merkin, hyvin maallisella sähköpostimaisella tavalla. Nimittäin tulevan talven matka taisi juuri varmistua.